keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Mieletön maaliskuu

 1.viikko
Maaliskuun alussa mentiin äärilaidasta toiseen. Ensimmäisen viikon aloitin jauhepusseilla, minikaloreilla ja nollashoppailulla. Perjantaina juhlittiin rakkaan työkaverin eläkkeelle lähtöä, jolloin aamu aloitettiin cavalla, aamukahvilla syötiin croisantteja, muffinsseja, appelsiinimehua, jogurttia ja hedelmäcoctailia. Lounaaksi samaa ja vielä iltapäiväkahvillakin mässättiin, päivä täydennettiin iltapala hampurilaisella ja karkkipussilla. Lauantaina jatkettiin samaa linjaa, eikä sunnuntainakaan vielä osattu lopettaa. Parissa päivässä rahaa paloi viikon ruokabudjetin verran ja ihan pelkästään herkkuihin. 
 
2.viikko
Lomaviikko, jonka puolessa välissä iski jälleen yksi elämän suurista arvaamattomuuksista; Herra Kirjoituksen isä menehtyi yllättäen. Loppuloma kuluikin sitten tähän liittyvissä käytännön järjestelyissä. Alkuloman vietin akkuja ladaten ja kaikenlaista kivaa askarrellen tai käsitöitä tehden. 
 
3., 4., ja 5. viikko
On menty hyvin pitkälle sumussa, ei jaksa, ei välitä, ei viitsi - keskitytään hoitamaan pakollisia ja ottamaan koppia yllätyksistä, joita on tullut vaikka miten paljon tuon appiukon kuoleman jälkeen ja siihen liittyen. Roskaruokaa on syöty tämän tuosta, kun ei vaan jaksa laittaa oikeaa ruokaa. Karkki on toiminut ihan hyvin aterian korvikkeena ja terveellisintä mahdollista syötävää on voileipä. Onneksi sentään lisääntynyt valo ja aurinko ovat antaneet lisää virtaa, että tästä on jotenkin selvitty.

Olkoon huhtikuu parempi - kaikin tavoin.

Ei kommentteja: