perjantai 1. heinäkuuta 2022

Kutkutteleva kesäkuu

Tuntuu siltä, että toukokuu katosi tuosta vaan - eikä ehkä niin onnistuneena kuin voisi ajatella. Kesäkuuhun jää siis paljon petrattavaa.

1. viikko
Mielenkiintoinen viikko; olen osan viikkoa lomalla varsinaisesta työstäni, mutta viikonlopun sitten jo töissä. "Ylimääräisiä" tunteja tälle viikolle kertyy kaikkiaan 40, joista siis 16 kesäkuun osalle. Mielenkiintoisesti kävin myös vastentahtoisesti työhaastattelussa, harrastetyöpaikassani halusivat minut sinne kokonaan. Homma kaatui kuitenkin rahaan, minä halusin enemmän kuin he olivat valmiita maksamaan ja ainakaan tällä tietoa en ole valmis vaihtamaan pienemmälle palkalle, vaikka siinä olisikin omat etunsa. Tarjous on kuitenkin voimassa, jos muutan mieleni, mutta toistaiseksi saan jatkaa harrastamista normaaliin tapaan. Varsinaisessa työssä vuorossa ovat viikonlopun yövuorot, joista koulujen päätös on aina ihan oma lukunsa. 
 
Perjantaina "perseiltiin" eli käytiin syömässä burgeria ja ostettiin jälkkäriksi vielä jätttisäkki namusiakin sen kunniaksi, että elokuvissa käytiin ilman eväitä. Elokuvissa kävimme katsomassa pitkään odotettua Top Gun Maverick - elokuvaa. Harvoin on jatko-osa parempi kuin alkuperäinen, mutta tässä tapauksessa niin on. Harkitsen vakavasti, että kävisin katsomassa kyseisen leffan vielä uudestaan, sen verran hyvä se oli. Viikonloppuna kunnostauduttiin muutenkin, sillä syötiin jääkaapista jämiä, eikä kaikista himoista huolimatta käyty ulkona syömässä tai tilattu noutoruokaa. Perjantaina en ehtinyt lenkille, mutta muutoin kulutin tossun pohjia ihan ohjelman mukaan - eli perjantain puuttuvan lenkin kipaisin lauantain lepopäivänä.

2.viikko
Edelleen vapaapäiviä varsinaisista töistä, mutta töitä harrastetyöpaikassa. Jälleen kerran ehdin katua sitä, että lupasin jatkaa öistä aamuun, mutta kun työpäivä ja lenkki ovat ohi, pääsee suihkun jälkeen nukkumaan. No, ehti siinä välissä pestä pari koneellista pyykkiä ja tiskata viikon tiskitkin.

Tiistaiksi varasin itselleni jalkanirvanan eli jalkojen ja pohkeiden hieronnan. Laskin että ehdin työpäivän jälkeen kipaista lenkin ja käydä suihkussa ennen kuin menen tuonne. Nirvanasta ei kyllä ollut tietoakaan, sen verran olivat pohkeet lukossa ja hieronta kivuliasta. Toki pari päivää sen jälkeen olo oli ihana.

Muutoin viikko meni töiden merkeissä. Töitä harrastetyöpaikassa, töitä varsinaisssa töissä. Roskaruokaa ja aurinkoa vähäisinä lepohetkinä. Sekä tietenkin sukankudin käsissä, jotta saisi jotain valmistakin.

3.viikko
Töitä edelleen, jokunen tunti lisätöitäkin. Vähän siivousta, vielä ei kannata siivota koko kämpää, koska ikkunaremontti venyy ja paukkuu - ihan samassa tahdissa kuin allekirjoittaneen hermotkin. Valmista ei vaan tunnu tulevan millään. 

Palkkapäivä tarjosi positiivisen yllätyksen kesälomarahojen muodossa. Siis tiesinhän minä, että ne ovat tulossa, mutta en vaan jotenkin ajatellut niin pitkälle, minkä verran ne tekevät palkkaan lisää. No sitten oli ilo naputella iso kasa laskuja maksuun.

Viikonloppu ei oikein ollut onnistunut. Lauantaina satoi puolen päivää, mikä tarkoitti sitä, että emme päässeet maalla leikkaamaan viidakoksi levinnyttä nurmikkoa. Kun sunnuntaina sitten pääsimme nurmikon kimppuun, niin molemmat ruohonleikkurit hajosivat. Onneksi viat eivät olleet isoja, kertoi korjaaja joka kävi leikkurit tutkimassa seuraavalla viikolla, mutta hommat jäivät ikävästi vaiheeseen.

4. viikko
Vihdoin ja viimein ikkunaremontti on melkein valmis, parveke on takaisin paikallaan ja sen oven saa jälleen auki. Sen verran on vielä homma vaiheessa, että olohuoneen ikkunaa ei saa auki - lupasivat tulla korjaamaan juhannuksen jälkeen, kun soittelin. Vuodesta ei kyllä ollut puhetta, mutta toivottavasti tänä vuonna kuitenkin. Muiden huoneiden ikkunat sai auki, joten pesin ne samalla kun siivosin.

Käynnistin siis juhannussiivousprojektin ja vietin sen parissa niin vapaa-aamun kuin vapaapäivänkin ja vielä yhden illan lisäksi, mutta nyt on sitten ilo vastaanottaa juhannusta puleeratussa kämpässä. Pyykkejä pesen vielä juhannusaattona, mutta muuten keskityn auringonpalvontaan ja yötöihin. Juuri mitään muuta ei sitten olekaan tällä viikolla ehtinyt tehdä kuin siivota ja tehdä töitä sekä tietenkin nukkua. Mutta mitäpä muuta sitä ihmisen tarvitseekaan - kaupassa käynnit ja muut vastaavat delegoin tylsästi Herra Kirjoituksen hoidettaviksi. 

Minusta on tullut laiska ja mukavuudenhaluinen. Kysyivät harrastetyöpaikasta heinäkuuksi töihin ja vastasin, että en voi tulla, kun eivät vuorot sovi. Jos oikeasti olisin halunnut, niin olisin pystynyt muutaman päivän järjestämään, mutta kun ei huvittanut. Saattaa olla, että keskityn vapaa-aikanani vain nauttimaan vapaudesta ja auringosta, joka toivottavasti paistaa urakalla, mutta jos tilaisuus tulee ja inspiraatio iskee, niin voin hyvinkin napata jonkun hälyytystyökeikan omalta työmaalta. Saman viestin annoin toiseenkin harrastetyöpaikkaan, kun sieltäkin kyseltiin pitkästä aikaa töihin; en ole käytettävissä heinäkuussa.

Kiireisen viikon rentoutushetki oli tiistaina illalla, kun ensin kävin Ievuskaisen kanssa nauttimassa TopGun Maverick- leffasta (kestäisi helposti kolmannenkin katsomiskerran) ja sen jälkeen serkkuni Rusetti ja Kummitätini tarjoilivat meille herkullisen illallisen. Olen uskomattoman onnekas, kun elämässäni on tällaisia ihmisiä.

5.viikko
Viikonlopun yövuorojen vapaat menivätkin sitten sopivasti harrastustöissä, 4 päivää extraa. Aurinko hemmottelee meitä edelleen, muut valittavat helteistä, minä en. Maanantaina kävin haalimassa jälleen lisää lankoja, mistä oma erillinen juttunsa, sillä muutama kerä muuttui seitsemäksi kassilliseksi. Tiistaina talkkarin hommia ja kukkien kastelua, kun ensin olimme koko illan odottaneet, että se luvattu ukkoskuuro hoitaisi kastelun puolestamme. Keskiviikkona se sitten saatiin, sade ja ukkonen nimittäin, ilma viileni hetkellisesti minun mielestäni kylmäksi ja muiden mielestä siedettäväksi. 
 
Kesäkuun viimeisenä päivänä selvisi, että ikkuna - ja parvekeremonttipiina jatkuu. Ilmoitettuja korjauksia ei ole tehty, ne tullaan tekemään joskus. Myönnetään, että ihmetelin, kun väittivät muka kaiken olevan kunnossa, mutta meidän olohuoneen ikkunaa ei saa edelleenkään auki. Remontin tehtyt firma on isoa pomoa myöten tietoinen asiasta ja aikasakot juoksevat, mutta se ei poista sitä harmia, että en saa edelleenkään laitettua olohuoneen ikkunaan verhoja ja olohuonetta kuntoon. Viidettä kertaa kun ei aio enää siirrellä tavaroita tämän ***** remontin takia.  Harmillisesti Herra Kirjoitus halusi vetäytyä taloyhtiön hallituksesta, joten avainpaikka vaikuttamiseen meni siinä. 

Viikon ainoan vapaapäivän, joka vielä sattui olemaan ehkä kesän upein hellepäivä, uhrasin kotihommille. Laitoin pyykkejä pois, korjasin niitä, mitä korjata piti, siivosin ja tein muita rästihommia. Toisaalta harmitti, mutta toisaalta oli sitten kuitenkin parempi fiilis siitä, että hommat oli hoidettu pois alta. Luotan siihen, että jokunen hellepäivä osuu vapaidenkin kohdalle. 

Talouden suhteen kesäkuun alku ainakin näyttää todella lupaavalta, sillä kesäkuussa tulevat maksuun sekä kesälomarahat että harrastetyön palkat niin touko- kuin kesäkuultakin. Myös kela muisti minua vihdoin ja viimein maksamalla päivärahat sairasloman/osasairasloman ajalta. Myös loppukuu meni ihan hyvissä merkeissä, vaikka normityön lisiä ei viimeinen päivä maksettukaan, sen sijaan sain harrastetyön palkan. Ja menoja on ollut ihan kohtuullisen vähän, varsinkin kun Herra Kirjoitus parka on joutunut hoitamaan suuren osan ostoksista.

Ei kommentteja: