Heinähelteet ovat pistäneet rakkaan mieheni pään viimeisen päälle sekaisin. Olin katsellun MP3-soitinta jo jonkin aikaa, en mitenkään vakavasti, korkeintaan puoli vakavasti tyylillä “olisihan sellainenkin kiva olemassa”. Teknisemmin orientoitunut mieheni suoritti vertailuja, tutki ominaisuuksia ja hintoja- minä ajattelin odottaa, kunnes joku sopiva yksilä kävelee niin kohdalle, että kompastun siihen.
Perjantaina se sitten käveli, ihan kirjaimellisesti. Rakas mussukkani sanoi, että oli ostanut minulle sen kaivatun soittimen. Kun haukoin henkeäni, hän jatkoi kertomalla, että siihen kuuluu sitten pari muutakin ominaisuutta esimerkiksi gps, kamera ja radio. Sitten hän vielä jatkoi, että voi sillä tosiaan soittaakin...
Hän oli ostanut minulle uuden puhelimen, jossa on mukana MP3-soitin ja kaikki nuo muutkin yllä mainitut härpäkkeet. Ja minä kun olen vannonut, etten tarvitse kännykkäkameraa tai kännykkäradiota, mutta nyt minulla on sellaiset.
Se mikä minut uudessa Nokian 5230-puhelimessani lumosi, oli vetävän turkoosi takakansi ja samansävyinen kosketusnäytönohjain. Mukana tulivat myös herkullisen pinkki ja tyylikkään valkoinen takakansi – se mitä jäin kaipaamaan olivat niihin sopivat kosketusnäytönohjaimet. Ne kuulemma saisi ostaa lisävarusteena, mutta ihan niin paljon en niitä halua.
Kyllä tämä uusi puhelimeni kuitenkin on aika herkku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti