Ostosmania

Minusta jotenkin tuntui, että kärsin suoranaisesta ostosmaniasta tänään, mikä luultavasti tarkoittaa sitä, että toimin niin kuin muut ihmiset normaalisti toimivat. Kävimme näet hakemassa kummipojalle ja hänen isosiskolleen joululahjat, kamalaa, kauheaa ja tuskallista. Ei sen takia, että niihin meni rahaa, vaan sen hirveän kaaoksen, ryntäilyn ja kouhotuksen keskellä oleminen. Ostosjoulu ei vaan ole mun juttu.  Kävimme vain yhdessä isossa hypermarketissa ja se tosiaan riitti minulle pitkäksi aikaa.

Toipumiseen tarvittiin ravintolaruokailu, mikä sekään ei enää kuulu meidän perheen normaalirutiineihin. Kauppa ja ravintola valittiin molemmat sen mukaan, että niistä sai bonusta - ja no kummastakin löytyi juuri se, mitä oltiin etsimässä.  Nyt voi onneksi sitten todeta, että ne tärkeimmät lahjat on ostettu ja minun osaltani markettikierrokset saavat taas hetken olla. Mä en vaan tajua, mitä ihmeen ihanaa ja viihdyttävää noissa ihmisten mielestä on.

Toki nuukan ihmisen rahankulutuksessakin tulee melkoinen huippu, jos yhden illan aikana pistää menemään rahaa saman verran kuin normaalisti parissa kuukaudessa. Vaan saihan sillä sitten monta kivaakin asiaa; kummipojalle sekä joulu- että synttärilahjat, hänen isosiskolleen joululahjan, Herra Kirjoitukselle joululahjan ja meille yhteiseksi pelin. Lankesin sitten kuitenkin ostamaan tämän vuoden palkituista peleistä toisenkin (yhden olen ostanut jo aiemmin ja se odottaa testausta). Nyt sitten varmaan ollaan siinä tilanteessa, että se kolmaskin on hankittava, mutta ehkä vasta joulun jälkeen alesta, jos joulupukki ei ymmärrä tuoda sitä. Noiden isompien tavaroiden lisäksi sitten vielä ruokaa kotiin ja tietenkin tunnelmallisen treffipikkujoulun Herra Kirjoituksen kanssa.

Marraskuun poistot ja saapuneet

Tavoite olisi, että marraskuussa poistuisi enemmän tavaraa kuin saapuisi.

Saapuneet:
1 kpl valkoinen säilytyslaatikko (saatu)
1 kpl säilytyslokerikko (saatu)
paljon lankoja (saatu ja ostettu)
kassillinen kosmetiikkaa (saatu)


Poistuneet:
1)    5 kpl metallisia levynsuojia (annettu)
2)    trikoohousut koko 54 (myyty)
3)    Tamaris sandaalit (myyty)
4)    Hypistelymuhvi (lahjoitettu)
5)    Punainen pitsi (vaihdettu)
6)    Merirosvoverho (vaihdettu)
7)    Markiisikassin raakile (annettu)
8)    Skyr-kansia (annettu)
9)    Tabletti (Herra Kirjoituksen, myyty)
10)   Fat boy lataustelakka (myyty)
11)   Mustat verkkarit (roskiin)
12)   Hopeiset pitsikorvikset (myyty)
13)   Sininen kietaisuhame (myyty)
14)   Ruskea liituraita jakkupuku (myyty)
15)   Pellava-sekoite pusero (myyty)
16)  5 Paria sukkia (osa roskiin, osa hyötykäyttöön)
17)  alushousut (ensin kaavoiksi ja sitten roskiin)
18) 3 paria korvakoruja
19)  kassillinen kuplamuovia
20) kosmetiikkaa 6 purkkia (roskiin, ruusutehtaalle)

Ja mitä todennäköisemmin jotain jäi taas kirjaamattakin.


In memoriam vaatteista ehdottomasti ykköset on noin vuonna 1994 Seppälästä ostetut mustat kaksiraitaverkkarit. Muoti ehti tässä välissä kiertää jo sen verran, että nämä olivat toista kertaa muodissa (viime kesänä vai edellisenä?) ennen kuin minä sain omani ulos kaapista. Nyt kuitenkin totesin niiden tulleen tiensä päähän. Käsittääkseni ne piti pistää poistoon jo kesän 2015 jälkeen, kun olivat ensin hyvin palvelleet remontissa, mutta sieltä ne vain kaivautuivat esiin kaapin kätköistä. Pakko myöntää, etten edes muista, milloin viimeksi olisin laittanut kangasta roskiin, mutta tässä kunnossa en usko niistä olevan kenellekään iloa; paitsi maalitahroja, haarat on kertaalleen vahvistettu, kangas ohueksi hiutunut ja mallistaan venähtänyt.  Otin talteen taskut ja vyötärön nyörin, ainoat suunnilleen kunnossa olevat osat siis, ja muutoin pistin ihan oikeasti roskiin.

Pehmeä salaisuuteni

Olen jemmari ja hamsteri ja innostun asioista helposti. Onnistun yleensä varsin nopeasti ja suurella innolla kasvattamaan kulloisenkin ykkösasiani ympärille mahtavan jemman - odotan kovasti aikaa, jolloin innostuisin jostain oikein pienestä, suloisesta ja vähän tilaa vievästä, se helpottaisi elämää kummasti.

Tämän syksyn ykkösinnostukseni ovat ehdottomasti olleet langat. Minulla on lankoja, tuota, ihan vaan muutama kerä... En laskenut niitä, koska en osannut päättää, miten niitä kuuluisi laskea, huomioidaanko vain vyötteelliset kerät ja kuinka pieni on keräksi laskettava nyssäkkä tahi nöttönen. Osan langoista olen ostanut, osan saanut, jotain vaihtanut.

Tässä se nyt sitten on, kuviksi koottuna minun pehmeä salaisuuteni, jonka määrää koetan pikkuhiljaa vähentää. Jokaisessa kuvassa on siis eri langat, vaikka samoja värejä niissä viliseekin. Nallea on paljon, Seiska veikkaa eniten, puuvillalankoja ison muovikassillisen verran, laatikollinen erilaisia sekoitelankoja,  on alpakkalankaa, on villaa ja ikeakassillinen mysteerilankoja, joista puuttuu vyöte ja joita en käsikopelolla osannut jakaa oikeisiin kasoihin.

Määrää en tosiaan ala edes arvaamaan, ei kilo, kaksi eikä viisi riitä, niitä on enemmän. Ehkä 20 on lähempänä totuutta ja sekin saattaa olla pahasti alakanttiin.

Tossuja

Äitini oli aikanaan saanut sisareltaan, kummitädiltäni, lahjaksi neulotut tossut. Ne olivat ihan uskomattoman nätit, kevyet ja pieneen tilaan menevät. Niitä on useampikin äidin jaloissa ihastellut, mutta vasta tänä syksynä ihastelu mitä ilmeisimmin tuli oikealta taholta, koska äitini halusi minun tekevän kahdet sellaiset itselleen lahjaksi annettavaksi. Tuo on kyllä ehdottoman varma epäonnistumisen avain ja motivaation kadotin, lahjaksi annettava tilaustyö.

Yritin etsiä ohjetta netistä, mutta sitä ei missään vaiheessa ole netissä julkaistu, joten turvauduin kummitädin apuun. Hän kaiveli varastoistaan alkuperäisen ohjeen, josta rakas puolisoni otti minulle kopiot. Varsinainen ohje ei todellakaan ole monimutkainen, mutta koska kuviovaiheessa on käytössä neljää eriväristä lankaa, menee sotkeutuvien lankojen selvittämiseen kosolti aikaa. Kuvio tossuun neulotaan siis lyhennetyin kerroksin ja valmiista tossusta ommellaan kantapää ja pohja kiinni.

Koska äitini halusi mahdollisimman samankaltaiset tossut kuin omansa, menin ohjeen mukaan ja ostin Sandes Garnin Sisua. Paha virhe, todella paha virhe. Lanka mokoma on minun makuuni aivan liian löysäkierteistä ja helposti lohkeavaa. Netistä kysellessä sain vinkkiä parista muusta langasta, jotka toimisivat todennäköisesti paremmin, mutta langat oli jo ostettu, joten niiden kanssa oli pakko elää. Kuvien oikean puoleinen tossu on lähinnä sitä äitini alkuperäistä väriä, langat on kuitenkin ajateltu niin, että neljä kerää riittää neljään erilaiseen tossupariin.

Kun vietin kotona äänettömiä sairaspäiviä, en jaksanut paljon kutoakaan, mutta kun joka päivä kuitenkin vähän. Tänään sitten otin vähän niin kuin urakkaa ja pistin puikot laulamaan, minkä tuloksena minulla on kaksi paria tossuja valmiina.
 

Toiset kaksi paria odottavat vielä kutojaansa ja lisäksi sain vihjeen, että sinisellekin parille olisi käyttöä.

Viimeistelyä

Olen edelleen räkäinen ja äänetön, joten en oikein osannut käyttää valveillaoloaikaani muuhun kuin valmistuneiden neuletöiden viimeistelemiseen. Aika monen muun neulojan tapaan inhoan päättelemistä ja viimeistelyä ja jätän sen aina viime tippaan. Nyt päätin kuitenkin, että teen sen ennen kuin aloitan mitään muuta uutta.

Aika monet kynnet ompelin tänään ja monta langanpäätä päättelin, vaikka monta olin päätellyt jo neuloessakin. Kiinnittelin pipoihin tupsut ja varmistelin, että hapsut ovat kunnolla kiinni.

Se, missä meinasi mennä ikä ja terveys, oli tuon paljetti pipon paljettien nyhtäminen päälipuolelle. Kyllä vain, nypin ne yksitellen pinsettejä ja sormia käyttäen, onneksi sentään jokunen oli jo neuloessa erehtynyt oikeallakin puolelle. Tämän paljettien siirron tein kahdesta syystä, ensiksi ihan käytännöllisyys, tarkoitukseni ei ole vuorittaa pipoa, joten nuo ottaisivat ikävästi hiuksiin kiinni ja toisekseen näkö, mitä sillä kiillolla ja kimalluksella sisälläpäin tekee, kyllä sen pitää pääli puolella olla.

No nyt ne on valmiina, onneksi, yhtään enempää en olis jaksanutkaan.

Edes jotain...

Niisto, yskäisy, köhinä ja äänettömyys ovat jälleen saapuneet kotiimme syksyisen flunssakauden myötä. Ääneni katosi kuin tuhka tuuleen ja kuumemittarikin osoitti taas kerran tarpeellisuutensa, mikä tarkoitti kaikenkaikkiaan sitä, että työpäivän sijaan koti ja peti kutsuivat. Koska en millään pystynyt makaamaan koko päivää, ajattelin tehdä edes jotain, kuten otsikko antaa ymmärtää.

Kävin läpi pari laatikollista alusvaatteita vain todetakseni, että uusille ei todellakaan ole tarvetta. Löysin laatikoista tusinan rintaliivejä, joista minulla ei ollut mitään hajua, mutta jotka sopivat päälle. Alushousulaatikossa yllätykset eivät olleet yhtä positiivisia, sillä löysin useamman parin, joista kuminauhat olivat kuoleentuneet. Tiedän, normikansalainen olisi heittänyt nuo sujuvasti roskiin, mutta nuukailijalle se ei sovi. Tällaisia tilanteita varten olen säästänyt kuminauhoja housuista, jotka ovat kuluneet muutoin loppuun. Koska kuminauhan ratkomiseen ja uuden neulomiseen ei tarvita ääntä, kasasin itselleni viisi-kuusi paria uusia käyttöpöksyjä.

Kun kerran olin ottanut ompelukoneen esiin, kaivoin varastoista esiin myös ne syyskuussa pätkimäni pitkät sukat, jotka olivat odottaneet resoreja, jotta niitä voisi käyttää. Resorien sijaan otin kaapistani 5 paria sellaisia sukkia, joiden terät olivat puhkikuluneet, mutta varret ehjät, ja pätkin sukat sopiviksi uusiokäyttöön; terät roskiin, varret käyttöön. Olisin tarvinnut saumuria varsien kiinnittämiseen, mutta koska sitä ei ollut, niin sai ompelukoneella ommeltu kaksinkertainen sik-sak-ommel kelvata. Illalla parsin vielä sukkissa olleet reiät, jotta ne olisivat ehjät käyttöön. Sain siis kuusi paria uusia talvikäyttöön sopivia ohuita villaisia sukkia vihdoinkin valmiiksi.

Samasta jemmasta sukkien kanssa löytyi myös vanhat alushousut, joita olen säästänyt luontevan mallinsa takia kaavoiksi. Tai siis minun on pitänyt piirtää niistä kaavat. Tänään sain senkin aikaiseksi ja leikkasin samalla yhdet testihousut. Niiden kokoamiseen tarvitsen saumurin ja vasta sitten tiedän, onnistuiko kaavapiirrokseni lainkaan. Epäonnistumisen riski kun on olemassa, kun alkuperäinen mallikappale on vanha, kulunut ja osin rikki.

Terveenä olisin toki voinut saada valmiiksi enemmänkin, mutta olen kovin onnellinen, että jaksoin tehdä edes nuo pari puuhaa valmiiksi.

Broken seed eli räjähtävä helmineule

Olen taas kerran ajastani jäljessä, sillä tämä malli taisi olla muotia pari kolme vuotta sitten. No, minä en neulonut silloin koska käteni oli paketissa, joten tällainen villitys meni ihan ohi.

Kokeilin siis broken seediä eli räjähtävää helmineuletta. Tähän yksinkertaiseen malliin tarvitaan kaksi eri väristä lankaa, voivat olla siis raitalankoja, pätkävärjättyjä tai mitä tahansa muita, kunhan ovat eri värisiä, jotta kuvio pääsee hyvin esille. Mallikerta koostuu kahdesta kerroksesta, joista ensimmäinen on normaalia yksi oikein, yksi nurin helmineuletta ja toinen kerros neulotaan pelkillä oikeilla silmukoilla. Kuten normaalissakin helmineuleessa, vaihtuvat oikeiden ja nurjien silmukoiden kohdat kerroksittain siis nurjan päälle oikea ja oiken päälle nurja. Näistä vaihteluista syntyy neuleen pintakuvio.

Minulla oli neuleessa toisena yksivärinen vihreä kasvivärjätty villalanka ja toisena seiska veikan raitalanka, jossa oli kahta vihreää, keltaista ja kahta violettia. Koska raitalangan vaaleampi vihreä oli hyvin lähellä pohjaväriä, kuvista näkyy myös se, miksi neuleessa pitää olla kaksi lankaa, joiden värit erottuvat toisistaan. Neule kun ei näytä juuri miltään yksivärisenä.

Kuvista myös huomaa sen, että nämä sukat eivät ole aivan identtiset. Testasin näet ensimmäiseen, kumpi väri toimisi paremmin kummassakin roolissa ja päädyin lopulta siihen, että raidallisella langalla kudotaan pelkkää oikeaa ja pohjavärillä helmineuletta. Tietenkin unohdin testikerrokseni aloittaessani toista sukkaa ja huomasin mokani vasta kantapään tehtyäni. Päätin olla laiska ja jättää purkamatta. Vetoan käsityön leimaan ja siihen, että useimmissa sukkapareissa on joku virhe. Näkyyhän tuo ero, mutta ei nyt kuitenkaan ihan mahdottomasti.

Työn alla on myös toinen samalla tekniikalla toteutettu pari. Langatkin ovat melkein samat. Raidallinen seiska veikka on samaa kuin ylemmissäkin sukissa, pohjavärinä ensin jämät tuosta vihreästä, jolla tein ensimmäiset sukat, sitten keltainen kerä samaa sarjaa ja lopuksi vielä toista vihreää, koska keltainen lanka loppui kesken. Kuvittelin sen riittävän, mutta ei riittänyt, onneksi sentään ymmärsin puolittaa langan, jotta en joutunut purkamaan .

Molemmat sukat ovat menossa joululahjoiksi, toivottavasti saajat eivät saa kauhureaktiota retrovärioksennuksesta.

En sit ostanut

Olen taas yrittänyt vältellä ostamista ja onnekseni välttänytkin joidenkin kohteiden ostamista. Olin antanut itselleni luvan hankkia huuto.netistä 6 kerää beigeä seiska veikkaa tilipäivänä, joku muu oli onneksi ehtinyt ostaa ne jo ennen minua, samoin kävi parin muun lankapaketin kanssa.

Talvikengät löysin omista varastoista, joten nekin sain ruksittua ostoslistalta rahaa käyttämättä. Itse asiassa kaivoin esiin kaksi erilaista kenkäparia. Toiset ovat vaelluskengät, joissa on kova pohja ja toiset nilkkurit, joiden tikkaukset eivät ole aivan ideaalissa paikassa. Kumpikaan kenkäpari ei siis ole täydellinen, koska kovat pohjat kuormittavat ukkovarpaan tyviniveltä pitkään käytettyinä ja toisaalta toisen parin tikkaukset painavat ikävästi pitkään käytettynä. Myönnän siis edelleen katselevani sillä silmällä pehmoisia talvikenkiä, mutta uskoakseni pystyn pitämään itseni kaidalla tiellä ja hankkimaan uudet talvipopot vasta sitten, kun nuo kaksi paria ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen.

Myöskin aika monta kertaa olen onnistunut sulkemaan silmäni mielenkiintoisilta uusilta vaatteilta, joita olen netistä bongannut. Nyt vaan ei osteta uusia vaatteita. Niitä ei osteta täsmälleen 13 kuukauteen tästä eteenpäin - vasta sen jälkeen voin kirjoittaa otsikon uudelleen ja onnitella itseäni selviytymisestä.

Oman vaatekaapin onnela

Laihtuminen on tuonut omaan vaatekaappiin ihan uudenlaisen tyytyväisyyden tunteen, koska vaatteet mahtuvat päälle. Aikaisemmin kaapista otettiin käyttöön se, mikä vähiten kiristi ja vähiten pahalta näytti ja naamioitiin se suurimman mahdollisen jakun tai vastaavan alle, jota käytettiin vetoketju auki, jotta se ei näyttänyt nakinkuorelta berliininmakkaran yllä - ja siitä huolimatta olo oli surkea, kun kiristi ja puristi.

Nyt ei tosiaan kiristä eikä purista, ei ainakaan kaikki, kun kommentit ovat alkaneet olla siihen suuntaan, että voisi sitä vähän pienempiäkin vaatteita käyttää. Kuten olen moneen kertaan sanonut, inhoan syvästi vaatekaupoille lähtemistä, joten päätin kaivella vähän oman vaatekaapin antia, siellä kun niitä vuosikymmenien kerrostumia on enemmän ja vähemmän.

Sovitin tänään viidet farkut, jotka valitsin siitä korista, mihin käteni on viime aikoina harvemmin eksynyt. Ne kun ovat olleet niitä aivan liian pieniä. Päällimmäiset ovat kyllä olleet tiuhaan käytössä, ne kun ovat Brasiliasta tuodut lempifarkkuni, jotka nyt alkavat olla loppuun käytetyt. Sovitin ne ja niiden kanssa samassa pinossa olleet neljät muut farkut. Lempifarkkuni ovat aivan liian isot, mutta koska rakastan niitä, käytän niitä vyön kanssa edelleen. Käytössä pysyvät varmaan niin kauan kuin pysyvät päälläkin, haaroista olen ne jo pariin kertaan paikannut, mutta toivoakseni löystyminen siirtää suurimman kulutuksen jonnekin muualle ja ne kestävät vielä tovin käytössä.

Sitten ne neljät muut, joista kaksi paria oli sellaisia, etten edes muista, milloin ja mistä olen ne ostanut. Ne farkut, joista oli muisti- ja blogijälki, olivat Lidlin jeggingsit (ostettu joulukuusa 2013 ja päätyivät nyt ensimmäistä kertaa käyttöön) ja kirppikseltä ostamani farkut, jotka ostin edellisen lahdutuskuurin aikaan tilanteessa, jossa vaatteet tippuivat päältä. Lähdimme Herra Kirjoituksen kanssa kaupungille ja kyllästyttyäni siihen, että jouduin alituiseen nostelemaan housujani, ostin kirppikseltä farkut, jotka jätin suoraan jalkaani (ja tämä tapahtui siis elokuussa 2011 - olisin voinut vaikka vannoa, että se oli 2013 tai 2014, mutta blogi on lahjomaton paljastaessaan sinne raportoituja totuuksia). Nämä kahdet olivat siis juuri sopivat, ja koska tiukkuutta on vaadittu, kiskaisin päälleni nuo jeggingsit lähtiessäni asioille. Toisista kahdesta parista, ensimmäiset sopivat päälle kuin hansikas ja toiset olivat vielä liian tiukat, mistä voin päätellä niiden hankinta-ajankohdaksi noin vuoden 2010 tai 2011. Nämä viimeiset siis jätän kaappiin odottamaan tulevaisuutta, toivoakseni ovat keväällä sopivat, kolme muuta paria otan/pidän käytössä ja vältän näin vaatekaupoille joutumisen.

Myös case talvikenkä ratksei ihan omien kaappien penkomisella. Käyskentelin marraskuun alkuun asti keväällä ostamillani Pomarin avoikkailla, mutta pakkasten tultua ne osoittautuivat liian kevyiksi. Kaappien kaivelu paljasti esiin Haltin hikerit, jotka otin käyttöön. Jos olisin ulottanut kaivaukset pidemmälle, kaapista olisi varmaan löytynyt myös ihan perusnilkkurit. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä useammatkin, koska mielikuvani ja blogin selaus paljastavat minun sellaisiakin jossain vaiheessa hankkineen.

Viikonlopun värit

On jälleen se aika, jolloin vuorossa on perinteistä ruusuraporttia. Olen menestyksekkäästi kerjännyt naamakirjassa kynttilänjämiä ja munakennoja ja pakertanut niistä ruusuja. Kävin myös hamstraamassa Sinooperista kynttilävärejä ale-kupongeilla. Minkä jälkeen jäljellä onkin vain "paistaminen".

Tämän viikonlopun ruusutehtaan saldo oli luokkaa 500 ruusua, sen enempää ei ollut valmiina. Kaupan värejä ei vielä tullut käytettyä yhtään, mutta sen sijaan aiemmin esittelemiäni kastokoreja käytettiin ja ne hyviksi todettiin.

Tämän viikonlopun valmistuneissa oli punaista (läpivärjätyistä punaisista kynttilöistä), vihreää (läpivärjätyistä vihreistä kynttilöistä), epämääräisen ruskehtavaa siitä massasta, joka oli saamani kattilan pohjalla ja  vaaleanpunaista.

Vasemman laidan ruusut on kastettu parafiiniin ja ne saavat värinsä suoraan kennoista, joita oli siis violettisia, vihreitä ja keltaisia. Keltaiset ja osa violetteja sellaisia, joita ei voinut käyttää yksinään, vaan piti tehdä iiriksiä ja krookuksia, jotta sai jonkinlaisia sytykkeitä aikaan.

Lisäksi kokeilin sytyketuuttien valmistamista. Suurin osa kun näitä nykyaikaisista munakennoista on sellaisia, että ne eivät malliltaan sovellu ruusujen valmistamiseen. Tuutit menevät testaukseen kummitädille ja sen jälkeen katsotaan, voisiko niitä tehdä enemmänkin. Näistä tämänmallisista kennoista saisi toki hiiriä, mutta olen laiska enkä jaksa nähdä niin paljon vaivaa sytykkeiden eteen.

Myönnetään, ettie nuo niin kauniita ole kuin ruusut, mutta en silti pitänyt niitä niin ruminakaan kuin mitä Herra Kirjoitus kuvaili "ruttuinen vanha torvisieni" oli ilmaisu sieltä lievimmästä päästä.

Minäkö ongelma?

No olenhanhan minä ennenkin ollut melkoinen riivinrauta ja aiheuttanut ongelmia kanssaihmisilleni, mutta nyt laihduttuani minusta on tullut todellinen ongelma. Olen aika monesta suusta kuullut viimeisten päivien aikana, että vaatteeni roikkuvat, housuni lepattavat, paitani on liian iso jne. Onhan se toki pakko myöntää, että en itse tajua uuden vartaloni mittasuhteita, enkä sitä miten isoilta vaatteet päälläni näyttävät. Työpaikan vaatteet olen pikkuhiljaa vaihtanut pienempiin sitä mukaa, kun isot ovat kaapista lähteneet pyykkiin, meillä kun onneksi saa ottaa suoraan varastosta haluamaansa kokoa. Harrastetyöpaikalla tilasivat uudet, pienemmät vaatteet minulle tänään - sen jälkeen oli pakko tarttua asiaan, kun kuittailu oli siirtynyt liian isoista vaatteista joukkuetelttaan. Pyysin siis tilaamaan puolijoukkueteltan.

