keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Skull king

Peliporukassamme törmäsin tällaiseen aiemmin itselleni tuntemattomaan peliin, joka osoittautui todella hauskaksi ja viihdyttäväksi. Kaikesta "mitään en osta"-vakuuttelusta huolimatta totesin, että tämä on ehdottomasti saatava.


Plussaa tälle pelille on se, että se menee pieneen tilaan (kun pelikaappi on täynnä, tällaiselle osaa antaa arvoa), sen säännöt ovat yksinkertaiset, se on nopea pelata ja periaatteessa kielivapaa. Lisäksi kortit ovat kauniit katsella.

Pakassa on kolmen maan numerokortteja numeroilla 1-13, mustia valttikortteja numeroilla 1-13, luovutuskortteja, joilla häviää tikin automaattisesti, piraattikortteja, merenneitokortteja ja Skull king. Kortit voittavat toisensa suunnilleen luetellussa järjestyksessä eli isompi numero pienemmän, valttimaa muut numerot, merenneito valtit, piraatit merenneidot ja Skull king kaiken muun paitsi merenneidon, joka viettelee Skull kingin.

Pelimekaniikka on kaksivaiheinen, toisessa osassa pelataan perustikkiä ja ensimmäisessä osassa veikataan voittojen määrää. Kaikkein ensin jaetaan kierroksen lukumäärää vastaava määrä kortteja, ensimmäisellä yksi, toisellla kaksi jne. Seuraavassa vaiheessa pelaaja veikkaa korttinsa katsottuaan, miten monta tikkiä hän tulee voittamaan korteillaan. Veikkaus kirjataan ylös. Sitten pelataan tikit ja lasketaan voittojen määrä. Jos veikkaa oikein, saa pisteitä kaksi kertaa voitettujen tikkien määrän kerrottuna kymmenellä (siis kaksi voittoa 2x20=40), väärin veikatessa tulee miinuksia -10 kertaa väärin veikattujen voittojen määrä (eli 2 voittoa liikaa/liian vähän = -20 pistettä. 0 voittoa on upporikasta ja rutiköyhää, jos onnistuu saa pisteitä kierroksen lukumäärä x 10, mutta jos häviää  saa miinuksia saman verran eli pahimmillaan jopa -100 pistettä.

Kun kaikki 10 kierrosta on pelattu, lasketaan pisteet ja todetaan voittaja.

Pelin kotiutin siis Saksasta. Sen olisi voinut saada halvemmalla jostain muualta, mutta koska sitä ei Suomessa myyty, päädyin tuttuun ja turvalliseen ratkasuun. Peli otettiin käyttöön saapumisiltanaan ja mukavaksi todettiin, joten missään tapauksessa tämä ei ollut hukkahankinta.



Ei kommentteja: