Jähmeä joulukuu

Joulukuussa pitäisi iloita ja riemuita lähestyvästä joulusta, mutta minä saan jälleen ahdistuksen kaikesta turhasta tavarasta.

1.viikko
Paluu takaisin töihin parin viikon loman jälkeen aiheutti tietenkin pientä totuttelua aikaisiin aamunousuihin. Viikonloppua vietettiin maalla ja pitkästä aikaa tein myös sytykeruusuja. Koronarajoitteet varmistavat sen, ettei ainakaan siellä voi liikkua mihinkään, joten oli pakko keksiä jotain muuta tekemistä. Ystävällämme koronalla on todella mahtavat voimat. Vain yksi väärä kontakti, yksi supertartuttaja ja hiljainen pikkupitäjä on yks-kaks Suomen pahinta korona-aluetta.

2. viikko
Alkoi yövuoroilla ja joulukoristeiden virittelyllä. Tuo kuulostaa kovin mahtipontiselta siihen nähden, että se tarkoitti yhden valosarjan nostamista purkissa eteisen lipaston päälle ja kolmen kynttelikön sijoittamista ikkunoille. Nuo kyntteliköt ovat jokseenkin turhauttavia, kun niihin päin hengittää, ne rikkoontuvat. Muistelen kaiholla lapsuuteni jouluvaloja, jotka sai viritellä ikkunaan yhä uudelleen ja uudellen ja ne kestivät vuosi toisensa jälkeen. Lisäksi pari työpäivää harrastustyöpaikassa, on mukava taas päästä sinne takaisin.

3. viikko
Sataa, musta maa, joulutunnelma kadoksissa. Voisiko joku hajottaa kaikki ne äänetoistojärjestelmät, jotka paukuttavat iloisia joululauluja tuutin täydeltä. Haluan vain käpertyä peiton alle ja pysyä siellä vuoden vaihteeseen asti. Yritän korvata ahdistavaa tunnetta roskaruoalla ja joulusuklailla, mikä ei todellakaan paranna asiaa, kun sitten on vielä lisäksi fyysisesti paha olla ja muuten vaan morkkis. Perjantaina harrastyöpäivän jälkeen pidin joululahjavalvojaiset ja pakkasin ne vähät lahjukset, joita tänä vuonna jaamme. Harrastetyönantajani yllätti lahjoittamalla kangasmaskin. Hiukan ovat lahjat aikaisemmista vuosista huonontuneet, tai todennäköisesti on niin, että mua ei pidetä yhtä vakituisena työntekijänä kuin ennen. HPWU:ssa ensimäinen adversaries eventti, jotain erilaista pitkästä aikaa. Harmi vain että olimme luvanneet viettää viikonloppua maalla, niin jäi pelaaminen kovin vähiin. Sain kuitenkin tehtävät tehtyä ja tärkeimmän opinnon (Gold Gifts) suoritettua.

4. viikko
Jouluviikko. Joulufiilis nollissa, sataa, tylsistyttää, ärsyttää... Mahtavaa, vielä tämän viikon kun jaksaa kuunnella tuota hullutusta, niin sitten päästäänkin alennusmyynteihin. Tiedän aivan hyvin, miksi tavarajoulu ärsyttää minua tänä(kin) vuonna niin paljon. Ihan vain siksi, että voisin antaa kaikki maailman tavarat pois siitä hyvästä, että saisin viettää vielä yhden ihan tavallisen joulun molempien vanhempieni kanssa. Pari joulun ajan vapaapäivää vietetään maalla ja sitten pääseekin taas kaupunkiin töihin.

5. viikko
Hyvin sekava viikko, töitä, vapaata, töitä, vapata. Uusi vuosi on uskomatonta kyllä minulla vapaa, joten joulukuun viimeisenä päivänä pääsen töistä yhdeksän jälkeen ja aion korkata skumppapullon. Siinä ne allekirjoittaneen uudenvuoden hurvittelut sitten onkin, mikäli mukaan ei lasketa sukalaata, homejuustoa ja suolakeksejä. Keli oli lämmin, joten vaikka sen puolesta olisi ollut hauska käydä katsomassa raketteja, mutta sumu haittasi näkyvyyttä sen verran, etten jaksanut lähteä liikkeelle - oma sänky oli paljon houkuttelevampi. Olen siis keski-ikäistynyt keski-ikäistymistäni.

Kosmetiikkapoistot 4/20

Tiedän, että moni mieltää poistot sellaisiksi, että poistetaan jotain, mitä ei ole käytetty kokonaan ja tyhjentyneet ovat sitten asia erikseen. Minun kohdallani nämä menevät suloisesti sekaisin, osa poistoon lähtevistä purkeista ja purtiloista on tyhjiä, osasta viimeiset väriaineet tiristetään "ruusutehtaalla" käyttöön, mutta nykyään onneksi harvemmin tulee enää noita tuotteita, jotka menisivät roskiin.

Joskus tietenkin sattuu näitä itkettäviä kömmähdyksiä, kuten lempihajuveteni kanssa. Onnistuin pudottamaan Fresh laundryn. Nyt minulla ei ole enää hajuvettä, mutta meillä on tämän tuoksuinen kylpyhuone. Eivätkä sanat riitä kertomaan, paljonko harmittaa. Niin paljon, että päätin olla ostamatta uutta ennen kuin vanhoja on ainakin pari pulloa käytetty loppuun, pitäähän sitä joku rangaistus rähmäkäpälyydestä olla.

Muutoin poistot ovat kovasti tylsää ja tavallista ja niitä vaikuttaa olevan todella vähän verrattuna aikaisempiin vuosiin. Lähinnä siis on tyhjentynyt peruskamaa kuten nyt tässäkin: pari purtiloa perusvoidetta, jota on käytetty meikkien poistamiseen, täyttöpullo käsisaippua ja kaksi minihuulipunaa.

 

Sama linja jatkuu edelleen: kaksi dödöä, suihkugeeli, jälleen käsisaippuan täyttöpullo (koska korona, käsiä pestään ahkerasti ja pullo kestää kuukauden verran), kaksi minituubia perusvoidetta, hammastahnaa, kolme minihuulipunaa, ripsiväri, huultenrajauskynän täyttö ja yksi saippuanäyte.

Vuoden alusta: 90 tuotetta ja 40 näytettä. Huomattavan paljon vähemmän siis kuin aikaisempina vuosina, mutta niinhän tämä vuosi on muutenkin ollut poikkeuksellinen. 

Muistoja

Serkkuni siivosi kaappeja, joista löytyi iso määrä hamahelmiä ja kaikkia niihin liittyviä juttuja. Hän pyysi meitä kierrättämään ne eteenpäin Juniorille. Junnu ei kuitenkaan ollut kiinnostunut, joten loppuviimeksi ne päätyivät kummipojan isosiskolle, joka oli aivan täpinöissään näistä.

 

Paketissa oli myös mukana muutama serkun tyttöjen tekemä askartelu. Muistan miten noita taidettiin jopa porukalla tehdä silloin aikanaan vuosikymmen  tai pari sitten.

 Vaikka nämäkin lähtivät kiertoon, oli niistä pakko ottaa kuva muistoksi menneestä.

Pätkäsukat

Minulla on tapana säästää kaikki lankakerien loput "jämät" ja kutoa niistä sitten raitasukkia. Samoin säästän myös kaikki päättelylangan pätkät eli jämien jämät ja kudon niistä sitten pätkäsukkia. Sellaisia joissa on sisällä pörröisiä, lämmittäviä langanpätkiä ja jotka ovat päältä kirjavista kirjavammat. 

 

Pari vuotta sitten sain lahjoituksena runsaan määrän noita pätkiä, joten ihan heti ne eivät lopu, vaikka niitä paljon yhteen sukkapariin meneekin. Nämä sukat ovat paitsi lämpimät ja paksut, myös hitaat ja raskaat kutoa, joten siksi en tee niitä kovin monta paria vuodessa. Näiden oli tarkoitus päätyä joululahjaksi, mutta en vain jotenkin muka ehtinyt saada niitä valmiiksi ennen kuin joulupäivänä.

 

Sukkien varret ovat sinisiä ja harmaita jämiä, jotka tasasin ja raidoitin vähän sinne päin. Sukkien teräosasssa kulkee yhtenäinen ohut valkoinen sukkalanka, joka sekin on purkulankaa vuoden 2018 yhdestä projektista, jossa purin ja uudelleen kudoin yhdet valkoiset sukat. Ohutta valkoista lankaa on sitten täydennetty noilla pätkillä. Kaipa sukat periaatteessa voisi kutoa pelkistä pätkistäkin, mutta minä jotenkin haluan varmistella, että sukat varmasti kestävät ja kuljettaa mukana yhteinäisen langan, varsinkin kun noita tarkoitukseen sopivia ohuita lankoja on niitäkin kertynyt varastoon.

 

Nämäkin on tarkoitettu käly-parkani riesaksi. Hyvin tyytyväisenä voin todeta, että jälleen on vähäm jämälankoja työstetty eteenpäin.

miinus viisi + miinus viisi

Tämä teksti on lojunut luonnoksissani todella pitkään, alotin sen kirjoittamisen joskus syys-lokakuussa ja tavoitteetkin täyttyivät joulukuun alussa. Tuon jälkeen alkoivatkin ongelmat, nimittäin aivan järjetön luopumisen tuska. Kuten tuolla lopussa mainitsen hankittava palkinto on jo aikaa sitten ostettu ja paljon käytetty, mutta noi poistot, miten se voi olla niin hankalaa. Laukut onnistuin kyllä kippaamaan suuremmitta tuskitta kirppikselle, mutta sukat, alusvaatteet ja muut tavarat aiheuttavat päänvaivaa, koska minuun on iskenyt joku ihmeellinen "käytän näitä vielä ihan hetken"-virus. Tuntematonta sotilasta lainaten: "kui helvetin taval sitä voi rakasta rätei ja lumpui". Ei sen nyt pitäisi oikeasti olla kovinkaan hankalaa pistää melkein (minun mielestäni) tai kokonaan (muiden mielestä) loppuun käytettyä tavaraa roskiin, mutta kun ei millään. Mä nyt vielä tämän yhden pesun välin käytän ja kun nää nyt kerran on pesty, niin vielä yks käyttö ja taas eteenpäin. Kuitenkin mä ihan hyvin tiedän, että tuskin edes huomaan niiden puuttumista, kun vaan olen kyennyt päästämään irti. Ei siis auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja todeta, että luvattu, mikä luvattu ja hoitaa asia.

Elämäntapamuutosta ja kuntokuuria olen jälleen kerran ollut aloittamassa. Tällä kertaa syyt ovat tosiaan painavammat kuin ennen, koska siellä toisessa vaakakupissa on terveys ja loppuelämä. Sellaisella pienellä miinus viiden kilon tavoitteella olen lähtemässä liikkeelle.

Jotta tavoitteesta tulisi mielekäs, pitää tietenkin olla myös palkintoja tavoitteen saavuttamisesta. Niiden keksiminen on kuitenkin enemmän haastavaa kuin osasin ajatellakaan. Ne kun eivät voi olla ruokaa, minä vaan en pidä salaattia herkkuna, jonka kokisin palkinnoksi, katkarapusalaatti ehkä voisi tuohon kategoriaan juuri ja juuri mennä, mutta muut eivät. Myöskin tavaroiden hankkiminen on hiukan kyseenalaista, kun niitä pitäisi juuri olla ostamatta. Palveluja tietenkin pitäisi kuluttaa, mutta silti jokin niissä ei tunnu omalta tai siis haluaisin ehkä vielä isomman muutoksen kuin tuon suunnitellun miinus viisi kiloa varatakseni kampaajan. Jalkahoito olisi myös tahtoo-haluaa listalla, mutta kun siinäkin haluaisin enemmän hierontaan painottuvan kuin kynsiä lakkaavan jalkahoidon (tämä siksi, että kynnet saan leikattua ja lakattua itsekin, mutta jalkojen hierominen itse ei ole kivaa). Mä tiedän olevani vaikea. Pitänee kuitenkin vähän kysellä.

Eihän elämä olisi minun elämääni, jos en haastaisi itseäni poistamaan kilojen myötä tavaraa, jota on kertynyt liiaksi. Vapautus kiloista ja vapautus tavaroista... Oikea mittasuhde voisi olla kiloa kohti poistoon kilo tavaraa, mutta taidan kuitenkin aloittaa tässäkin tapauksessa pienestä

Ensimmäiset viisi asiaa poistoon ovat viisi vanhinta ja kuluneinta sukkaparia alituisesti ylitäydestä alusvaatelaatikosta. Toiset viisi asiaa ovat sama määrä rintaliivejä tai alushousuja, yhteensä siis viidet, pois.

Kolmannet poistot ovatkin sitten ns. isompia: Viisi olkalaukkua, joita en koskaan ole käyttänyt. Kassiin päätyivät kaksi vihreää olkalaukkua, yksi vaaleanvioletti olkalaukku, pieni farkkukankainen pussukka ja punainen pikkulaukku.

Neljänteen viitoseen pitää miettiä jotain erilaista. Ensimmäiseksi tiensä päähän tullut muovinen pyykkikori, josta en tahdo millään ymmärtää luopua. Toiseksi loppuun kävellyt mustat crocsit roskiin, samoin loppuun käytetyt lenkkarit, neljäntenä käyttämättä jääneet valkoiset sandaalit kirppikselle. Viidenteen asiaan on jo suorastaan tunkua: myyntiin joku ylimääräinen peli, lahjotukseen ne haltajiakummitädin lahjoittamat kristalliset viinilasit, jotka ovat säröillä tai poistoon vielä yhdet kengät: todella paljon käytetyt beiget työkengät.

Viimeinen viitonen pitääkin sitten sisällään hankintoja ja hemmotteluja, mutta tästä viisikosta saa valita vain yhden. Nyt täytyy osata päättää, haluanko kampaajan, jalkahoidon, uuden hajuveden, jalkojen hierontalaitteen vai kasvohoidon.

No, joskus asiat vain ratkeavat ilman, että niitä loppujen lopuksi täytyy päättää. Netistä huomasin, että noita jalkojenhierontalaitteita myy Motonet ja lähin myymälä on alta viiden kilometrin päässä. Jotta asiat eivät kuitenkaan olisi niin helppoja, noita tarjoushintaisia löytyi Suomen maasta tasan 1 kappale Motonetin Porvoon myymälästä. Jouduin siis soittamaan Motonetin asiakaspalveluun kysyäkseni, olisiko se mahdollista saada tänne. Kuulemma onnistuu, jos tämä ainokainen löytyy sieltä Porvoosta. Elin jännittävät 15 minuuttia odottaessani asiakaspalvelijan soittoa siitä, löytyykö se Porvoosta vai onko vain varastojärjestelmä bugi. Löytyi, ja siirretään tänne, veloittavat toki siirtomaksun, mutta se on silti paljon vähemmän kuin bensakulut Porvooseen tai seuraavaksi halvimman liikkeen hinta vastaavasta. Olen siis liikkeellä palkintoni kanssa etupainotteisesti, mutta nyt oli pakko toimia ennen kuin kukaan muu ostaa tuota ainokaista kappaletta. Palkinto on siis tilattu, nyt se vain pitää ansaita.

Vain kuukausi kerrallaan

Minun on hyvin, hyvin hankala oppia uusia tapoja siis merkityksessä saada niistä uusia rutiineja, asioita, jotka vain hoituvat ja joita ei tarvitse ajatella sen kummemmin. Niinpä aion ensi vuonna elää kuukauden kerrallaan. Valitsen jokaiselle kuukaudelle maksimissaan kolme uutta asiaa, joita opettelen ja suoritan. Kun niistä sitten kuukauden aikana muodostuu tapa, niin sitten niitä voi jatkaa seuraavassa kuussa, kun opettelee samalla jotain muuta uutta rutiinia.

Koska kolme uutta asiaa on kerralla paljon, varsinkin jos asiat ovat isoja, niin reunaehdoiksi totean, että mikäli uusia asoita on tuo kolme, niin niiden täytyy liittyä jollain tavalla toisiinsa. Parin erillisen asian luulisi menevän helpommin, varsinkin jos toinen on pienempi ja toinen isompi.

Suurin ongelma on tammikuu, ei aloittamisen takia, vaan siksi, että mitä kaikista noista vaihtoehdoista oikeasti ottaisi työnalle. Hyviä vaihtoehtoja on aivan liikaa. Alla muutama esimerkki.

1) karkkilakko

2) roskaruoattomuus

3) säännöllinen liikunta

4) hammaslanka (en ymmärrä miksi tämä on niin vaikeaa)

5) tiskit

6) Järjestä koti iltaisin

7) ostamattomuus (kunnollinen, osta vain ruokaa)

8) Älä haali tavaroita, niitä ilmaisiakaan

9) poista tavaroita

10) rajattu peliaika

Jämälanka tiskirätti

Herra Kirjoitus järjesti minulle aamulla yllätyksen muistuttamalla, että hänellä on etätyöpäivä ja hän on verkkokoulutuksessa koko päivän. Minulla sattui olemaan vapaapäivä, johon olin miettinyt monenlaista tekemistä itseni kanssa ilman seuraa esimerkiksi jumppaamista Ricky Martinia luukuttaen. Eihän sellainen tietenkään onnistu, kun toinen istuu luurit päässä ja yrittää kuunnella koulutusta, sama imuroimisen, muun siivoamisen ja kaikenlaisen kolistelun kanssa.

Jatkoin siis pätkälankasukan kutomista. Se vain on paitsi yllättävän aikaa vievää, myös yllättävän raskasta käsille. Niinpä sitten jossain kohtaa käsiä lepuuttaessani päätin tehdä inventaariota langanpätkälaatikkoon. Sieltä löytyi epämääräinen pussi erilaisia puuvilla lankoja. Ennen kuin oikeastaan tajusin, mitä tein olin ottanut tuon puuvillalankapussin, selvittänyt ne ja aloittanut tiskirätin virkkaamisen ihan sillä ajatuksella, että halusin nuo langat käyttöön.

En tiedä, onko meillä mitään tarvetta uudelle tiskirätille, koska vanhojakin on kasa odottamassa käyttöä, mutta hassusti koen, että langat ovat siistimmässä muodossa valmiissa tiskirätissä kuin sekalaisena kasana pussissa. Langat on vain tylsästi solmittu toissinsa kiinni ja rätin koko on juuri se, minkä verran lankoja riitti.

Rätissä on käytetty pylväitä, puolipylväitä ja kiinteitä silmukoita. Pääsin siis todistamaan itselleni, että vuosien jälkeen osaan vielä jotenkin virkatakin.

Pokemon sukat

Koska Juniori ei tiettävästi ole kiinnostunut tätiblogeista, voi vielä vapaasti pistää joululahjat julkaisuun ennen joulua. Kovin kaukana ei ole se aika, kun pikku-stalkkeri on sen verran taitava, että näin ei voi enää tehdä. 

 

Koska hän on kova Pokemon fani, niin päätin kutoa hänelle Pokemon sukat. Tällä kertaa kyseessä on helppo malli, jotta varmasti ehtivät joulupakettiin. Silmukoita kaikkiaan 48, varsi 2 oikein 2 nurin joustinta, vahvistettu kantapää, väreinä peruspunainen, musta ja valkoinen. Ympyrään otin ohjeen suoraan PikkuPioni-blogista, jossa sitä oli käytetty Pokemon-lapasiin. Sukkien koko on n. 36.

 

 

Nyt ei sitten tarvitse muuta kuin pistää sukat pakettiin.

Minulla on ongelma

Minulla on ongelma tai no onhan niitä varmaan useampiakin, mutta tämä nimenomainen ongelma on tällä hetkellä päälimmäisenä mielessäni. Tämä ehkä johtuu siitä, että ongelma ei ole yksin minun vaan se liittyy myös Herra Kirjoitukseen, voi siis todeta, että meillä on ongelma. Yhteinen ongelma, jonka suurin ongelma on se, että Herra Kirjoitus ei miellä sitä ongelmaksi.

Tämä mainittu ongelma liittyy tavaroihin, joita minä koetan koko ajan olla hankkimatta ja samaan suuntaan yritän kannustaa myös puolisoani. Hän vaan ei ymmmärrä, halua eikä halua ymmärtää. Hän ei voi käsittää, miksi ei voi ostaa, jos tekee mieli ja tavaralle saattaisi olla käyttöä. Pahinta on se, että hän kohdistaa ostamisensa minun tavaroihini tai ehkä paremmin määritellen minulle tuleviin tavaroihin.

Jokin aika sitten rikoin lempihajuveteni, pullo vain jotenkin luiskahti käsistäni ja iskeytyi kylppärin laattalattialle. Mitä ilmeisimmin sopivassa kulmassa, sillä tuloksena oli sirpaleita ja hajuveden valuminen pitkin kylpyhuoneen lattiaa.

Harmittelin tietenkin asiaa, sillä pullossa oli vielä kolmannes jäljellä. En kuitenkaan missään tapauksessa ollut ostamassa uutta pulloa. Kahdesta syystä: mämmikoura, joka tiputtaa lahjaksi (Herra Kirjoitukselta) saamansa pullon, ei todellakaan ansaitse uutta, ainakaan ihan heti, ja toisekseen nyt olisi sitten hyvä mahdollisuus käyttää pois varastoista muita hajuvesiä, jotka eivät ole ihan niin suosikkeja.

Reilu viikko tapahtuman jälkeen rakas puolisoni kävi hakemassa postilta pakettia ja hiukan hämmentyen katsoin Cocopandan pakettia ja mietin, että missä vaiheessa ne ovat siirtyneet ATK-romppeisiin. No eivät olleet, vaan paketista paljastui uusi hajuvesipullo minulle. On turha väittää, etten olisi liikuttunut kyyneliin asti siitä, että rakkaani huomioi minut näin hienolla tavalla, vaikka myönnettäköön tunsin myös vähän ärtymystä siitä, että hieno suunnitelmani itsekidutuksesta terminoitiin näin tehokkaasti. Vieläkin enemmän kunnioitin puolisoani sen vuoksi, että tuo ei ollut kuulemma ihan helppo löytää - olen ilmeisesti hajuvesienkin suhteen out, ja jo menneessä junassa.

 

Samaan pakettiin tuli myös Cleanin Warm cotton roller EDP ja pari näytettä sekä sydämenmuotoinen mainostikkari, jonka Herra Kirjoitus kertoi symboloivan sopivasti ajatustaan ja tarkoitustaan. Ole siinä sitten harmistunut toisen tavaran hankinnasta. Yritän kuitenkin saada hänet ymmärtämään, että ensi vuonna ei osteta sitten yhtään mitään, ei ainakaan minulle, koska tuo hajuvesi riittää seuraavat viisi vuotta.

Elämästä ja kuolemasta

Yhä lisääntyvin kauhun tuntein olen seurannut uutisia lähiseudun käsiinräjähtävistä koronatartuntamääristä. Tartunta on todettu ei yhdellä, eikä kahdella vaan kymmenillä. Vaikka joudunkin työni vuoksi tekemisiin noiden asioiden kanssa enemmän ja vähemmän, tuo toi silti taudin ensimmäistä kertaa liian lähelle, sen lähemmäksi se ei oikeastaan voi päästä kuin siinä tilanteessa, että joku todella läheisistä tai itse sairastuu. Omaan sairastumiseeni olen jotenkin ajatuksen tasolla varautunut jo keväästä asti, ei ole kyse siitä iskeekö tauti, vaan milloin se iskee.

Noita uutisia lukiessa sisäinen fatalistini kiittää yhä useammin siitä, että isä sai sittenkin lähteä pois hyvään aikaan. Ei tuolloin 11 kuukautta sitten kukaan olisi uskonut, että elämä on nyt tällaista sulkua, eristystä ja rajoitusta (ja tässä kohtaa ei tarvitse luulla, että pitäisin mitään noista pahana, soisin tiukempiakin rajoituksia ja sulkuja käytettävän). Mietin asiaa kuitenkin niin, että jos isä olisi elossa, emme pääsisi häntä katsomaan niin usein kuin haluaisimme ja joutuisimme joka hetki pelkäämään, että hän sairastuisi. Ja mikäli hän olisi sairastunut, olisi edessä uusi pelko hitaasti kiduttaen saapuvasta kuolemasta, jonka aikana ei edes pääsisi olemaan hänen lähellään, sillä tuskin hän olisi koronatartunnasta selvinnyt, vaikka äärimmäisen sitkeä sissi olikin. Koronakuolema ei myöskään ole helppo ja nopea, ei ainakaan useimmilla.

Eikä isä olisi suostunut ymmärtämään sitä, että olemme hylänneet hänet, emmekä käy katsomassa. Siis tietenkin hän olisi tietoisella tasolla järkevänä ihmisenä tajunnut, että emme voi tulla, kun tilanne on mikä on, ja alistunut siihen, mutta sisimmässään ei kuitenkaan, vaan olisi toivonut, että tulemme silti. Niin kuin varmasti jokainen meistä kaipaa läheisiään, joiden luo ei pääse.

Toisaalta mietin, että ei jonkun läheisen kuolemasta voi olla iloinen ja kuitenkin todella olen äärimmäisen onnellinen siitä, että isä sai lähteä silloin tammikuussa. Me pääsimme käymään katsomassa häntä vielä pari päivää ennen ja viettää iloisia hetkiä yhdessä. Me saimme olla hänen luonaan ja jättää jäähyväiset kun sen aika oli. Me saimme yhdessä ja rajoituksetta saattaa hänet haudan lepoon kaikki yhdessä. Vaikka ikävä on hirveä, olen vahvasti sitä mieltä, että juuri näin sen piti tapahtua, isä sai lähteä tietämättä, mikä hullunmylly maailmassa pyörii ja myöskin surematta sitä, kuka meistä hänen läheisistään sairastuu ja miten pahasti.

Näin se oli tarkoitettu sanoo fatalisti minussa ja jatkaa vielä, että usein todellakin vasta myöhemmät ajat näyttävät tarkoituksen niille, joita emme sillä hetkellä ymmärrä. En minä tammikuussa ollut valmis luopumaan isästä ja hyväksymään menetystä, keväät aloin ymmärtää, että asiassa oli sittenkin jokin tarkoitus ja tätä nykyistä tilannetta katsoessani olen entistä vakuuttuneempi siitä, että juuri näin asioiden oli tarkoitus mennä. Elämällä ja kuolemalla on aikansa.