Tähän samaan olennaisena osana liittyy se, että liki yhtä monesta suusta kuin olen kuullut periaatteessa hyväntahtoista kommenttia isoista vaatteistani, olen myös kuullut kehotuksen mennä vaatekauppaan. "Eikös olekin ihanaa ostaa palkkioksi...". "Olet ansainnut ostamisen...". Näiden ihmisten ajatusmaailmaan ei mahdu se, ettei minulla ole mitään halua mennä ostamaan mitään uutta. Minä osin nautin siitä, että vaatteet ovat kerrankin väljiä ja roikkuvia ja lähes tippuvat päältä. Toisaalta olen kyllä ensimmäisenä myöntämässä, että tiukat vaatteet motivoivat laihduttamiseen. Yleensä olen vastannut, etten aio ostaa mitään, kun en tiedä, minkäkokoista vaatetta ostaisin, mikä tietenkin on tosiasia. Vaikka aikaa menee enemmän kuin olen ajatellut, niin aion silti pitää kiinni tavoitteestani enkä tyytyä näihin kadotettuihin kiloihin.

Viimeisimmälle taivastelijalle sanoin tuon saman, etten aio ostaa mitään uutta ja jatkoin aikovani kaivaa kaappieni kätköistä esiin vähän pienempää kokoa, jotta selviän vanhoilla vaatteillani edelleen. Vastauksena oli hämmentyneitä huokauksia ja toivottomia pään pudistuksia. En jaksa selittää ihmisille, että olen jojonnut jo pariin kertaan edes takaisin tuota kahtakymmentä ja reilua kahtakymmentä kiloa. En siis uskalla luottaa itseeni tässä vaiheessa, että pystyn pitämään saavutetun painon, enkä siis niin ollen myöskään ota riskiä siitä, että poistaisin vaatekaapistani vaatteet, joita saatan vielä tarvita. Isojen kokojen poiston aika on siinä vaiheessa, kun olen ollut vuoden tavoitteessani - ja silloinkin kaapista lähtevät vain ne kaikkein suurimmat koot.

Ilmeisesti vaatekaapit kuitekin tosiaan pitää tässä kohtaa myllertää läpi, ja kaivaa käyttöön ne allehaudautut kyllä-nää-vielä-joskus-mahtuu-vaatteet. Jospa ensi viikolla ehtisi kaivella edes jotain esiin ja samalla katsoa kriittisesti sitä, onko kaikki vaatteet tarpeen säilyttää. Onneksi on paljon jemmoja, niin ei tarvi lähteä kaupoille ihan heti.

Houkutuksia

Pakko myöntää, että olen turhankin altis houkutuksille, vaikka välillä varsin epätoivoisesti yritänkin vastustaa niitä. Nytkin ajatuksissani on jo jonkin aikaa pyörinyt tuleva joulukuu ja Dermosilin joulukalenteri. Tajuan ihan selvästi, etten tarvitse mitään uutta kosmettiikkaa ja silti odotan kuola valuen joulukuun alkua. Toivon tietenkin, että joulukuun ajan paketeista ei peritä postikuluja, kuten on ollut aikaisempina vuosina ja yllätän itseni kerta toisensa jälkeen pohtimasta, mitä kaikkea kivaa joulukalenterissa olisi tänä vuonna tilattavissa edullisesti ja/ tai saatavissa tilaajalahjaksi.

Ainoa edes vähän tarpeen suuntainen olisi meikkivoide ja Herra Kirjoituksen dödöt, joita molempia saisi vähintään samanlaatuisina ja edullisemmin Lidlistä ja tuon asian tajuamisesta huolimatta mä edelleen vaan haaveilen joulukalenterista.

Ei auta haluun se järjen selitys, että tänä vuonna on sentään vähän tullut koloa kaappiin ja ensi vuonna voisi kolo kasvaa, jos ymmärtäisi olla ostamatta lisää kosmetiikkaa. Kyllä mä vaan oon niin surkee ihminen. Yritän sentään ihan oikeasti ja tosissaan ja miettiä sitä, että en tilaa kaikkea mahdollista tuolta ihan vain siksi, että satun haluamaan ja koska sellainen olisi kiva.

Märkiä unia

Rakastan näitä puolivihjailevia väärin tulkittavissa olevia otsikoita - se on varmaan osoitus kierosta huumoritajustani.

Talven saapuminen tarkoittaa myös lämmityskauden alkamista ja kuivuvaa huoneilmaa sekä tietenkin samalla myös ihon kuivumista korpuksi. Tänä talvena mukaan on tullut myös uusi aspekti, kuiva huoneilma vaikuttaa myös Puhkuun, joka puolestaan puhkuu ja puhaltaa kuivalla ilmalla myös minun nenäni ja kurkkuni rutikuiviksi. Kun olin parina aamuna herännyt siihen, että nenäni ja kurkkuni muistuttivat enemmän Saharaa kuin mitään muuta, totesin, että on aika tehdä asialle jotain.

Yhdellä puhelinsoitolla sain Puhkuun tarvittavat lisävarusteet eli kostuttimen, johon ladataan vettä ja joka kostuttaa sen puhaltaman ilman. Toki se tarkoittaa sitten lisää pesemistä ja jokapäiväistä veden kanssa läträämistä, mutta pari yötä näitä märkiä unia nukuttuani, olen todennut sen kaiken ylimääräisen puuhan arvoiseksi. Kurkku ei ole kuiva ja karhea, nenän limakalvotkin tuntuvat normaaleilta sen sijaan että olisin kulkenut koko yön Shirokko-myrskyssä ilman suojaa. Kostutin on säädettävä eli pahimmilla pakkasilla kostutuksen määrää voi tarvittaessa lisätä nyt käytössä olevasta normitasosta.

Makuuhuoneen patterit ovat edelleen suljettuina, mikä tarkoittaa matalampaa lämpötilaa ja sitä kautta parempaa nukkumisympäristöä. Yövaatteita olen toki joutunut lisäämään entiseen verrattuna, mutta tällä vaatekaapilla se ei ole ongelma. Nenää avaavia kortisoneja olen myös joutunut käyttämään jo muutaman viikon ajan, mutta sekin liittyy tähän kuivuvaan huoneilmaan, ilman niitä en olisi selvinnyt tähän asti ilman tuota kostutinta. Tästä eteenpäin pääsenkin sitten nauttimaan märistä unista joka yö.

Peittokortti

Vanhempi lainalapsemme on asunut "vieraassa" kaupungissa nyt reilun puolen vuotta. Meidät kutsuttiin sinne juhlimaan synttäreitä ja toiveena oli lahjakortti uutta peittoa varten, haaveissa kuulemma untuvapeitto. Koska Ikean lahjakorttikäytäntö muualta kuin myymälästä ostettaessa on hankala, päädyin universaaliin lahjakorttiin.

Kortin tein tyypilliseen tapaani viime tipassa ja aiheeseen sopivaksi. Ensimmäisessä kuvassa kortti ilman universaalia lahjakorttia ja toisessa sen kanssa. Rahan oli tarkoitus toimia ikäänkuin lakanana. Tyynyyn taiteilin leikkuujätteistä lahjansaajan nimikirjaimen.

Vanhan yhteisen vitsimme mukaan täytin tyynyn Hesen alekupongeilla ja ostin sinne vielä Hesen lahjakortin lahjaa täydentämään. Kortin tyhjälle sivulle tuli samasta limenvärisestä paperista tehty lappunen, jossa oli onnittelutekstit ja kehotus kurkistamaan peiton alle ja tutkimaan tyynyn sisältö.

Toinen muhvi

Sain puolitutulta, jolta olen saanut lahjoituksena paljon lankoja, puolittaisen pyynnön hypistelymuhvista. Koska koin olevani kiitollisuuden velassa, tulkitsin tietenkin tuon puolittaisen lauseen niin, että tarjoudun kutomaan sen muhvin. Värejä kysyessä sain toiveen ruskeasta ja sinisestä.

Tällaista jälkeä sain aikaiseksi, samassa kuvassa vielä se ensimmäinenkin muhvi.

Näkyviin jäi siis tuo osa sinapinkeltaisesta kirkkaan siniseen, loppuosa kääntyi sisälle toiseksi kerrokseksi. Tähänkin on valittu eri tuntuisia lankoja sekä sisälle että päälle ja lisäksi tietenkin tuo pampulafrilla. Mielenkiinnolla odotan raporttia siitä, kelpasiko muhvi muistisairaalle.