maanantai 12. heinäkuuta 2021

Hellepuuhastelua

Nautin viikonloppuaamun hiljaisesta kaupungista ja istahdin alas parsimuksen viereen. Juniorin sukkiin oli taas ilmestynyt reikiä - tällä kertaa vain pieniä, joten homma oli nopeasti hoidettu. Samaan syssyyn parsin myös autotallin siivouksen yhteydessä löytyneet hanskat, toiset menevät jossain vaiheessa Herra Kirjoitukselle käyttöön, toiset äidille. 


Vaikka yleensä helteellä ei huvitakaan kutoa, on odottavien sukkien jono venähtänyt sen verran pitkäksi, että aloitin ihan vähän työkaverini tilaamia sukkia. Näiden juju on varressa ja pitäisi tehdä kahdet samalla kuviolla, mutta eri väreillä. Ajattelin tehdä molemmat terät ensin valmiiksi ja sitten siirtyä varsiin.


Ei kommentteja: