perjantai 14. heinäkuuta 2023

Päivännasu

Kun blogimaailma oli uusi, ja tapana oli jukaista päättömiä, käsittelemättömiä puoliksi suttuisia kuvia, olivat teemana usein "päivännasut" siis päivän asut. Näillä kuvilla esiteltiin kulloinkin käytössä olleita vaatteita. Nämä kuvathan eivät kuuluneet tämän blogin valikoimaan silloin eivätkä kuulu nytkään, siis siinä muodossa, että vaatteet esiintyisivät päälläni.

Eilinen vaatevalinta oli kuitenkin poikkeuksellisen onnistunut, joten oli pakko tallentaa se kuvaksi. Vaikka myönnettäköön, että tuollainen levitetystä vaatteesta otettu kuva ei tietenkään tee sille oikeutta. Eikä kuvassa myöskään näy se, että tunikan väri korosti ihan uskomattomasti rusketusta, vaikka sitä ei tuon värisestä vaatteesta ikinä uskoisi. Kuvasta puuttuvat shortsit, olen käyttänyt tunikan kanssa sekä mustia että nudenvärisiä pyöräilyshortseja.


Asu on jotenkin tyypillistä minua, sillä tunika on ilmainen Roskalava- ryhmästä, tossut samoin. Laukku on Teneriffan tuliainen minulle itselleni ja hintaa sillä taisi olla 6€. Nudet shortsit ovat Gina Tricotin vuosien takaa (jos oikein kaivelisin, niin blogista saattaisi löytyä niistä jopa kuva ja hintalappu - ja kyllä löytyivät täältä), mustat shortsit ovat tämän kesän ainoa vaatehankinta ja asun kallein osa 10€:n hintalapullaan. 

 
Kenkien ja laukun kimallus ei tule kuvassa kunnolla esiin, mutta auringossa ne sädehtivät niin kuin kantajansakin.

Ei kommentteja: