torstai 17. helmikuuta 2022

Vetoketjujen jämät

Vaihdettuani vetoketjut talvitakkeihimme, vetoketjuista jäi jäljelle pätkät, koska ne olivat liian pitkät takkeihin. Koska minulla on maaninen tapa haluta hyödyntää kaikki mahdollinen, halusin tehdä myös noista vetoketjun pätkistä jotain.

Olen nähnyt jossain blogissa kuvan hiuspannasta, joka oli tehty vetoketjuista, ja päätin toteuttaa sellaisen. Mustaa ketjua oli enemmän, joten päätin ommella siitä "leveämmät" raidat, punaista oli vain nuo kaksi pätkää, joiden pituus määritti pannan pituuden. Ompelin siis vain vetoketjun kappaleet kiinni toisiinsa peräkkäin, niin että ketjujen kangasreunat tulivat kaikki samaan suuntaan. Kaikkiaan pantaan tuli kahdeksan vetoketjun pätkää.


Pelkät yhteenommellut vetoketjut eivät tietenkään pysy päässä, joten tarvittiin myös kuminauhaa. Vähän häpeästä punastellen kaivelin varastoistani sinne aikoja sitten jemmatun uimapuvun olkaimen. Itse uimapuku huitui niin ohueksi, että sitä ei voinut enää pitää, mutta olkaimissa oli vielä kunnon kuminauhat jäljellä, joten pistin ne talteen "varmuuden vuoksi" "tulevaa käyttöä" varten. Nyt se käyttö sitten löytyi. Ompelin käsin olkaimen kiinni vetoketjupalkkiin.

Aika pieni määrä jäi hävikkiä, muutama sentin pätkä.

Ei kommentteja: