tiistai 23. marraskuuta 2010

Tuunaa housut

Tein tämän tuunauksen jo ennen matkaa, mutta jotenkin en muka ehtinyt laittaa kuvia tänne ennen reissua.

Minusta on tullut monen tekemisen suhteen niin laiska tai kustannustehokas, etten viitsi ruveta tuunaamaan mitään sellaista, mistä en varmasti tiedä saavani vastaavaa hyötyä. Ennen saatoin vain tekemisen iloista kokeilla kaikkea vaikka kirpparille meneviin juttuihin, mutta en enää. Nyt teen vain sellaista, josta tiedän todella olevan hyötyä.

Nämä pöksyt olivat sellaiset, sillä tiedän käyttäväni niitä paljon. Collegehousut olivat jo minulle tullessaan pikkuisen liian isot, mutta pesuissa venymisen ja sisällön kutistumisen vuoksi niistä tuli syksyn mittaan aivan liian isot. Päätin korjata asian, kun se oli helposti tehtävissä.

Nappasin housuista sivusaumoissa olevat valkoiset raidat pois, mikä kutisti housuja 10 cm kummastakin lahkeesta. Ensin ratkoin lahkeiden saumat ja vyötärösaumat valkoisten raitojen kohdalta.

Sitten saksin valkoiset kaiteleet irti ja ompelin sivusaumat yhteen.


Seuraavaksi ompelin lahkeet ja vyötärön kuosiinsa. Pikaisella n. puolen tunnin remontilla housuista tuli huomattavasti istuvammat ja mukavammat käyttää.

Ei kommentteja: