maanantai 25. huhtikuuta 2022

Sinnepäin-sukat sairastuvalle

Kaikkien lupausteni vastaisesti kotiutuin Naamakirjan roskalava-ryhmästä kassillisen lankaa. Suurin osa langoista oli erilaisia pieniä nöttösiä, osa sukkalankaa, osa vähän sinne päin. Huolimatta lupauksistani olla aloittamatta enää yhtään uutta sukkaparia ennen kuin vanhat on kudottu valmiiksi päädyin myös aloittamaan uudet sukat näistä saamistani langoista. Koska serkkuperheessä on korona, ajattelin piristää heitä ja kiikuttaa sukat sairastuvan ovenkahvaan. 
 
Ensimmäisissä sukissa on aloituksesa 52 silmukkaa, joilla kudottu 2o 2n resoria. Kantapää 14+14 silmukkaa vahvistettuna. Kantalapun reunasta nostettu 16 silmukkaa (Tämä on liikaa. Seuraavalla kerralla nosta vähemmän). Terään kavennettu silmukkamäärä 12 puikolle. 
 
Puikkoina Prym ergonomics 3,5
 
Värit on valittu siten, että otin pussista samanväriset tai lähinnä samanväriset nöttöset ja jaoin ne kahteen kasaan. Toisen kudoin ensimmäiseen sukkaan ja toisen jätin odottamaan toiseen sukkaan päätymistä. Värit ja kerien koot eivät olleet kaikilta osin ihan identtiset, mutta riittävästi, jotta sukat tunnistaa pariksi. Sukat kokoa 42.

Toisessa parissa on samoin aloituksessa 52 silmukkaa, pätkistä kudottu minivarsi, 14+14 kantalappu, jonka reunasta nostettu 15 silmukkaa. Terässä 12 silmukkaa puikolla eli yhteensä 48 silmukkaa. Koko n. 39.

Tässä vielä molemma yhdessä. Myönnetään, etteivät nuo todellakaan ole kauniit, mutta lämpimät ne kyllä ovat. Ja tulipa kudottua kasa jämiä taas sukkien muotoon. 

Painoa näillä yhteensä 212g.

Ei kommentteja: