Kun sukkaparia on käytetty viikottain noin kuuden vuoden ajan ja pohja on hiutunut verkoksi, niin ei korjaamisessa ole mitään järkeä, varsinkin kun pohjaa on jo moneen kertaan parsittu ja kursittu reikiä umpeen. Ainoa järkevä paikka on roskis, koska materiaali on sekoitetta. Jos olisi ollut aivan pakko, olisi noista saanut aina kahdesta parista yhden uuden käyttökelpoisen yhdistämällä ne. Tällä kerralla tulin siihen tulokseen, että aika on kallimpaa kuin sukat, joita on kaapissa jemmassa vielä lukuisia pareja, ja päätin olla ryhtymättä tähän askarteluun.
En jaksanut alkaa punnita jokaista sukkaparia tai muita vaateriepuja erikseen, laskin vain määrät. Sellaiset, jotka on mahdollista käyttää naamanputsausrätteinä tai siivouksessa, pistin viimeiselle kierrokselleen noihin mainittuihin käyttökohteisiin ja sitten roskiin. Mielestäni ne ovat nyt täyttäneet tehtävänsä ja palvelleet yhden ikuisuuden, sillä monelta muulta ne olisivat lähteneet poistoon jo todella paljon aikaisemmin.
Ikuinen vaatekaappini on törmännyt myös toisella suunnalla ongelmiin. Nimittäin siihen, että ne vaatteet, joiden ei tarvitsisi hajota, alkavat hajoilla. Kuten vuosikausia palvelleet tuulihousuni, jotka jo kerran tässä keväällä paikkasin, ovat hajonneet uudelleen. Nyt joudun kipuilemaan sen suhteen, että yritänkö paikata niitä vielä, onnistuuko se mitenkään järkevästi ja kohtuullisella vaivalla. Kestävätkö ne paikkauksen jälkeenkään enempää kuin pyhättömän viikon? Sen periaatepäätöksen tein, että paikkamateriaalien on löydyttävä omista nurkista, mitään ei noiden paikkaamista varten osteta.
Kirjoitettuani edellisen tekstin, kaivelin äidin laatikot maalla ja löysin kuin löysinkin juuri noiden tuulihousujen paikkaamiseen sopivan tilkun. Ne on nyt siis korjattu kestävästi ja niillä toivottavasti selvitään vielä ensi vuosikin.
Ärsyttävintä tässä on se, että vaatteet, jotka saisivat hajota, jotta niistä pääsisi eroon (tiedän, että tämä sopii ikuisen vaatekaapin periaatetta vastaan, mutta en edelleenkään aio kiusata itseäni ikuisesti vaatteilla, jotka eivät tunnu mukavilta), eivät suostu hajoamaan millään. Samaan ongelmaan olen törmännyt aiemminkin. Tuntuu, että vaatteilla olisi joku tajunta siitä, että niitä ollaan kohta hävittämässä ja ne roikkuvat olemassa olostaan kiinni viimeisellä langansäikelläänkin. Jossain kohtaa suon kuitenkin itselleni sen ilon, että niiden ikuisuus päättyy ja ne poistuvat vaatekaapistani. Tällä hetkellä pidän sormet ja varpaat ristittyinä parin kenkäparin ja kahden puseron hajoamisen puolesta - toivottavasti se tapahtuu pian. Tunnen toisaalta itseni huonoksi ihmiseksi toivoessani vaatteideni hajoamista, mutta jotenkin vain nyt kaipaan niin kovasti tyhjentymisen tunnetta kotiin - kyllä vaan, jokakeväinen tavara-ahdistus on jälleen iskemässä.
Yksi tyypillisimmästä vaatekaappini ongelmanaiheuttajista on tämä paita (josta täällä on ollut juttua ennenkin), jonka olen ostanut 4 vuotta sitten Teneriffalta. Väri: Ihana. Malli: Loistava. Muistoja: Paljon. Materiaali: /C:stä. Maksoi aikanaan 5€ ja käytetty näiden vuosien aikana varmasti yli 500 kertaa, mutta tuntuu nykyään muovipussilta päällä. Nyt sitten päätin, että maailma ei kaadu, vaatekaappini ei sorru eikä mitään muutakaan katastrofaalista tapahdu, vaikka yksinkertaisesti silppuan paidan silmämeikin poistolapuiksi. Jos tuntuma iholla ärsyttää joka kerta, kun paidan pukee päälle ja kaapissa on lukuisia, joskaan ei aivan yhtä täydellisen mallisia ja värisiä, vaihtoehtoja, on tämän aika lähteä. Muistoksi nappasin vaatteesta pari valokuvaa.
Huhtikuussa poistoon vaatteita 1 kpl (sukat).
Toukokuussa poistoon 2 kpl (t-paita, sukat)
Kesäkuussa 6 kpl (2 x paita, puuvilla pöksyt, 3 sukat )
Tahti on siis kiihtyvä ja varmasti tulee lisääntymään vielä kesän edetessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti