perjantai 6. maaliskuuta 2015

Ilmaisen tavaran houkutus

Työkaverini tekee muuttoa isosta omakotitalosta, jossa hän perheineen on asunut jo reilut kolmekymmentä vuotta, pienempään. Hän tyhjäilee kaappejaan pikkuhiljaa ja osan tavaroista hän toi meille töihin sitä varten, että me työkaverit voisimme halutessamme ottaa ne.

Ilmaisen tavaran viettelys on melkoinen, enkä minä tietenkään pystynyt vastustamaan sitä. Ensimmäisellä kerralla kotiutin pari lankakerää, korkkaamattomassa paketissa olevan palapelin (joka on tarkoitus antaa eteenpäin) ja kaksi lautapeliä. Retrohenkinen 90-luvun Pori-peli nyt vain oli sellainen must-juttu, joka sopi loistavasti täydentämään pelikokoelmaamme, ja koska vintage kimple ei tuntunut kelpaavan kenellekään, oli minun pakko poimia sekin talteen.


Tuo Pori-peli on tosiaan peräisin kultaiselta 90-luvulta, muutoin kuin Monopoli, mutta yritykset ja kuvitus Porista. Käsittääkseni noita samoja pelejä on tehty aika monesta kaupungista tuohon aikaan, muistan nähneeni ainakin Tampere ja Espoo versiot samasta aiheesta.

Ei kommentteja: