maanantai 24. lokakuuta 2022

Kasa korjattavaa - osa 2

Ensimmäisessä osassa olin saanut 5 paria sukkia korjattua ja pussin vähän vajenemaan. Toiseen osaan sitten kokosin loput pussin sisällöstä eli korjaamistani sukista. 

Kälylle korjasin tiikerisukat, kettusukat ja ässäsukat ihan parsimalla. Alkavat kaikki olla siinä kunnossa, että kovin monta kertaa niitä ei enää pysty korjaamaan. Valitettavasti uusiakaan ei ole tulossa niin kauan kuin lankaa ei saa (tiikerit) tai sitä ei saa ostaa kaupasta (punainen seiskaveikka) ostolakon takia. 

Pätkäsukat parsin ja napsin pätkäpurkista vielä parsimuksen tehosteeksi pätkiä, jotta sukat pysyivät myös parsimuksen kohdalta hapsullisina. Nämä pätkälangat pujottelin virkkuukoukulla parsimuksen väliin ja vedin siansorkkasolmulla kiinni.
 


Juniorin sukista siniset alkoivat olla pohjistaan siinä kunnossa, että en edes yritä korjata niitä parsimalla. Nappaan sukat poikki ja kudon uudet terät.

 
Näiden korjaaminen saa kuitenkin odottaa siihen, että saan nyt työnalla olevat keskeneräiset sukat valmiiksi, sillä junnulla on kuitenkin nyt useampi pari korjattuja sukkia käytössä ja muutamat ehjät jäivät kotiinkin silloin, kun näitä korjattavia siellä plokattiin.

Ei kommentteja: