Haastava helmikuu

Turha sanoakaan, ettei elämä ole ennallaan ja että ajatukset pyörivät ihan jossain muualla kuin blogissa. Päivä kerrallaan kahlataan eteenpäin.

1. viikko
Vain kaksi päivää, kaksi niin raskasta päivää, etteivät sanat riitä kertomaan. Ensimmäinen päivä olivat isän hautajaiset ja toinen päivä kuolleeksi kiittäminen. Vaikka hautajaiset muistotilaisuuksineen olivat kaunis ja hyvin isännäköinen tilaisuus, oli päivä silti sanomattoman kuormittava.

2. viikko
Paluu arkeen ja töihin. Kolme pitkää päivää töissä pitivät ajatukset tehokkaasti siinä moodissa ja lisäksi nollasin päätä pelaamalla - ja tunnustan, pelasin ihan liikaa, mutta enpä ehtinyt sitten ajattelemaan mitään muuta. Viikonloppuna pesin valtavasti pyykkiä ja yritin vähän siivotakin. Vietimme peli-iltaa ystävien kanssa. Siivosin jääkaapin ja kaikista hyvistä aikeista ja tavoitteista huolimatta päädyin kippaamaan roskiin muumioituneen porkkanan ja kokonaisen paprikan. Eli ei nollahävikki kuukautta tästäkään kuusta.

3. viikko
Töitä ja käytännön asioiden hoitamista. Tiesin, että kaikki kuolemaan liittyvä on kallista, mutta enpä tajunnut, että niin kallista - saan siirtää säästötavoitteideni valmistumista vielä ainakin vuodella eteenpäin ja todennäköisesti siinä vaiheessa iskee jo joku uusi katastrofi ja pääsen taas siirtämään sitä eteenpäin. Uhmassa maksoin tulevan matkan valmiiksi, viekää vaikka tuhkat pesästä - mä niin nautin lomasta sitten aikanaan. Viikon positiivisena se, että testasin sen YSL:n rajaussiveltimen ja luomivärin yhdistämistä. Rajaus onnistui myös haastavalla luomivärillä, joten olin niin seitsemännessä taivaassa. Pääsen käyttämään kesällä jotain noista luomiväreistä, jotka ovat vain odottaneet rajauskäyttöön pääsyä.

4. viikko

Koska tuntuu, että kaikki käytännön asiat ja Bujoilu ovat jääneet rempalleen (kaupassa ei toki ole paljon käyty, mutta kuitit olen pistänyt roskiin), tein Bujooni uuden kategorian: kuukauden hoidettavat. Sinne listasin kuukauden aikana hoidettavat työt, joihin esimerkiksi tässä kuussa kuuluvat kylpyhuoneen suursiivous, ALV-veroilmoitus, yhden heijastinliivin korjaus jne. Pidän listan pituuden  kymmenessä työssä, se on juuri sopiva määrä hoidettavaksi. Jos jonain kuukautena tuntuu, ettei kymmenen täyty, olkoon vähemmän, mutta enempää en ala ahnehtia. Peruskotihommat on kuitenkin hoidettava ilman listaustakin, mutta nuo suursiivoukset pistän listalle, niin että hoidan huoneen kuukaudessa. Viikonloppua vietimme maalla.

5. viikko
Töitä ja Potter Eventiä. Jääkaappia ja kuiva-ainekaappeja on kaiveltu sen verran, että kaupassa ei juuri ole edelleenkään käyty. Ravintolaruokaa syötiin kerran, kun ei vaan jaksanut kokata. Maaliskuulle tehty suuria suunnitelmia, kovasti täytyy miettiä, että mitenkähän se toteutus, mutta se on sitten maaliskuun asia.

Helmikuusta ei juuri jää bujoon kirjauksia tai mitenkään muutenkaan kummoisia muistikuvia, välillä on itketty, välillä naurettu - eletty sitä tavallista elämää.

Kirottu Korona

Kun sitä on puoli vuotta elänyt ajatuksella, että pääsee aurinkoon, on lomaparatiisiin pesiytynyt Korona-virus aika moinen v-käyrän nostaja. Turha sanoakaan, että viimeiset pari päivää kyseisen käyrän nousu on ollut exponentiaalista ja pää käy kuumana kuin ahjon kylki, kun on tullut Hamletin tavoin pohdittua peruuttaako vai eikö peruuttaa tai lähteäkö vai eikö lähteä.

Myönnetään, että lähtemisen vaakakupissa painavat aika raskaina tehdyt valmistelut, tarve lomalle ja irtiotolle. Matkan peruuttamisen vaakakupissa on tuo yksi ainoa asia: Korona. Se nyt vain on sellainen lomatuliainen, että en halua sitä itse saada enkä myöskään tuoda kenellekään, vielä vähemmän haluan  sairastaa reissun päällä. Yksi influenssainen työmatka riittää seuraavien kymmenien vuosien kiintiöksi.

Päätös matkan kohtalosta on tehtävä ensi viikolla, joten tarkalla korvalla pitää kuunnella, mitä Teneriffalla tapahtuu. Uutisia odotellessa kiroan alimpaan kadotukseen sen italialaisen lääkärin, joka taudin saarelle vei, olisi pysynyt kotonaan.

Huijari

Tunnustan huijanneeni itseäni useammassakin asiassa, ensiksi minulla ei ole minkään valtakunnan intoa käyttää pois noita lupaamiani kosmetiikkanäytteitä, vielä vähemmän intoa on noiden VLCD-pussien käyttämiseen. Ei vaan kerta kaikkiaan innosta. Olen huijannut itseäni siirtämällä aloittamista aina seuraavaan kuukauteen ja seuraavaan kuukauteen.

Olen myös huijannut itseäni raha-asioissa. Olin jättänyt laskematta säästöihin mukaan käteissäästöni ja kappas ketaletta, kun ne huomioi, niin säästötavoite täyttyi jo viime vuoden lopussa. Voin siis lakata säästämästä maanisesti ja säästää vielä maanisemmin... Eikun ihan oikeasti voin alkaa säästää järkevästi ja koko ajan laskematta, paljonko vielä pitäisi saada kasaan ennen kuin tavoite täyttyy.

Nyt kun olen tunnustanut, ettei kiinnosta, niin ehkä tapahtuukin se outo käänne, joka monesti näissä asioissa tapahtuu eli yllättäen alkaakin kiinnostaa. 

On kiva päivä tänään

Muistan miten teini-ikäisinä naureskelimme kaverini kanssa hänen herätyskellolleen, joka aloitti herättäminen kiljumalla tekopirteällä äänellä "On aika nousta, on kiva päivä tänään...". Yritän tänä vuonna kehittää positiivista ajattelua.

Päätin tuota herätyskellon lausetta mukaellen, että jokainen päivä, jolloin postiluukustamme ei saavu paperista tai sähköpostiin kilahda e-muotoista laskua, on hyvä päivä. Uskon, että näitä hyviä päiviä voisi olla kuukaudessa ainakin 15. Muitakin positiivisia hyvän päivän tunnusmerkkejä voisin listata. Kun päivän askelsaldo näyttää yli 10 000, on hyvä päivä. Jos ollaan lukemassa 15 000, on tosi hyvä päivä. Jos päivä menee vielä noiden lisäksi ostamatta mitään, kyseessä on erittäin hyvä päivä.

Ehkä voisi myös ajatella, että kun kaikki nuo edellä mainitut kohdat täyttyvät, kyseessä on aivan supermahtava päivä. Sellaisena päivänä kuuluu hymyillä leveästi ja tuulettaa onnistumista sisäisesti ja miksei jossain tilanteessa ulkoisestikin. Jos kuukauteen osuisi vaikkapa 10 tuollaista supermahtavaa päivää, olisi se jo huippusaavutus. Viisi tuollaista päivää jokaiseen kuukauteen olisi tavoittelemisen arvoista.

Tänä kirjoitus oli ajastettu tulemaan eetteriin 3.1., mutta alkuvuoden tapahtumien valossa päätin, ettei se nyt vaan ole oikea hetki tälle. Niinpä siirsin tätä haastetta sen verran, että se alkaa "vasta" näin helmikuun puolesta välistä.

Edes yksi tavoite saavutettu

Tuntuu, että tämän vuoden tavoitteet lipsuvat käsistä ennen kuin vuodesta on kulunut kuudetta osaa. Ruokahävikkiä on tullut, keittiön nurkassa kassit odottavat edelleen tyhjennystä, shoppailtu on (tosin noiden aurinkolasien jälkeen en ole ostanut mitään) ja säästötavoitteesta ei voi edes unelmoida.  Mutta hei, jossain olen sentään onnistunut: olen kuluttanut yhden kenkäparin roskiskuntoon.

Kyseessä ovat nämä pikkujouluihin tuunaamani kengät, joista piti tulla kertakäyttöiset. Kertakäytön sijaan niitä on käytetty ainakin 50 kertaa, mikä on mielestäni loistava asia jo ennen minua roskiin menossa olleiden kenkien osalta. Siis eihän näitä juuri oltu käytetty, mutta omistaja oli viskaamassa näitä roskiin huonojen ominaisuuksien takia. Huvittavinta on se, että nämä jalassa sain melkoisesti huomiota ja kenkiä kehutiin talven pimeydessä useasti - kukaan ei onneksi päässyt katsomaan noita lähempää, jalassa ne näyttivät ihan hyviltä, läheltä katsottuna ei.

Nyt oltiin tilanteessa, että toisen kengän kantapäärakenne alkoi pettää, pohja oli liki puhki kulunut ja lisäksi sivusaumat olivat päkiän kohdalta auki. Mielestäni tuossa oli riittävästi syytä todeta kenkien olevan rikki ja poistokunnossa.

Iloitsen edes yhdestä saavutetusta tavoitteesta.

Vakuuttelua itselle

Jälleen kerran elämme sitä aikaa kuukaudesta, että vakuuttelen itselleni yhä uudelleen ja uudelleen, etten tarvitse mitään uutta, vaan kaikkea on ja se riittää. Pään sisällä jokin pieni (tai siis itse asiassa valtavan suuri) ääni huutaa, että jotain hemmottelua tarvitaan, sä niin ansaitset sen.  Taistelu järjen ja halun välillä on uskomaton. Järki kyllä tiedostaa asian, etten todellakaan tarvitse yhtään mitään tavaraa ja ohjaa päätä kanavoimaan haluja väärään suuntaan: herkkuihin.

Olen poistanut itseni melkein kaikilta mainospostilistoilta, käyn vain ruokakaupoissa ja jos käyn jossain muussa kaupassa, niin teen täsmäiskuja eli haen vain sen, mitä olen suunnitellut (esim. hiusvärin) ja olen liikkeellä ostoslistan kanssa. Vaan ei auta, silti tulee himoja. Välillä pahinta on se, etten edes oikein kunnolla tiedä, mitä haluaisin, vain jotain uutta, piristävää, ihanaa.

Niin monta kertaa olen jo nähnyt tämän "uuden tavaran huuman" keston, että siihen en enää lankea. Se nimittäin kestää kaksi minuuttia, hyvässä tapauksessa viisi ja siinä se. Sen jälkeen tavara on jo vanha ja sen voi tunkea kaappiin kaikkien muiden kaltaistensa seuraksi. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa viime vuonna kaamosmasennuksen hoitoon ostamani luomiväri - käyttökertoja tähän mennessä pyöreät 0. Toki tiedän, että jossain vaiheessa todennäköisesti tulen sitä käyttämään, koska kyseessä on lempivärini, mutta silti tuo kuvastaa juuri oikealla tavalla tätä "mä haluun sen" - huumaa. Tavara vaikuttaa mainoksessa tai muuten aivan vastustamattomalta, juuri sellaiselta, jota olet aina tarvinnut, se muuttaa sateisen päivän aurinkoiseksi ja saa sinut hehkumaan (mainostaja on onnistunut tavoitteessaan). Kun sitten saat hankkimasi tavaran postista tai kannat sen muuten kauppakassissa kotiisi, huomaatkin ikäväksesi, että hehkua ei syntynyt, aurinko ei alkanut paistaa, eikä mitään muutakaan kummaa tapahtunut.

Tuntuu täysin järjettömältä, että meillä on paikat täynnä tavaraa ja silti haluan jotain uutta. Näin vain siksi, että uusi nyt on uutta, hienoa, mahtavaa ja ennen kaikkea uutta. Tavara "lohduttaa", antaa uutta ajateltavaa, ja silti siitä ei ole iloa pitkäksi aikaa, vaan uutuuden ilon  jälkeen tavara aiheuttaa enemmän huolta kuin iloa: esimerkiksi miten tavaraa käytän, minne sijoitan tavaran säilytykseen, miten sen  kierrätän, kun tavara on käytetty loppuun. Paljon helpommalla pääsee, kun jättää tavaran vallan hankkimatta - myös ne herkut.