Pari paria kenkiä

En ole koskaan tässä ajassa vuotta ole ollut näin hyvällä mallilla uudenvuoden lupausteni suhteen. Olen saanut koko huushollin suursiivottua ja käytyä kaikki muut kaapit läpi, paitsi vaatekaapit ja siivouskomeron makuuhuoneessa. Mutta onpahan tätä vuotta vielä 355 päivää jäljellä eli oletettavasti ehdin ne käydä läpi.

Kenkäkaapit olen siivonnut paitsi täällä kotona myös töissä, maalla kaapit odottavat vielä läpikäymistä. Saldoksi tuli, että töissä minulla on kymmenen (10) paria työkenkiä ja kotona 70 paria kenkiä ja maaltakin taitaa löytyä yksi tusina.

Sovittelin kaikki kenkäparit ja pyyhin niistä hellästi pölyt. Yllätyksekseni löysin kenkäkaapistani kaksi paria vaelluskenkiä, joista toiset iskemättömät. Mistähän ne ovat kaappiini ryömineet, kun en edes harrasta vaellusta? Samoin kaapissani oli viisi (5) paria saappaita, miten ihmeessä, kun tiesin omistavani vain kaksi paria? Vain pari kolme paria kaikista kengistä olivat sellaisia, että harkitsin niiden siirtämistä "kaupataan eteenpäin"-listalle, yksi niistä olivat nuo toiset "hikerit". Niiden lisäksi yhdet korkeakorkoiset mustat nilkkurit, viininpunaiset korkkarit, yhdet beiget slingbackit ja nuo kovanonnen wieniläiset kiilakorkokengät ovat sellaisia, jotka voisin kaupata eteenpäin. Muista olen valmis luopumaan, sillä en eivät tunnu jalkaan omilta, mutta nuo mustat nilkkurit mietityttävät edelleen, toisaalta sitten voi kysyä, miten monet mustat nilkkurit ihminen tarvitsee. Jos niitä on viisi paria tai enemmän, voiko niistä yhdet myydä pois?

Sikäli olin onnellinen, että noiden ylimääräisten hikereiden lisäksi kaapissa olivat vain yhdet tunnistamattomat mustat nilkkurit siis sellaiset, joiden ostopaikasta ja -ajasta minulla ei ole mitään hajua. Tämä ehkä selittynee sillä, että nuo mustat nahkaiset nilkkurit olivat matalakorkoista, tylsää perusmallia siis arkikäyttöön tarkoitettu ja nuo tuollaiset kengät eivät yleensä aiheuta minussa kovin isoja säväreitä. Paitsi tietysti siinä suhteessa, ettei oikein muita voi käyttää arkena, kun kahlaa lumessa ja loskassa kilometrien mittaista työmatkaa.

Ihania epäkäytännöllisiä korkokenkiä oli varmaan tusina tai kaksi, en uskaltanut laskea, sillä huomasin heti suuren puutteen kengissäni. Ne ihanat punaiset korkkarit puuttuvat sieltä edelleen ja vihreät myös, viininpunaiset oli, beigejä ja kermanvärisiä useampi pari, mustista ja ruskeista nyt puhumattakaan. Löytyipä sieltä kaksi paria täysin identtisiä kermanvaaleita, helmenhohtoisia kenkiä, ne ovat sikäli merkitykselliset, että ne ovat olleet mukanani elämäni suurimmissa käänteissä - ylioppilasjuhlapäivänä ja vihkipäivänäni. Toiset ostin uusina silloin ylppärikeväänäni (ja muistan saaneeni kauhistuneita katseita niistä kymmenen sentin koroista) ja toiset kirpparilta varakengiksi vihkikesänä. Jos pitäisi veikata, niin sanoisin kuitenkin, että samat kengät olivat jalassa sekä ylppäreissä että vihkitilaisuudessa.

Tämän vuoden tavoitteeksi voisi siis pistää ne punaiset kengät, näin Klingelin kuvastossa yhdet tosi ihanat Arat. Nyt täytyy vaan keksiä hyvä selitys, millä perusteella voin käyttää melkein sata euroa yhteen kenkäpariin.