sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

DIY Barbien vaatteita

Netin ihmeellinen maailma tarjosi joskus silmieni eteen kuvan, jossa barbielle oli tehty hame "kierrätysmateriaalista" eli poistetuista vaatteiden pesulapuista. Pakkohan minun oli päästä kokeilemaan samaa, vaikka en enää barbeilla leikikään. 

Nämä laput ovat peräisin Lidlistä ostamistani bikineistä, joissa niitä oli oikea nivaska per vaatekappale. Ja siis bikinit ovat ne viime vuonna ostetut, jotka eivät koronan takia päässeet matkustamaan mihinkään. 
 
Hameen yläosana on Herra Kirjoituksen roskiin menneen lippiksen reunusnauha. Muutoin nuo pesulaput on vain ommeltu lomittain nauhaksi ja sitten kiinnitetty yläosaan. Hameen kiinnityksenä on takana oleva neppari.


Topissa on olkaimina ja alaresorina samaa nauhaa, Venezia-nauha on myös "pesulappu". Myös toppi kiinnitetään takaa nepparilla.


Jouduin lainaamaan nuken serkultani, joka on säästänyt omien lastensa leluja. Omat nukkeni ovat kyllä nekin tallella, mutta en maalta lähtiessäni muistanut ottaa niitä mukaan. Samaan syssyyn voisi tietysti ommella vähän enemmänkin noita vaatteita ja lahjoittaa ne sitten kaikki kerralla pois.

Ei kommentteja: