Vakuuttelua itselle

Jälleen kerran elämme sitä aikaa kuukaudesta, että vakuuttelen itselleni yhä uudelleen ja uudelleen, etten tarvitse mitään uutta, vaan kaikkea on ja se riittää. Pään sisällä jokin pieni (tai siis itse asiassa valtavan suuri) ääni huutaa, että jotain hemmottelua tarvitaan, sä niin ansaitset sen.  Taistelu järjen ja halun välillä on uskomaton. Järki kyllä tiedostaa asian, etten todellakaan tarvitse yhtään mitään tavaraa ja ohjaa päätä kanavoimaan haluja väärään suuntaan: herkkuihin.

Olen poistanut itseni melkein kaikilta mainospostilistoilta, käyn vain ruokakaupoissa ja jos käyn jossain muussa kaupassa, niin teen täsmäiskuja eli haen vain sen, mitä olen suunnitellut (esim. hiusvärin) ja olen liikkeellä ostoslistan kanssa. Vaan ei auta, silti tulee himoja. Välillä pahinta on se, etten edes oikein kunnolla tiedä, mitä haluaisin, vain jotain uutta, piristävää, ihanaa.

Niin monta kertaa olen jo nähnyt tämän "uuden tavaran huuman" keston, että siihen en enää lankea. Se nimittäin kestää kaksi minuuttia, hyvässä tapauksessa viisi ja siinä se. Sen jälkeen tavara on jo vanha ja sen voi tunkea kaappiin kaikkien muiden kaltaistensa seuraksi. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa viime vuonna kaamosmasennuksen hoitoon ostamani luomiväri - käyttökertoja tähän mennessä pyöreät 0. Toki tiedän, että jossain vaiheessa todennäköisesti tulen sitä käyttämään, koska kyseessä on lempivärini, mutta silti tuo kuvastaa juuri oikealla tavalla tätä "mä haluun sen" - huumaa. Tavara vaikuttaa mainoksessa tai muuten aivan vastustamattomalta, juuri sellaiselta, jota olet aina tarvinnut, se muuttaa sateisen päivän aurinkoiseksi ja saa sinut hehkumaan (mainostaja on onnistunut tavoitteessaan). Kun sitten saat hankkimasi tavaran postista tai kannat sen muuten kauppakassissa kotiisi, huomaatkin ikäväksesi, että hehkua ei syntynyt, aurinko ei alkanut paistaa, eikä mitään muutakaan kummaa tapahtunut.

Tuntuu täysin järjettömältä, että meillä on paikat täynnä tavaraa ja silti haluan jotain uutta. Näin vain siksi, että uusi nyt on uutta, hienoa, mahtavaa ja ennen kaikkea uutta. Tavara "lohduttaa", antaa uutta ajateltavaa, ja silti siitä ei ole iloa pitkäksi aikaa, vaan uutuuden ilon  jälkeen tavara aiheuttaa enemmän huolta kuin iloa: esimerkiksi miten tavaraa käytän, minne sijoitan tavaran säilytykseen, miten sen  kierrätän, kun tavara on käytetty loppuun. Paljon helpommalla pääsee, kun jättää tavaran vallan hankkimatta - myös ne herkut.