sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Pata-Antti sukat

Kuusivuotias kummipoikamme on kova Ässät-fani, kuten uskoo kummisetänsäkin olevan, lisäksi hänen lempivärinsä ovat punainen, musta ja vihreä. Joulun pehmeään pakettiin ajattelin laittaa aidon Ässät-kaulahuivin lisäksi Pata-Antti sukat. Lankoina saajan lempivärien ja suosikkijoukkueen mukaan mustaa ja punaista, vaikka "oikeat" Antti-sukat kudotaan harmaalla ja tummansinisellä (Antti on siis Jussien toisenvärinen sovellus). Lankoina 7 veljestä, vanhaa mustaa ja jotain punaista melkein kokonaisesta jämäkerästä, jossa ei ollut vyötettä, joten tarkempi sävy jää hämärän peittoon. Puikot Novitan Kulmikas koivut 3mm. 

Silmukoita aloituksessa 48, 2o 2n- joustinta 10 krs mustalla, 2krs punaista, 3 krs mustaa, 2 krs punaista ja vielä 4 krs mustaa. Sen jälkeen lisäsin 3 silmukkaa, jotta sain 51 silmukkaa. Kudoin mustalla 7 krs sileää, 3 punaisella, 2 mustalla ja sitten aloitin kuvion mallin mukaan. Sen verran sovelsin, että joka toisessa välillä välisilmukoita oli kaksi ja joka toisessa välissä yksi. Kuvio on Pinterestistä ottamani kuvakaappaus, jossa ei ollut enää mainuttu alkuperäistä lähdettä.
 
 
Kuvion jälkeen 2 krs mustaa, 3 krs punaista sekä 6 krs mustaa sileää neulosta, jonka viimeisellä kerroksella kavensin 3 silmukkaa - jäljelle jäi siis 48 silmukkaa = 12 silmukkaa puikolla. Tämän jälkeen vielä 6 krs 2o 2n - joustinta ennen kantalappua. 

Kantalappu 26 silmukkaa ja 26 kerrosta vahvistettuna, kantapohja 7+7 silmukkaa. Kantalapun reunasta 13 silmukkaa ja kahdet ensimmäiset kavennukset lyhennetyin kerroksin. Sen jälkeen loppu terä silää neulosta mustalla langalla - varsinainen silmäntappovalinta näillä keleillä kun on pimeää ja vielä pimeämpää. Onneksi käsituntuma toimi varsin hyvin ja taskulampun kanssa oli vielä pakko tarkistaa, että sääpuolia ei jäänyt. 
 
 
Nämä siis kokoa 36/37 ja periaatteessa teritetettävissä uudelleen, jos Antin jalka kasvaa samassa suhteessa kuin isosiskonsa. 

 
Painoa sukilla  116g eli vuoden alusta lankaa käytetty 3169g

Ei kommentteja: