lauantai 28. elokuuta 2021

Ikuisuusprojektin vähittäinen eteneminen

Kosmetiikkanäytteet ovat olleet yhdensorttinen ikuisuusprojekti, ja tuntuu, että niitä olen koettanut käyttää loppuun jo vuosikaudet, koskaan siinä onnistumatta. Nyt näytteitä on tulut käytettyä vähän kuin vahingossa - kasvojen puhdistamiseen, jalkojen rasvaamiseen ja käsien pesuun noin muutaman esimerkin mainitakseni. 
Toisella puolella vaakakupissa on tietysti se, että hoitaessani Dermosilin tilauksia, olen saanut mahdollisuuden lisätä tilaukseen myös ilmaisia näytteitä. Sanoiko joku ilmainen? Kyllä vaan, tiedän, ettei se ole mitenkään järkevää, mutta siitä huolimatta olen klikkaillut tilauksen mukaan kaikki ne näytteet, joita on mahdollista ottaa. 
 
Näytteiden ansiosta pääsee testaamaan jotain uutta, eikä tarvitse tehdä hukkaostoja, jos tuote ei sovikaan. Toisaalta tyydytän niillä "uuden tavaran himoani". Koska en osta vaatteita, laukkuja, kenkiä, lankaa, astioita, kirjoja enkä myöskään juuri koskmetiikkaa, tulee vaiheita, jolloin kaikki vanha vaan yksinkertaisesti kyllästyttää ja haluaisi jotain uutta. Siinä tilanteessa pari paketista pulahtavaa tuotenäytettä on paljon parempi kuin koko tuotteen ostaminen. 
 
Suljen tässä kohtaa silmäni siltä turhalta muovilta ja hiilijalan jäljeltä, joka niistä syntyy, ja komennan ekologisen omantuntoni hiljaiseksi. Johonkin kivaan ihmisellä sentään on oikeus.

Ei kommentteja: