Tunnustan heti kättelyssä olevani pikkuisen huonompi ihminen tai ainakin sellainen tunne tulee, kun olen lukenut monen ostolakkolaisen kommentteja. Aika moni hehkuttaa, ettei todellakaan tee mieli ostaa mitään ja että tavaravuorista tulee vaan ahdistus. Tämän jälkimmäisen allekirjoitan kyllä, varsinkin kirpputorit ovat nykyään minulle sellaisia paikkoja, joissa ei juuri muuta tule kuin ahdistus siitä tavaramäärästä, mistä ihmiset yrittävät päästä eroon. Valitettavan usein näen myös sen ketjun siellä takana: hetken huumassa tehty ostos, kyllästyminen, kirppismyynti. Mikäli tuote menee kirppiksellä kaupaksi, myyjä on tyytyväinen. Jos tuote ei mene kaupaksi, niin sitten se joko kärrätään hyväntekeäväisyyskirppikselle, jossa se menee mitä todennäköisemmin yhtä huonosti kaupaksi, tai roskikseen. Sen sijaan tuo ostohimon puuttuminen on minulle vieras tunne.
Kaikesta yrittämisestä huolimatta, minussa on usein vallalla ostohimo, jonkun tavaran halu. Järki kyllä varsin usein kertoo, että välttämätöntä tarvetta tuolle tavaralle ei ole, mutta siitä huolimatta halu vaan iskee. Narkki mikä narkki. Kun olen selaillut vuosia taaksepäin blogia, olen vuodesta toiseen löytänyt ne samat tavoitteet ja siitä huolimatta en vaan pääse eroon ostamisen halusta ja tavarahimosta.
Tiedostan kyllä, että onhan sekä shoppailu että halut tässä vuosien saatossa vähentynyt merkittävästi, mutta että se katoaisi lopullisesti - valitettavasti sitä ei taida olla näkyvissä. Tämä tietenkin saa tuntemaan itsensä pikkuisen huonommaksi ihmiseksi, kun kaikki muut onnistuvat ja itse saa vuodesta toiseen kipuilla saman asian kanssa. Sitä makeammalta tietenkin maistuvat ne pienet onnistumiset, joten on parempi alkaa jahtaamaan niitä sen sijaan, että jää märehtimään omissa epäonnistumisissa ja muiden onnistumisissa - on vaan pakko uskoa, että on riittävän hyvä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti