tiistai 15. helmikuuta 2022

Puunkantoteline poppanasta

Tämä idea on hautunut mielenperällä jo hetken aikaa. Varmaan siitä asti kun ensimmäisen kerran näin Finlaysonin kantoräsyn. Omia perintöpoppanoitani en tietenkään malttanut tällaiseen käyttöön valjastaa, joten kun paikallisen materiaalipankin ilmaispäivästä oli tarjolla poppanoita, nappasin niitä pari mukaani tätä tarkoitusta ajatellen.
 
Finlaysonin kantoräsy on siis tehty matonpätkästä, joka on tehty kierrätetyistä lakanoista. Hintalappua tällä ihanuudella on 80€.

Poppanan lisäksi kaivelin kaapeistani remmejä. Ihan vahingossa sattui löytymään nuo sävyynsopivat siniset, en edes muistanut noiden olemassa oloa.

 
Remmeistä täytyi ratkoa soljet pois, jotta ne sai käyttöön. Lisäksi kantokahvaan tarvittiin palanen, jolla saa kahvat yhdistettyä puiden kantamista varten. Sitäkin varten tarvittavat materiaalit löytyivät kaivelemalla omista kaapeista. Tosin nuo tarranauhat ja pehmuste ovat mustia.

Koska halusin lyhnetää kassin korkeutta, taitoin pohjaan laskokset molemmilta puolilta, jolloin pohjasta tuli myös tukevampi. Ja ommellessani katkaisin kaksi ompelukoneen neulaa, sen verran paksua tuo oli.
 
Kahvan pehmusteeseen tikkasin tarranauhat



Valmis kantoteline näyttää tältä. Hintalappu 0€ tai siis kahden katkenneen ompelukoneneulan verran.
 

Ei kommentteja: