tiistai 15. joulukuuta 2009

Pikkujouluvaatteet

On se muuten erittäin mukavaa, kun samalle päivälle iskevät sekä bad hair day, paska naama - päivä ja pikkujoulut. Pikkujouluvalmistautumiseen oli aikaa noin kaksi tuntia ja sen pitäisi normaalisti riittää meikäläiselle ihan hyvin, mutta nyt ei mennyt mikään putkeen.

Ensimmäinen versio mustasta smokey eyes- meikistä näytti lähinnä öh-tuota "varastin äidin luomivärit ja kokeilen niitä ensimmäisen kerran"- tyyliseltä eli kaikki pois ja aloitetaan alusta. Edes tavanomaisesti hyperluotettavat Grimasin meikkivoiteet eivät toimineet niin kuin yleensä. Vaalea valokynän korvike näytti valkoiselta ja kieltäytyi häivyttymästä kunnolla, tummempi taasen näytti jonkun muun meikkipussista lainatulta. Kun sain naamani kuntoon olikin sitten hiusten vuoro.

Ne vaan eivät suostuneet tupeerautumaan millään. Minulla oli aikaa niiden laittamiseen puolisen tuntia ja kun sen käyttää hosumalla vuorotellen suoristusraidan ja mikrokreppikihartimen kanssa, ei lopputulos voi olla mikään häävi. Krepit ja tökötit kyllä auttoivat sen, että sain tupeerauksen kunnolla tehtyä, mutta mikään mahti maailmassa ei auta pitämään luonnostaan kihartuvaa tukkaa suorana silloin kun se on päättänyt kihartua ilman kosteuden takia. Tässä kohtaa kyllä muistin taas ne paljon mainostetut Tigit, jotka omalta osaltani ovat edelleen kaupassa. Annoin periksi ja kuontalo sai näyttää siltä, mihin se suostui asettautumaan. Pikkuisen kirpaisi, kun upeakroppaisin työkaverini saapasteli paikalle kampaajan ja meikkaajan käsittelemänä, hiuksissaan upea nuttura ja loistavalta näyttäen.

Yritin lohduttautua sillä, että ei hämärässä kukaan oikein kunnolla mitään näe ja jokainen juhlii tavallaan...Ruoat ja tunnelmat tulikin esiteltyä jo tuossa aikaisemmin. Nyt esitellään sitten vaatteet.

Sain Herra Kirjoitukselta etukäteiseksi joululahjaksi ihanat niittiremmikoristeiset saappaat ja niihin sopivan kellon. Kun ne kerran annettiin etukäteen, täytyi ne esitellä kauden tärkeimmässä tapahtumassa eli pikkujouluissa.


Niiden keralla olikin sitten mustaa oikein urakalla: mustat leggingsit ja musta tunika sekä musta-hopeinen kaulaketju.

Laukkuna toimi musta kirpputorilöytö, jonka kotiutin parin euron hinnalla tässä taannoin. Laukku on muutoin ihana, mutta niitit ovat väärän väriset eli laukun niitit ovat kellertävää metallia, kun taas kengissä ja kellossa hopeanväriset. Arvatkaa vaan huomasiko kukaan tuota eroa pimeässä? Tarkoitus oli kyllä käydä laukkukaupoilla ennen pikkujouluja ja etsiä oikean sävyisillä niiteillä varustettu laukku, mutta aika loppui kesten....

Saappaisiin olen yltiörakastunut ja kelloon myös minusta ne ovat todella ihanat. Tunika on ollut kaapissani varmaan vuoden verran, sillä se ei vaan alkuun tuntunut minun jutultani, enkä saanut sitä toimimaan muiden vaatekaapissani olevien vaatteiden kanssa. Nyt nuo saappaat ovat muuttaneet sen lempivaatteeksi. Tunikan materiaali on aivan ihanaa, se ei rypisty ja pitkät hihat tekevät siitä paitsi monikäyttöisen myös lämpimän. Lisäksi sen alle voi sujauttaa topin tuomaan lisälämpöä, jos sellaista tarvitsee - toisaalta se ei myöskään ole hiostavan kuuma, vaikka juhlahuoneiston lämpötila hipoisikin trooppisia lukemia. Koska tunika on pyykissä, ei siitä juuri nyt saa kuvaa tähän. Malli on kuitenkin melkein perus-perus-malli eli helma on hivenen a-linjainen, hihat pitkät ja suorat, tunika on katkaistu rinnan alta noin 5 cm leveällä kaitaleella ja decoltee on kahdesta päällekkäin menevästä kietaisutyylisestä kaitaleesta v-aukkoiseksi tehty. Tumman harmaan violetit tikkaukset ovat sekä hihansuissa, helmassa, kauluksissa ja empire-kaitaleessa eli periaatteessa asun voi asustaa myös violetilla tai harmaalla.

Ei kommentteja: