perjantai 30. joulukuuta 2022

Kosmetiikan tyhjentyneet 4/22

Pieniä ovat silakat joulukaloiksi eli kovin ovat vähissä tyhjentyneet kosmetiikkapurtilot. Johtunee varmaan siitä, että kun käytössä ovat taas isot pullot, niin niiden tyhjentymiseen menee reilusti aikaa. 


Herra Kirjoituksen dödö Dermosililtä, Erisanin kuivashampoo, Miramen kynsilakanpoistoaine, Agran shampoo, vanha Dermosilin keittiösaippua, meikkipuuteri Hemalta vuosia sitten ostettu, H&M puuteri ja kaksi minituubia hammastahnaa. Meikkikynä onnistui jotenkin livahtamaan toiseenkin kuvaan, vaikka oli jo kertaalleen listattu poistetuksi. 
 
Seuraavaksi Cantate-hajuvesi, keittiösaippuapullo toimii käsisaippuan täyttöpullona. Näytteissä kaksi miesten kasvojenpuhdistusgeeliä ja yksi extra voide pinkkinä. Yhden minihuulipunan onnistuin vippaamaan työpaikan pukuhuoneessa jonnekin, mistä en sitä löytänyt, joten sen vuoksi sitä markkeeraa jo seuraava yksilö. 



Seuraavaksi tyhjentyivät minun Cien-dödöni, hiusöljy, jonka kippasin ruusutehtaalla steariinin joukkoon, Lumenen meikkivoiteen käytin myös viimeistä pisaraa myöten, Doven men + care - dödö on Herra Kirjoituksen, yhden minihuulipunan käytin myös loppuun, samoin kaksi mini hammastahnaa. 
 
 

Reissussa tyhjentyi kasa näytteitä: kaksi Dermosilin meikin poistoainetta, kaksi hair&body washia, yksi BB voide, yksi 2-in-1 sävyttävä päivävoide ja yksi puhdistusgeeli. 

Herra Kirjoituksella pitkään käytössä ollut Tommy Hilfigerin Tommy-tuoksu tyhjeni, samoin sininen dödö, joka ei niin kauaa hänen käytössään kestä, myös Fuze on hänen käytöstään. Loput eli meikkivoide, oliiviöljy (meikinpoistoon), saunasaippua, minihuulipuna, Elmex-hammastahna, Parodontax-minituubi ja seeruminäyte ovat minun käytöstäni. 


Vuoden viimeisissä tyhjentyneissä on pari dödöä, yksi minihuulipuna ja minihammastahna.

yhteensä 33 purtiloa ja 11 näytettä. Vuoden alusta  95 purtiloa ja 94 näytettä.

Ei kommentteja: