perjantai 23. maaliskuuta 2012

Puikkoja muualla kuin räystäällä

Kevät on vienyt jääpuikot roikkumasta talojen räystäiltä. Sen sijaan jonnekin muualle niitä on ilmestynyt runsaasti lisää. Olen näet viime aikoina kohdentanut ostohimoni uusien neulepuikkojen hankkimiseen.



Tässä kohtaa vanha kaverini huuto.net on osoittautunut loistavaksi kaveriksi ja sieltä on tullut tehtyä melkoisia löytöjä, joita nyt sitten tässä esittelen. Ensimmäisessä satsissa on muutamat pitkät puikot, pari virkkuukoukkua ja ennen muuta minulle tärkeimmät (ja siis aiemmin puikkovarastoni suurin puute) kaksi kappaletta palmikkopuikkoja. Tuosta satsista maksoin postikuluineen 4e.


Seuraavat hankinnat olivatkin sitten 50cm mittaisen bambuiset pyöröpuikot, kaikkiaan 14 eri kokoa postikuluineen 11€.

Sekalainen satsi erilaisia virkkuukoukkuja, pyöröpuikkoja, fleksipuikkoja ja sukkapuikkoja kustansi minulle 23€. Viimeisimpänä hankintana oli sitten kasa bambuisia sukkapuikkoja, kaikkiaan 14 eri kokoa hintaan 22€.

Koska noita puikkoja alkoi olla jo niin paljon, eivät ne mahtuneet entiseen puikkokotelooni. Täytyi siis tehdä uusi. Edellisenä viikonloppuna maalla tullasin äidin kangasvarastosta sopivat kankaat ja kokosin tilkuista itselleni uuden puikkokotelon, johon pitäisi mahtua sekä nyt hankitut puikot että jää tilaa vielä uusillekin. Kotelossa on käytetty kahta kangasta, tummansinistä ensteksiä ja kirjavaa puuvillakreppiä, jälkimmäistä ovat kotelon taskut ja sidontanauhat. Kotelo on siis ovelasti kaksi kerroksinen, noin puolessa pinta-alasta taskuja on kahdessa kerroksessa ja lisäksi kotelon läpässä on tasku, johon voi laittaa vaikka nuo lyhyet pyöröpuikot, joissa on omat muoviset säilytyspussit. Kuvissa siis jo pussiin pakattuina tuo hankkimani setti, jossa on sekalaisia puikkoja mm. niitä fleksejä ja pyöröpuikkoja.


Joku voisi ajatella, että olen nyt käyttänyt huimat 60€ pelkkiin neulepuikkoihin ja virkkuukoukkuihin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että olen tehnyt hyvän sijoituksen, koska normaalisti tuollaiset maksavat kaupassa 4-8e kappale ja nuohan ovat käytännössä lähes ikuisia - jos nyt ei satu bambuisia takassa polttamaan. Hinta-laatu-suhteella voi laskea, että olen saanut 60 eurolla yhtä monta paria tai settiä puikkoja eli olen siis tehnyt hyvän sijoituksen.

Viimeisessä kuvassa vielä luomani puikkokotelo suljettuna.




3 kommenttia:

Herra Jälkikirjoitus kirjoitti...

Päteekö se sama vanha sanonta: sitä puikolla silmään joka vanhoja muistelee ;)

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Eikös se sanonta ollut tikulla silmään? No kyllä puikko tikusta käy eli sen puoleen.

Pääsetpä sitten ainakin huomauttamaan, että vastaava määrä leffoja voi muuttaa meille, kun kerran puikkojakin :-)

Herra Jälkikirjoitus kirjoitti...

Tiedoksi rouvalle: Säästän ne johonkin muuhun tilaisuuteen ;)