Ensimmäinen lomalta paluun jälkeinen viikko meni kuin sumussa, pyykkiä pesten ja arkeen paluuta tavoitellen. Pyhäin päivän aamuna tuli järkyttävä tieto, eräs rakkaimmistamme oli nukkunut pois. Vaikka hänellä jo ikää olikin, uutinen oli silti odottamaton - lohdutuksena vain tieto siitä, että hän todellakin sai nukkua rauhassa pois.
Olimme jälleen sumussa. Kuoleman kohtaaminen on aina niin vaikeaa, vaikka tietää, että hänen on nyt hyvä olla. Kuolemalle ei vain ole sanoja. Nyt on sitten eletty siinä, miten lohduttaa ja tukea muita ja samalla löytää tilaa omalle surulle, luopumiselle ja tuskalle...
En ole saanut aikaiseksi mitään, koti on kuin pommin jäljiltä, blogi uinuu hylättynä, kuntosalille en vain ole saanut mennyksi. Sen sijaan arveluttavan usein minut on viime päivinä löytänyt kaupan herkkuhyllyiltä hakemasta lohtusyötävää. Työpäivät ovat kadonneet jonnekin virtaan. Mutta elämän on pakko jatkua - jo senkin takia, että mummu olisi halunnut niin.
Tänään siis kiskoin itseni niskasta kuntosalille - tein tunnin aerobisen treenin ja poltin 600 kcal. Kyllä se tästä taasen- toivottavasti, vaikka kirjoittaessani mutustankin viimeistä lohtukarkkipussia (viimeistä siksi, että enempää ei kotona ole ja kauppaan en aio mennä lisää hakemaan). Treenatessa tein suunnitelmia jatkosta, mistä ensi vuonna pitää aloittaa. Joulusiivousta en aio tehdä, mutta uuden vuoden aloitan käymällä kaapit läpi ja siivoamalla ne. Siihen samaan sopii sitten kunnon suursiivous muutenkin. Ikkunat pesen viimeistään kevään ensimmäisten auringonsäteiden saadessa ne näyttämään kamalilta ja vaihdan uudet tai uusvanhat verhot kaikkialle, tähän pimeyteen en viitsi. Siivoan myös vintin ja autotallin, mutta ne vasta keväämmällä.
Täytyy vain tehdä vähän tarkempia suunnitelmia, paljonko kerralla ehtii ja pystyy tuota suunnitelmaa toteuttaa ja aloittaa sitten heti uudelta vuodelta, sillä täksi vuodeksi suunniteltu vaatekaappien läpikäyminen tuskin toteutuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti