sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

viisi, kymmenen, viisitoista

Olen perustanut blogini yli 15 vuotta sitten, joten lienee jälleen kerran tehdä sukellus menneeseen.
Blogin ensimmäisenä vuonna, vuonna 2008, heinäkuun mietteet kiertelivät kynsissä, kynsikoristeissa, vaatteissa, sisustamisessa ja hassuissa sattumuksissa. Kuten aiemminkin olen todennut, kynnet ovat jääneet noista ajoist vähemmälle, mutta vaatteita, hassuja sattumuksia ja omituisia mietteitä blogissa on edelleenkin. 

Heinäkuussa 2013 aihelistalla oli kenkiä, korjauksia, tuunauksia, lomailua, ostoksia sekä puolen vuoden ostoslista, joka nykyään on muuttunut vuoden listaksi ja karsiutunut huomattavasti lyhyemmäksi.

Vuoden 2018 heinäkuussa olin huvittavasti hämmentynyt taloudestani ja valittelin nousevia kustannuksia - vähänpä minä silloin tiesin, lisäksi oli paluu arkeen, kun Herra Kirjoituksen vuorotteluvapaa loppui, paljon sukkia, aurinkoa ja hellettä. 

Hyvin vähän on siis muuttunut 15 vuoden aikana - paitsi kirjoittajan ikä, joka on tasaisesti kasvanut vuosi vuodelta - koska blogin sisällössä on edelleen vaatteita, korjauksia, kudottuja sukkia ja hassuja sattumuksia.

Ei kommentteja: