Kohtuuttomuuksien marraskuu

Olen ollut ison osan marraskuusta sairaslomalla ja se on valitettavasti näkynyt hankinnoissa.

Shoppailukieltoa rikottiin sitten urakalla, kun kerran rikkomaan lähdettiin.
Niiden jo esiteltyjen korujen lisäksi ihan vaan muutamat kengät tuli hankittua:

Koko paketti maksoi 18 euroa huuto.netissä, ensi sijainen syy hankintaan olivat Janitan punaiset nilkkurit, joita tuossa ensimmäisessä kuvassa ei näy. Myös valkoiset ovat ihan ok, niiden maalipinta on toki kulunut, mutta äkkiäkös sitä noista tuunaa jotain kivaa, vetää esimerkiksi uutta maalia pintaan, nahkaa kun ovat.

Pakestista käyttöön jäivät kahdet nilkkurit ja yhdet saappaat.

Kuin myös yhdet korkkarit ja yhdet mokkasiinityyppiset kengät, tosin noihin pitäisi vaihtaa korkolaput ennen käyttöä. Lempparini ovat nuo kiilakorkoiset kulutetunnäköistä nahkaa olevat bootsintyyliset kengät.

Tästä paketista kahdet lähtevät suoraan kiertoon. Tammikuussa vammautunut jalkani kieltäytyy taipumasta noiden punaruskeiden nilkkureiden sisään, ne kun ovat nilkasta sen verran kapeat, vaikka ne muuten olisivat aivan ihanat. Samaa vikaa tahtoo olla noissa ruskeissa sandaaleissa eli nekin menevät kiertoon ja löytävät toivottavasti paremman kodin jostain muualta.

Näiden lisäksi löysin Tampereelta Radiokirppikseltä aivan uudet Elloksen nahkaiset ballerinat vitosella. Värikin on ihanan piristävä, joitain muuta kuin perinteiset ruskeat ja mustat.

Käden hoitamista varten hain apteekista arpivoidetta - tosin purkin kyljessä lukee silmänympärysvoide, mutta tämä on sekä tutkimusten että nettigallupien mukaan erittäin toimivaa arpivoiteenakin. Hampaita kiristellen maksoin liki 30 euroa tuosta purkunasta, sen on sitten paree olla tehokasta. Suosittelivat kuuden viikon kuuria eli ensi vuoden puolella on sitten tarjolla  joko kehuja tai haukkuja isoon ääneen voidehoidon lopputuloksesta riippuen.

Ehkä pitäisi opetella olemaan hiukan kohtuullisempi näissä hankinnoissa.

Joskus on pakko luovuttaa...

...kun ei enää voi korjata.

Sellainen tilanne on nyt minulla toisen työreppuni kanssa. Säästin sen sillä loputtomalla ajatuksella, että korjaan sitä vielä jotenkin. Nyt kun olen katsellut reppua tarkemmin, on aika nostaa kädet pystyyn ja todeta, että se on todellakin mission impossible: kulunutta, rikkinäistä ja hajonnutta on mahdotonta saattaa uudeksi ja toimivaksi. Repun sisustan kuitukangas on kulunut puhki, suurin osa vesieristeestä on kulunut pois, vetoketju on kahdesta kohtaa irti, toisen olkaimen säätölenkki on murtunut. Kun reppu on kaiken lisäksi likainen, niin se on todellakin aika toivoton näky, vaikkakin se näyttää kuvissa paremmalta kuin luonnossa.

Ratkoin repusta irti vetoketjun, toimivan taskuosan irroitin sellaisenaan, jos vaikka päädyn tekemään itse seuraavan reppuni, samoin kantokahvan, joka oli myös hyvin toimiva.

Sekä remmit että taskuosan pistin pyykkiin odottamaan seuraavaa inspiraatiota.

Britatorttu

Tähänkin herkkuun on niin monta reseptiä kuin on tekijääkin.

Pohja:
125g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 munankeltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenkitaikina:
2 munanvalkuaista
1 3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
2 dl kuohukermaa
200g maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
litra tuoreita marjoja tai hdelmiä (mansikoita, kiivejä, banaania)

Lämmitä uuni 180 asteiseksi. Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset, vaahdota pohjataikinan huoneenlämpöinen sokeri ja rasva. Lisää keltuaiset vatkaten ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä maito vuorotellen varovasti sekoitellen. Levitä taikina uunipelille leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahdotuksen alkuvaiheessa. Levitä marenkiseos pohjataikinan päälle. Paista 180 asteessa 20 minuuttia.

Jäähdytä pohja ja jaa se kahteen tai halutessasi kolmeen osaan. Irrota pohjat varovasti leivinpaperista. Vatkaa täyteen kerma vaahdoksi ja sekoita kerman joukkoon rahka ja sokerit. Leikkaa mansikat ja hedelmät sopiviksi paloiksi. Laita täytettä ja marjoja sekä hedelmiä levyjen väliin.

Kokeilin kutomista

Kun kerran virkkuukoukku pysyi kädessä, niin pakko oli seuraavaksi kokeilla onnistuisiko sama puikoilla. Helpointa on tietenkin aloittaa tiskirätistä - taas kerran.

Materiaalina beige yksivärinen Cotton puuvilla, se sama, jota oli tuossa edellisessäkin rätissä, ja sen kaverina karkkivärinen liukuvärjätty puuvilla, voisiko olla Puro Batikin kausiväri jonkun vuoden takaa, jämälankoja molemmat joka tapauksessa. Puikkoina olivat 3,5:n puikot. Silmukoita taisi olla 36.

Malli äärimmäisen yksinkertainen, vuorotellen aina oikein raitoja ja sileää neuletta.  Nurjalta puolelta raidat eivät oikein tahdo erottua, livenä ne sentään näkyvät oikealta puolelta hiukan paremmin kuin tuossa alla olevassa kuvassa.

Rätistä tuli täsmälleen sen kokoinen kuin mihin tuo karkkilanka riitti, viisi aina oikein raitaa ja neljä sileää raitaa.

Lopputulos, valmista syntyy hitaasti ja paljon en voi tehdä kerralla, mutta pikku hiljaa se toivottavasti siitä paranee.

Vaahtokarkki vadelmarahka

Resepti oikein ihanaan herkkujälkkäriin.

Vaahtokarkki vadelmarahka

2 dl kuohukermaa
250g rahkaa
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
200g raejuustoa
75g vaahtokarkkeja

Väliin 200g suomalaisia vadelmia

Pinnalle tuoretta ananasta ja/tai banaania ja/tai shanonia paloina
20g voita
3 rkl fariinisokeria

Vaahdota jääkaappikylmä kerma. Sekoita toisessa kulhossa rahka ja sokerit sileäksi. Valuta raejuustopurkkiin kertynyt neste pois ja pilko noin puolet vaahtokarkeista. Yhdistä kermavaahto, rahka-sokeriseos, raejuusto ja vaahtokarkkipalat. Annostele vaahto vadelmien kanssa kerroksittain jälkiruokamaljoihim tai laseihin.

Paista hedelmäpalat kauniin ruskeiksi voi-fariinisokeriseoksessa. Jäähdytä hetki ja nosta ne annosten päälle. Valuta pannuun jäänyt karamelliseos päälle.

Ihan pikkuisen virkkasin...

Koska töihinpaluun aika lähestyy, se on täsmällisemmin maanantaina, päätin kokeilla käden kestävyyttä pienellä virkkausprojektilla. Tosin yhden tiskirätin virkkaamiseen meni melkein viikko eli "vähän päivässä, paljon viikossa" pitää tässä yhteydessä paikkansa. Tarve tälle oli olemassa, sillä käytän nykyään oikeastaan vain pelkästään näitä puuvillaisia tai bambuisia rättejä ja niistä on aina muutama pesussa kun pesen niitä niin ahkerasti.

Turkoosi neliö on kierrätysmateriaalia. Joskus teini-iässä sain kuningasajatuksen paikkailla rikkuneet turkoosit trikoopöksyni virkatuilla asteen verran tummemmilla lapuilla. Löysin lapun kotikotoa jostain laatikon pohjalta, olin ratkonut sen irti sillä kohtaa kun pöksyt siirtyivät räteiksi. Noita saattaa olla vielä jossain joku muukin tallella.

