maanantai 20. toukokuuta 2019

Ostolakkorikkuri

Tunnustan, olen rikkonut vaatteiden ostolakkoni. Turha kai sanoakaan, että tuli vastaan aivan vastustamaton tarjous, jonka lisäksi vaatteiden hankinnalle oli hyvät perusteet. Olen ostanut edelliset bikinini 11 tai 12 vuotta sitten ja ne alkavat olla jo aikansa eläneet. Ne on pariin kertaan elvytetty korjamalla kiinnikkeet yms.

Jossain vaiheessa päätin, että ostan uudet vasta sitten kun voin ostaa pienemmät. No ostinkin Thaimaanreissulta tavoitebikinit. Ihan turhaan, eivät ne sovi päälle edelleenkään. Päätin siis, että nauttiakseni kesästä ja auringosta minulla on oikeus hankkia uudet bikinit. Samalla voin uskotella itselleni, että jonain päivänä matkustan taas jonnekin kauas, missä on lämmintä, aurinko paistaa, rantahiekka on valkoista, meri turkoosia ja palmut huojuvat.

Kaapissa on yksi käyttämätön alaosa, joten meille muutti kaksi yläosaa ja yksi alaosa. Ostokohteena Lidl ja hintaa näille yhteensä 17€.



Kun vielä oikein rehellinen totuus kaivetaan esiin, niin en edes itse ostanut näitä, vaan laskun maksoi Herra Kirjoitus. Siis ihan kirjaimellisesti en rikkonut ostolakkoani, mutta silti kyllä tästä yksi rikkomusmerkintä tulee.

Ei kommentteja: