Viimeisin menetykseni hortonomian alalla on värinokkonen. Olen kuolannut sellaista jo pitkään ja kun äiti sitten viime vappuna voitti yhden vappuarpajaisissa varasin heti itselleni siitä alun. Kesällä sainkin kullannuppusen kotiin ja koetin häntä hellästi hoivailla. Kaikesta hoivastani ja rakkaudestani huolimatta tuo kukkanen osoitti niin suuria kärsimyksen merkkejä, että pyysin herra Kirjoituksen vanhempia ottamaan sen hoitoonsa, josko se vaikka selviäisi hengissä. Juu, selvisihän se, kasvaa ja rehottaa, niin että kateeksi käy.
Olen sitkeää sorttia, enkä ihan pienistä anna periksi eli kun äiti pisti rehottavaa nokkostaan seuraavan kerran palasiksi, toin meille syksyllä taas uuden kukkasen alun. Se ehti asua kanssamme noin kaksi kuukautta, kun lopputulos oli tämä:
En ymmärrä, mitä oikein teen väärin, sillä äidin jo moneen kertaan leikelty kukkanen näyttää tältä:
Olen päättänyt, että keväällä teen kolmannen ja viimeisen yrityksen ja leikkaan itselleni vielä yhden alun äidin nokkosesta ja toivon, että kesä ja aurinko sekä suuri ja palava rakkauteni pitävät sen hengissä edes syksyyn. Sitäkin enemmän tuo nokkosen viihtymättömyys kummastuttaa, kun kaikki muut kukkaset ovat viihtyneet ihan hyvin, jotkin herra Kirjoituksen mielestä jopa liiankin hyvin ja vaativat aivan liikaa vettä juodakseen - hän kuulemma vain odottaa, että taloyhtiö alkaa laskuttaa meiltä kolmannenkin henkilön vedenkulutuksen sen takia, koska kukkasemme käyttävät vettä niin runsaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti