lauantai 6. maaliskuuta 2021

Sytykekukkia

Viimeksi maalla käydessämme tuhosin kassillisen tavallisia kananmunakennoja vääntelemällä ne ruusuiksi. Lopputuloksena oli kaksi muovikassillista ruusuja odottamaan steariinikastetta. Tarkoituksena on pikku hiljaa käyttää loppuun vuosien saatossa kertyneet kynttilänjämä -jemmat, joita tuntuu tulevan lisää vaikka en aktiivisesti enää etsikään niitä lisää. Kananmunakennot sen sijaan olivat omista varastoista loppu, mutta onneksi facebookin roskalavalt löytyi lisää. 

Noita kennoja työstäessäni muistin, että myös vintissä olisi kassillinen kennoja odottamassa ruusuiksi tekemistä. Kennojen ongelmana oli se, että ne olivat paitsi matalia, jolloin ruusujen kokoaminen niihin oli haastavaa, ja kennojen materiaali oli myös karkeaa eli käsille käyvää. Päätin kuitenkin vapaan viikonlopun kunniaksi työstää nuokin pois varastoista. 
 

Samalla päätin kokeilla uuttakin sytykekukkamallia, jonka näin netissä. Tämä helppo ja nopea malli tehdään talouspaperi- ja wc-paperirullan hylsyistä leikkaamalla niistä noin sentin siivuja ja sitten laittamalla niitä sisäkkäin yhden renkaan sisään ikään kuin kukkasen muotoon. Jatkossa meillä siis kerätään nämäkin askartelumateriaaliksi.

Ei kommentteja: