Kaksi lakanaa

Tämä on tarina kahdesta lakanasta ja niiden omistajista. Siis olipa kerran Tiina Tavis ja Elli Eko. Molemmat menivät toisistaan tietämättään lakanakauppaan samana päivänä siis täsmälleen samaan lakanakauppaan ja ostivat täsmälleen samanlaiset lakanat. Elli Eko oli kyllä ensin harkinnut ostavansa Super-ölö-mölö-sertifikaatilla varustetut nokkoslakanat, mutta päätyi kuitenkin asiaa netistä tutkittuaan kotimaisen valmistajan lakanaan. Tiina Tavis puolestaan oli klikkaillut lakanat jo pariin kertaan übertrendikkään nettikaupan ostoskoriin, mutta päätynyt sitten vaihtamaan ne aivan ihanaan paitaan ja supermukaviin farkkuihin.

Kumpikin meni kotiinsa uusien lakanoidensa kanssa ja aika kului. Lakanoita käytettiin, pestiin, käytettiin ja pestiin. Puuttumatta sen tarkemmin käytettyyn pesuohjelmaan tai pesussa käytettyyn pesuaineeseen, eräänä päivänä kävi niin, että molemmat huomasivat lakanassaan pienen reiän. Tiina Tavis kohautti olkapäitään todeten, että kai se vielä menee hetken, reikä on niin pienikin. Elli Eko puolestaan kaivoi esiin ompelukoneensa ja paikkasi reiän. Pian kävi niin, että lakanaan ilmestyi toinekin reikä. Tiina Tavis katseli reikää inhoten, ensimmäinen reikä oli jo ehtinyt kasvaa kokoa ja nyt lakanassa oli jo toinenkin reikä. Tyylilleen uskollisena Elli Eko paikkasi tämänkin reiän ja hänen lakanansa näytti edelleen siistiltä.

Muutaman pesun jälkeen oltiin tilanteessa, jossa Tiina Taviksen lakanan reiät olivat kasvaneet ärsyttävänä isoiksi. Samalla hän totesi, että lakanassa oli myös havaittavissa vähän pesunukkaa ja olihan kuosikin muuttunut jo tavattoman tylsäksi ja epämuodikkaaksi. Niinpä Tiina kieppasi lakanan kainaloonsa ja pudotti sen roskikseen matkalla ostamaan uusia lakanoita.

Elli Eko puolestaan jatkoi lakanansa käyttöä kuten ennenkin, olihan se paikkojen ansiosta edelleen siisti ja ehjä. Kuten kaikille tavaroille jossain vaiheessa käy, alkoi Elli Ekonkin lakana osoittaa loppuunkulumisen merkkejä, se oli paikka paikoin hiutunut niin ohueksi, että paikkaaminen ei enää kannattanut. Niinpä Elli Eko lakanaa tarkasti tutkisteltuaan leikkasi sen parhaat ja paksuimmat osat sopiviksi paloiksi ja ompeli itselleen tyynyliinan. Huonommista osista hän teki kestotalouspaperia ja siivousrättejä ja leikkasipa osan poopanakuteeksikin, jotta olisi materiaalia, josta paukuttaa kansalaisopistossa itselleen pöytäliina.

Mitä opimme tästä? Ensinnäkin sen, että tekstiilien huolto kannattaa, pienet viat kun korjaa heti, niin ne eivät pääse isommiksi. Toisekseen sen, että tekstiilien jatkojalostusta kannattaa miettiä ennen kuin kantaa ne roskikseen (ja tässä kohtaa sadunkertojan tekisi mieli muistuttaa, että ne viherpesulootat, joihin tekstiilien kantamisesta saa alekupongin, ovat vain viherpesua - iso osa niistä tekstiileistä menee poltoon kuitenkin). Lisäksi nuuka ihminen mainitsee tässä kohtaa rahan säästön, Elli Eko kuluttaa todennäköisesti loppuumn yhden lakanan siinä ajassa kun Tiina Tavis kolme eli se on kaksi ostettua lakanaa vähemmän.