keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Entinen laukku

Varastoistani löytyi keinonahkainen laukku, jonka toisen vetoketjun vedin oli rikki. Se rikkui, kun yritin tuunata laukusta parempaa ja laittaa toisesta edesmenneestä laukusta takavarikoimaani parempaa lenkkiä vetimeen.  Koetin käyttää laukkua laukkuna, mutta totesin sen olevan aivan toivotonta kun rikkinäinen vetoketju raapi sormet verille. Niinpä päätin käyttää laukun johonkin muuhun.

Purin sen kappaleiksi. Ulkopinnan keinonahka päätyi lahjoituksena toiselle askartelijalle, samoin toinen puolikas vuorista.

Tuo vuori oli kahdessa pussimaisessa osassa, joista toisesta tein kotelon lahjaksi saamallemme uudelle pelille: UnoPower Grapille. Unon muissa peleissä kuin siinä perinteisessä korttipelissä tahtoo olla kovasti huonot kotelot tai ei koteloita lainkaan. Pelejä ei oikein saa pakattua takaisin myyntikoteloonsa ja jotenkin nuo pitäisi pakata, jotta kaikki tarvikkeet säilyvät tallessa,  siksi päädyin tällaisen ratkaisuun. Pussukka solmitaan kiinni, olisihan tuohon voinut vetoketjunkin laittaa, mutta päädyin oikaisemaan vähän ja tekemään tällaisen kahden minuutin pikavirityksen. Saumasin pussukan reunat ja ompelin taitteet ja siinä se.


Lisäksi otin talteen vetoketjut, joista toisen vedin oli rikki ja toinen ehjä. Tuon ehjän käytin toiseen projektiin, josta lisää myöhemmin. Rikkinäisestä vetoketjusta on tarkoitus pyöräyttää vetoketjuruusuja, joita on näkynyt muotivaatteissakin jo hetken ja blogeissa vähän kauemmin.

Mahdollisia malleja on useita. Tässä pari erilaista vaihtoehtoa ruusu1, ruusu2, ruusu 3, ruusu 4,  ja ruusu 5. Täältä löytyy sitten ruusujen lisäksi paljon muutakin kivaa, KLIK.


Laukun koristerenkaista päätin muotoilla kaulakorun, joka on tällä hetkellä hiukan vaiheessa. Se näet odottaa varsinaista ketjua. Ensimmäisessä kuvassa ideointia ja toisessa toteutus siinä vaiheessa kuin nyt mennään.




Kyllä yhdestä laukusta tosiaan riittää moneksi - en laukkua purkaessani ajattelut siitä ihan näin moneen juttuun materiaalia riittävän.


Ei kommentteja: