sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Miniketut

Sain vinkin, että eräs rakas pieni ihminen pitää tällä hetkellä kovasti punaisesta väristä ja äitinsä ainakin ihastui kovasti aikaisemmin tekemiini kettusukkiin, niinpä yritin pikaisesti saada aikaan toiset, vähän pienemmät - miniketut. Pikaisesti tietysti siksi, että ehtivät joulupakettiin.

Lanka on jotain sukkalankaa loputtomista vyötteettömistä jemmoistani. Värit kirkkaanpunainen ja valkoinen. Kirkkaanpunainen riitti tasan sukkaosaan, joten häntä ja korvat oli pakko tehdä vähän erivärisestä langasta. Toivottavasti eivät erotu häiritsevästi.

Puikolla 10 silmukkaa ja malli sama kuin aiemmissa kettusukissa eli varsi 2 o 2 n joustinta ja päälinen sileää neuletta. Hännässä 9 silmukkaa, korvissa 16, naamassa 8, valkoista 8 kerrosta ennen  kavennuksia ja kavennuksina leveät nauhakavennukset.



Nämä valmistuivat jouluaaton aattona ja ehdin ne jo pistää pakettiinkin ennen kuin tajusin, että ne ottanut niistä kuvaa lainkaan eli paketti purkuun ja vielä viime tipassa kuvat sukista.  Vielä yhdet isommat samalla mallilla pitäisi tehdä, jotta äitikettukin saa omansa.

Ei kommentteja: