Laukkuraato

Ostin aikanaan ihanan konjakinvärisen ison olkalaukun, jossa oli kaksi hihnaa ja joka oli juuri sopivan kokoinen. Käytin sitä ostamisen jälkeen muutaman kerran ja sitten se, häpeällistä kyllä, jäi aika pitkäksi aikaa odottamaan. Nyt kun otin sen jälleen käyttöön, jouduin toteamaan, että aika oli ajanut siitä ohi - ei siis taaskaan puhuta muodista ja ulkonäöstä, vaan pinnasta. Keinonahkaisen laukun koko pinta kuoriutui murusina.

Turha sanoakaan, että harmitti niin vietävästi. Ei tullut tuolle täyteen 30 käyttökertaa. Ei yhtään auta omaatuntoa se, että laukku oli aikanaan halpa, mitä väliä sillä hinnalla on, jos laukku kauhtuu kaapissa käyttökelvottomaksi.

Ratkoin laukusta talteen vuorin, vetoketjun ja hihnojen metalli- sekä muut käyttökelpoiset osat. Yritän jossain vaiheessa löytää sopivan vanhan nahkatakin, jotta voisin tehdä itselleni kunnollisesta materiaalista uuden. Tiedän, että tämä ajatus saattaa olla utopiaa, mutta sitten kun tilanne joskus tulee päälle, niin on jo puolet laukusta valmiina.

Tämä todistaa jälleen sen, että koskaan enää en osta muuta kuin kankaisia tai nahkaisia laukkuja, vegaaninen laukkuelämä ei ole minua varten. Toisaalta yksi nahkainen peruslaukku kestää vuosikymmenen, joten ei niitä tarvita niin montaa kuin näitä halpoja keinonahkaisia, jotka menevät pilalle hetkessä.