Turkoosin neliön täydensin sitten beigellä ja kirkkaansinisellä, jotka olivat jäämiä viimevuotisista tiskirättiprojekteista. Neliön ympärillä on ensin kiinteitä silmukoita (parissa kohtaa pylväitä, koska suorakaide ei ollut säännöllinen) ja sitten pylväitä beigellä langalla. Lanka on yhtä ja samaa, samasta kerästä, vaikka kuvassa näyttäisi olevan kahta väriä.  Uloimpana kerros kiinteitä silmukoita kirkkaan sinisellä.

Rapusalaatti

Kaikenlaisten askartelujen, tuunausten ja käsitöiden lomaan välillä vähän ruokiakin.

Tällä kertaa tarjolla olisi coleslaw-tyyppinen rapusalaatti

150g valkokaalia
2 porkkanaa
1 pussi (180g) kuorittuja katkarapuja
1 kananmuna
2½ dl rypsiöljyä
1 rkl vettä
½ rkl valkoviinietikkaa
½ rkl sinappia
2 rkl sitruunamehua
mustapippuria
suolaa

Sulata ja valuta katkaravut pakkauksen ohjeen mukaisesti. Silppua valkokaali hyvin ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja raasta porkkanat. Mittaa kaikki loput, mieluiten huoneenlämpöiset ainekset korkeaan sekoituskulhoon ja sekoita sauvasekoittimella sakeaksi ja paksuksi kastikkeeksi. Sekoita kastike kaali-porkkanaraasteen sekaan ja lisää lopuksi katkaravut.

Tarjoa esimerkiksi paahtoleivän kera.

Mosaiikkitarjotin osa kaksi

En suinkaan ole kuopannut aietta tehdä mosaiikkitarjotin, se vaan oli sellainen projekti, että halusin sulatella sitä kaikessa rauhassa ennen kuin alan sitä tehdä. Ensimmäisestä vaiheesta löytyy lisää raporttia täältä.

Materiaalina siis huuto.netistä ostamani Pentikin Tapion kannu ja lautanen, jotka posti ystävällisesti rikkoi, sekä kierrätyskeskuksesta kaupanpäälisinä saamani tarjotin. Tarjottimen maalasin pappilan valkoisella kolmeen kertaan.

Ottaen huomioon miten helposti posti nuo astiat oli saanut hyvästä pakkausesta huolimatta silpuksi, niin kovasti ne olivat sitkeitä, kun niitä itse yritin pienistää. Ajattelin ensin väänteleväni sekä lautasen että kannunkappaleet pihdeillä pienemmiksi, mutta totesin sen aivan mahdottomaksi ajatukseksi ja hain vasaran. Naapurien kiusaksi joudun vasaroimaan todella paljon ennen kuin sain kappaleet sellaisiksi, että ne kelpasivat mosaiikkityön materiaaliksi.

Oman ongelmansa toi se, että koristekuvioita oli käytössä vain rajallinen määrä, noita sinisiä viuhkoja oli neljä ja pisteitä muutama enemmän. Valitettavasti viuhkoista kaksi oli kannun pyöreässä kyljessä, joten niitä ei voinut käyttää sellaisenaan, vaan ne oli pakko rikkoa. Lisäksi osa pisteistä rikkui materiaalia pienistettäessä. Jäljelle jäi siis kaksi kokonaista pistettä ja kaksi, jotka sain koottua liimaamalla kasaan  ja kaksi joissa on myös sinistä reunaa sekä tietenkin nuo neljä viuhkaa, kaksi kokonaista ja kaksi palasista koottua. Noiden lisäksi käytettävissä oli tuota sinistä reunusta sekä lautasen reunasta että kannun suusta.

Jos joku haluaa aloittaa mosaiikkityöt helpolla, niin tämä ei tosiaan ole se oikea tapa, koska kannun pinnat olivat pohjaa luukuunottamatta kaarevia ja lautanen puolestaan urainen ja uran kohdalta pohjasta paksumpi. Jouduin siis käyttämään paljon aikaa siihen, että sain materiaalista valittua suunnilleen samanpaksuiset palaset, sama ongelma tuli totta kai myös tuon sinisen raidan suhteen, sillä keramiikka oli paksumpaa kannun suussa kuin lautasen reunassa.

Pyörittelin palasia hetken jos toisenkin, ja lopulta päädyin siihen tulokseen, että aivan viuhkojen viereisiin kulmiin ja toiselle lyhyelle sivulle laitoin tuota paksumpaa sinistä kannun suusta ja muutoin käytin lautasta eli siis kaiken sen, mitä lautasesta tuohon raitaan sai. Neljä pistettä sijoitin tarjottimen keskelle ja ne missä oli sinistä reunaa noiden pitkien sivujen keskelle.Viuhkat sinisin reunuksin pistin vastakkaisiin kulmiin ja nuo palasista kootut vastakkaisiin. Lisäksi mukaan oli pakko ujuttaa tuo pentikin logo lautasen pohjasta, tosin sekin oli haljennut postissa kahtia.

Palasten pyörittelyyn ja liimaamiseen meni melkein kokonainen päivä, mutta nyt se on sitten tehty. Lisäksi jouduin imuroimaan keittiön kahteen kertaan, kun kerran sain päähäni työstää tätä keittiössä, enkä alakerran askarteluhuoneessa, sillä noiden palasten silppuaminen sinkosi sirpaleita pitkin ja poikin keittiötä. Mutta nyt sekin on sitten tehty. 

Kaloriinan kamari ylpeänä esittää: mosaiikkitarjotin koottuna. Palasten sävyerot eivät ole luonnossa noin suuret kuin kuvassa - onneksi.

Liimana toimi ihan tavallinen Erikeeper. Kolmas vaihe on tietenkin sitten se saumauslaasti, jolla nuo rakoset täytetään, mutta sitä ennen nuo liimaukset saavat kuivua kunnolla.

Vetoketjuruusu

Nyt nekin on sitten kokeiltu vetoketjuista tehdyt ruusukkeet. Minulle jäi siitä purkamastan laukusta neljä vetoketjun pätkää, kaksi pidempää ja kaksi lyhyempää. Ompelin yhden pidemmän ja lyhyemmän yhteen ja käytin siihen tätä mallia. Se on kuvassa tuo kaikkein oikeanpuoleisin ja suurin.

Toisen ruusun tein lyhyemmästä pätkästä rypyttämällä - se kyllä kaipaisi lehtiä toisen värisestä ketjusta näyttääkseen joltain -  ja kolmannen sitten siitä toisesta pidemmästä pätkästä tuota ensimmäistä ohjetta soveltaen. Tähän ajattelin liimata vielä pari helmeä tuonne keskustaan.

Ruusut kokosin ihan neulan ja langan avulla, mutta olisi noihin voinut käyttää kuumaliimaakin. Suunnittelen kiinnittäväni nuo hiuslenkkiin, koska se on ainoa, missä noita tulisi käytettyä, en oikein osaa ajatella noita aikanaan itselleni rintakoruiksi. Molempia noihin ei oikein voi laittaa sekä hiuslenkkiä että neulaa.

Kun printteri ei toimi

Tapahtuipa taas kerran siinä keskikokoisessa suomalaisessa kaupungissa sijaitsevassa keskikokoisessa asunnossa. Tällä kertaa Herra Kirjoituksen oli tarkoitus tulostaa muutama paperi, joita hän tarvitsi seuraavana päivänä töissä. Napsautus ja paperit siirtyivät tulostukseen, tai siis niiden olisi pitänyt siirtyä, mutta kun ei...

Tässä tilanteessa printteri ilmoitti ensin, että muste on loppu, mutta ei se voinut olla, mustepatruuna oli juuri vaihdettu. Virheilmoitus kuitattiin ja sitten tulikin ilmoitus: "paperitukos". Kone siis tajusi, että mustetta on, mutta papereissa onkin sitten häikkää. Herra Kirjoitus avasi printterin etupaneelin ja tutki tilanteen, ei rutussa olevaa paperia. Hän nosti printterissä olevan paperipakan ja tutki sen, kaikki moitteettomassa kunnossa. Hän ravisteli paperipakkaa ja käänsi sen, edelleen kone ilmoitti paperitukosta.

Kun Herra Kirjoitus oli avaamassa koneen takaluukkua, hänen silmänsä sattuivat paperin syöttökaukalon pohjalle ja löysivät sieltä paperitukoksen syyn. Siellä lepäili allekirjoittaneen kosketusnäyttökynä, jota olin etsinyt jo parin päivän ajan. Älkää kysykö, miten se sinne oli joutunut, mutta siellä se oli. Eipä siis ihme, ettei kone saanut otettua paperia tai liikutettua musteteloja, kun tuollainen pieni tukos oli esteenä.

Kaivoimme esiin pitkät pinsetit ja kalastimme karkulaisen talteen ja kas, printterikin alkoi taas toimia.

Rikkoutunut hiuspanta ja mitä siitä seurasi

Sain päähäni hankkia hiuspannan, koska rikoin lempparipantani. Väänsin sitä pikkuisen turhan voimakkaasti ja sitten kuului naps. Lopputulos oli tämä:

Koin tarvitsevani uuden hiuspannan ja päätin hyödyntää huuto.nettiä. Löysinkin muutaman sopivan ja tein tarjoukset. Yllätyksekseni voitin kaikki kohteet, joihin olin tarjouksen tehnyt ja niinpä minulla on nyt sitten muutama uusi hiuspanta. Täsmällisemmin sanottuna 23 uutta pantaa.

Yhtenä ajatuksenani oli löytää noista huutamistani pannoista sellainen, jonka voisin päällystää tuosta rikkinäisestä irroittamallani päälisellä. En mitenkään voinut kuvitella hävittäväni tuota nahka-rusettipantaa noin vain - se nyt vain sopii minulle ja satuin rakastamaan sitä.


Siivotessani hiuskorulaatikoitani, jotta uudet pannat mahtuisivat sinne, koin ikävähkön yllätyksen. Löysin näet useamman pannan, jonka olemassaolon olin tyystin unohtanut. Hävettää... Pitänee varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja siirtyä siihen käytäntöön, että käytän jokaista pantaa tai muuta hiuskoristetta kerran ja siirrän sen sivuun käytettäväksi uudelleen vasta sitten kun olen saanut käytettyä noita muitakin koristeita.

Loppujen lopuksi päätin vielä kokeilla, josko tuon vanhan hiuspannan saisi korjattua. Korjaamiseen käytin kuumaliimaa, pahvia ja keinonahkaa. Ensiksi liimasin pannan kappaleet yhteen. Seuraavaksi liimasin pannan piikkien väliin ohuen pahvisuikaleen jonka kestävyyttä vahvistin vielä keinonahkasuikaleella, joka oli peräisin siitä purkamastani laukusta. Liima muuttuu kuivuessaan täysin värittömäksi, mutta ajattelin täydentää tuota vielä mustalla tussilla.

Huutamissani paketeissa ei ollut pelkästään hiuspantoja, vaan myös muita koruja. Nyt ei tarvitse sitten miettiä, mitä pikkujouluissa käyttää, valinnan varaa ainakin riittää. Erityisiä suosikkejani noista ovat tuo kullavärinen rannekoru, jossa roikkuu maskotteja ja alemman kuvan vintagekaulakoru, josta ruusuke on irroitettavissa erikseen käytettäväksi. Muutkin korut ovat upeita ja minun tyyliäni, rakas puolisoni kysyikin taasen, että olenko varma, etteivät nuo ole peräisin omistalaatikoistani, kun ovat niin näköisiäni. Rannekorun maskotitkin ovat juuri kuin itse valitsemiani. Siinä on hakaneula, käsilaukku, huulipuna, korkokenkä, rahapussi, helmi ja sydän.

Käytin hiuspantoihin ja koruihin kaikenkaikkiaan 35 euroa, mutta vaikka miten lasken, niin en olisi mitenkään saanut tuolla hinnalla kaupasta uutena kuin muutaman pannan ja ehkä niiden lisäksi yhden korun, joten itselleni epätyypillisestä tuhlailusta huolimatta olen kovasti tyytyväinen hankintoihini.

Blogi kasvaa väärään suuntaan

Joku on saattanut hämmästellä, miksi blogiin on yllättäen ilmestynyt tekstejä takautuvasti. Parin viime viikon aikana olen puuhastellut kaikenlaista ja saanut jotain aikaankin, noita nyt sitten täällä esittellen. Olen edelleen puhelimen kameran varassa. Sen kanssa kuvia pitää siirrellä edes takaisin puhelimesta pilvipalvelimelle ja sieltä sitten taas koneelle, koska en halua kaikista kuvistani julkisia. Se on laiskalle ihmiselle kova paikka, kun on tottunut siihen, että napataan kamerasta muistikortti ja törkätään se suoraan koneeseen ja kuvat ovat valmiina käytettäviksi.

Nyt piiskasin itseni siirtämään kerralla kaikki kuvat käytettäviksi blogissa ja kun kuvat ovat olleet valmiina, olen napsutellut niihin liittyvät tekstit valmiiksi ja laittanut julkaisuun takautuvasti, jotta kaikki eivät olisi tulleet samalle päivälle.

Viime päivinä olen keksinyt kaikkea mahdollista puuhastelua, jotta minun ei tarvitsisi lukea tenttiin.
Olen esimerkiksi siivonnut hiuskoriste ja rihkamakorulaatikkoni, mistä lisää myöhemmin.

Sieltä löysin tummuneet rihkamapallokorvikset. Olen siirtynyt käyttämään rihkamakoruja arkena, koska kyllästyin kantamaan rahaa kultasepälle onnistuttuani hukkaamaan tämän tuosta jonkun aidoista koruistani. Ensin meni pitkään niin, että rihkamakoruista ei hukkunut yhtään, nyttemin niistäkin on jokunen kadonnut, mutta menetys ei harmita lainkaan siinä määrin kuin aitojen helmien tai kultarenkaiden kadottaminen. Päätin siistiä nuo tummuneet korvikset uuteen uskoon ja paremmin väreihini sopiviksi. Käytin supernaisellista keinoa - maalasin ne kimaltavalla kullanvärisellä kynsilakalla.

Minusta tuunaus oli ihan onnistunut. Tosin eivät näytä kuvassa niin kimaltavilta ja kultaisilta kuin todellisuudessa ovat.

 Selvittyäni näistä kertyneistä blogiteksteistä, otan itseäni niskasta kiinni ja alan lukea. Lupaan sen.

Askartelu tarttuu

Äidin syntymäpäiväksi valmistui kakku, jonka koristelu herätti jopa isäni, joka ei yleensä kommentoi mitään hömppää. Nyt hän totesi, että tuo on kyllä niin nätti kakku, että siitä kannattaa ottaa kuva, jos kerran jotain on pakko kuvata.

Kuvat otettiin, vaikka minusta kakussa ei ole mitään ihmeellistä. Koristelukin on suhteellisen vaatimaton, mutta sitä katsoessa on syytä ottaa huomioon, että käteni oli leikattu vain muutama päivä aikaisemmin. Yksi - tai puolitoistakätisen työksi tuo on kuitenki ihan ok. Sen verran toki on tunnustusta annettava muillekin, että Herra Kirjoitus leikkasi ananakset noita ruusuja varten.

Koristeina on siis ananasta, kirsikoita ja papaijapaloja sekä valkosuklaapalloja.

Nuo leikatut ruusut toimivat innoituksena, kun Herra Kirjoituskin aloitti askartelun. Eräs hänen työkavereistaan on jäämässä eläkkeelle, ja tälle on tarkoitus toteuttaa muistopatsas. Työkaverit saivat palasen vahaa, sitä samaa, mitä käytetään Edam-juuston päälystämiseen ja sitä piti tehdä jotain liitettäväksi patsaaseen, joka on tarkoitus valaa pronssiin.

Herra Kirjoituksen totetutus näytti tältä:

Kyllä, hän teki nuo aivan itse. Neuvoja kysyttiin ja minä niitä parhaani mukaan annoin. Minusta lopputulos on upea.

Lisään tähän kuvat valmiista kokonaisuudesta, kunhan saan ne.

Avainnauhoista pussukka

Näin Hupsistarallaa-blogissa avainnauhoista toteutetun pussukan, jonka idea jäi mieleeni kummittelemaan. Kesti pitkän aikaa, ennen kuin pääsin niin pitkälle, että aloitin ajatuksen saattamisen käytäntöön omalla mallillani.

Avainnauhoja oli kertynyt erinnäisiltä koulutuspäiviltä ja yhteistyökumppaneilta jokunen odottamaan. Lisäksi suoritin kerjäämistä eli lähestyin tuttuja ja tuntemattomia firmoja ja järjestöjä ja pyysin heiltä nauhoja projektiani varten. Kollegani Krisse otti asian omakseen ja hänen varastoistaan kaikki ylimääräiset avainnauhat ja kaikki, mitä hän sai koulutuspäiviltä ja muualta koottua päätyivät minulle.

Loppujen lopuksi nauhoja oli kertynyt ihan uskomaton kasa:

Koska rakastan kierrättämistä, avainnauhojen pohjaksi päätyivät Herra Kirjoituksen farkujen lahkeet ja se, mitä minun ensimmäisistä farkuistani on lukuisten projektien jälkeen jäljellä, no ainakin vetoketju ja vyötärönauha.

Herra Kirjoituksen farkut lyhentyivät ensi kesää varten shortseiksi, koska olivat molemmilta polvilta pahasti poikki ja puhkikuluneet. Tässä kohtaa lienee syytä kertoa, että kyseessä ovat nämä farkut, jotka kuluivat siis toiseltakin polvelta puhki ja todettiin korjauskelvottomiksi noilta osin. Nuukana ihmisenä ratkoin tuon taskun talteen ja vaihdoin sen toisiin samanlaisiin farkkuihin, joista oli lompakkotasku kulunut puhki. Tässä kohtaa pitänee olla tyytyväinen, että mieheni ostaa aina kahdet samanlaiset farkut, jos löytää hyvät, niistä kun voi sitten vaihdella taskuja toisista toiseen tikkausten kavaltamatta tehtyä muutosta.

Vetoketju on tietenkin peräisin siitä uusiokäyttöön purkamastani laukusta.

Leikkasin farkuista suikaleen pohjaksi ja reunoiksi. Samanlaiset kappaleet leikkasin vuoria varten. Ajatuksenani oli tehdä pussukasta vuoritettu, jotta siitä tulisi riittävän tukeva.

Pussukan vuorin koristeeksi leikkasin noista vaaleista ensi farkuistani takataskun, jotka niissä vielä olivat jäljellä.

Seuraavaksi vuorossa oli nauhojen  sovittelu oikeaan järjestykseen ja purkaminen käyttöä varten. Tarvittinpa jossain kohtaa pihtejäkin, sillä osa nauhoista oli koottu metalliniitillä. Jokunen noista niiteistä oli niin tiukka, että oli pakko käyttää saksia, mutta suurimman osan sai irroitettua pihdeillä.
 

Nauhat laitoin farkkupohjaan kiinni nuppineuloilla ja ompelin kiinni suoralla tikillä. Sitä mukaa kun sain nauhan kiinni, siirsin seuraavan oikeaan kohtaan, jostain syystä nuo nauhat ottivat ommeltuina millin pari vähemmän tilaa, joten ilman tuota siirtoa nauhojen väliin olisi jäänyt rako. Pääsääntöisesti käytin tikkauksissa harmaata lankaa, kaikkein tummimmat kiinnitin mustalla ja punaisissa käytin punaista. Mielestäni tikkaukset eivät pomppaa häiritsevästi esiin. Tosin tikkasin nauhat väärälle puolelle eli farkkujen oikealle puolelle, koska kuvittelin vuorittavani pussukan.

Tässä kuvassa on puolivalmiita raakileita ja ylimääräiseksi jääneitä pikalukkoja ja klipsejä. Pussukoista suurin on valmis, muut kaipaavat vielä vetoketjua tai yläosaa.

 

Saatuani nauhat ommeltua isoimpaan pussukkaan, totesin, että vuorin kanssa siitä olisi tullut aivan liian painava. Se oli nauhoitettuna todella tukeva ja jämäkkä. Niinpä päätin työstää vuoriksi ajattelemastani farkkupussukasta vielä yhden teelmän. Kiinnitin siihen toisenkin taskun ja ratkoin vaaleista farkuista vyötärönauhan, jonka käytin pussukan yläosaan.

Hiukan tuo pussukka jäi lerputtamaan, koska yläosa on painavampi kuin alaosa. Pohjan tukemiseksi leikkasin vanhan kalenterin kannesta sopivan sinisävyisen pahvin. 

Kun sain yhden pussukan nauhoitettua, totesin, että Herra Kirjoituksen farkkuissa oli vielä lahkeita jäljellä samoin nauhoja. Päätin tehdä toisen pussukan Krisselle kiitokseksi nauhojen keräämisestä. Tähän pussukkaan en tehnyt erillistä pohjaa, vaan tikkasin nauhat yhdelle kappaleelle, jonka yläosaan kiinnitin vetoketjun. Saumat naamioin pystysuuntaisilla nauhoilla. Vetoketjukin löytyi vanhoista varastoista. Tässä kohtaa osasin olla jo kaukaa viisas ja tikkasin nauhat farkkujen nurjalle puolelle, jolloin oikea puoli jäi pussukan sisään. Alalankana oli tummaharmaa, joka katosi tuohon tummaan farkkupohjaan niin hyvin, että tikkauksia tuskin huomasi.

Kahden pussin tekemisen jälkeen valmiiksi ratkotuista nauhoista oli vielä pätkiä jäljellä, joten nappasin vaaleista farkuista palasen ja sommittelin viimeiset pienetkin nauhan pätkät tuolle kappaleelle. Tämän pussukan vetoketjun ratkoin noista vanhoista vaaleista farkuistani - kaikki hyötykäyttöön.

Tässä sitten valmiit lopputulokset. Suurin pussuka on molemmilta puolilta samanlainen, toisella puolella saumat nauhoissa, sillä ne eivät yksimittaisina riittäneet pussin ympäri. Vetoketju se laukusta purettu.

Kun kerran innostun asiasta, en osannut lopettaa ihan heti, vaan päätin  koota ylijäämistä vielä yhden pussin ja sitten vielä yhden... Nauhoja jäi vielä jäljelle, mutta tyydyin vain kolmeen pussiin. Neljäntenä sitten tuo farkkukankainen teelmä.

Entinen laukku

Varastoistani löytyi keinonahkainen laukku, jonka toisen vetoketjun vedin oli rikki. Se rikkui, kun yritin tuunata laukusta parempaa ja laittaa toisesta edesmenneestä laukusta takavarikoimaani parempaa lenkkiä vetimeen.  Koetin käyttää laukkua laukkuna, mutta totesin sen olevan aivan toivotonta kun rikkinäinen vetoketju raapi sormet verille. Niinpä päätin käyttää laukun johonkin muuhun.

Purin sen kappaleiksi. Ulkopinnan keinonahka päätyi lahjoituksena toiselle askartelijalle, samoin toinen puolikas vuorista.

Tuo vuori oli kahdessa pussimaisessa osassa, joista toisesta tein kotelon lahjaksi saamallemme uudelle pelille: UnoPower Grapille. Unon muissa peleissä kuin siinä perinteisessä korttipelissä tahtoo olla kovasti huonot kotelot tai ei koteloita lainkaan. Pelejä ei oikein saa pakattua takaisin myyntikoteloonsa ja jotenkin nuo pitäisi pakata, jotta kaikki tarvikkeet säilyvät tallessa,  siksi päädyin tällaisen ratkaisuun. Pussukka solmitaan kiinni, olisihan tuohon voinut vetoketjunkin laittaa, mutta päädyin oikaisemaan vähän ja tekemään tällaisen kahden minuutin pikavirityksen. Saumasin pussukan reunat ja ompelin taitteet ja siinä se.

Lisäksi otin talteen vetoketjut, joista toisen vedin oli rikki ja toinen ehjä. Tuon ehjän käytin toiseen projektiin, josta lisää myöhemmin. Rikkinäisestä vetoketjusta on tarkoitus pyöräyttää vetoketjuruusuja, joita on näkynyt muotivaatteissakin jo hetken ja blogeissa vähän kauemmin.

Mahdollisia malleja on useita. Tässä pari erilaista vaihtoehtoa ruusu1, ruusu2, ruusu 3, ruusu 4,  ja ruusu 5. Täältä löytyy sitten ruusujen lisäksi paljon muutakin kivaa, KLIK.

Laukun koristerenkaista päätin muotoilla kaulakorun, joka on tällä hetkellä hiukan vaiheessa. Se näet odottaa varsinaista ketjua. Ensimmäisessä kuvassa ideointia ja toisessa toteutus siinä vaiheessa kuin nyt mennään.

Kyllä yhdestä laukusta tosiaan riittää moneksi - en laukkua purkaessani ajattelut siitä ihan näin moneen juttuun materiaalia riittävän.