Marraskuu on musta hauta

Lienee tullut kohtuullisen selväksi, että inhoan syksyä, pimeyttä, kylmyyttä ja märkyyttä. Kun nuo kaikki yhdistyvät yhdeksi kamalaksi klimpiksi saadaa inhokkikuukauteni marraskuu. Marraskuu on jotenkin niin toivoton, kuoleman kuukausi, pimeää aamulla, pimeää illalla ja siinä välissä ei päivä valjennut yhtään.

On siis aika kaivaa kirkasvalolamppu esiin ja alkaa laskea päiviä marraskuun loppumiseen, kun siitä on  selvitty, niin sen jälkeen voi taas ajatella, että on elämääkin. Ensin joulu, vaikka antijouluihminen olenkin ja sitten tammikuu hohtavine hankineen (jaksan jotenkin edelleen uskoa, että tammikuussa on lunta ja pakkasta sopivassa suhteessa 10cm lunta ja 5 astetta pakkasta) ja sen jälkeen onkin jo melkein kevät, joka tapauksessa mennään aina vain valoisampaa aikaa kohti. Mutta sitä ennen on tosiaan selvittävä marraskuusta, mikä tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta - johtuneeko sitten siitä, että jotenkin sitä vaan huomaa kuoleman hiipivän lähemmäksi myös itseä siinä samalla kun luontokin ympäriltä kuolee.

Onneksi kaikki asiat eivät sentään ole kuolleina rumia, minusta tässä henkensä heittäneessä tuliaiskimpussa on oma viehätyksensä - marraskuu alkaa ilmeisesti purra jo täysillä.