keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Housut purkitettu

Eilisen meikinpoistolappuihin liittyvän oivallukseni ansiosta sain jonkun asteisen ideanpoikasen. Vanhat collarini päätyisivät kertakäyttöisiksi meikinpoistolapuiksi öljyn kanssa käytettäviksi. Niinpä sakset käteen ja housut palasiksi.

Mietin myös, että mihin nuo housuista leikatut kappaleet laittaisin. Siinä silmiini osui se kirpparilta ostettu Ikean lasipurkki, jonka ostamista harmittelin, kun se ei sopinutkaan alkuperäiseen tarkoitukseensa, ja joka edelleen pyöri keittiön sivutasolla. No nyt löytyi tuolla purkillekin hyvä käyttö. Uskomatonta, mutta ilmeisesti tuon purkin oli tarkoitus päätyä meille.



Housut mahtuivat purkkiin juuri ja juuri. Siinä ne nyt sitten odottavat käyttöä vielä kerran. Purkki puolestaan sopi tyhjentymässä olevalle kylppärin hyllylle paremmin kuin hyvin. Oletettavasti pistän öljyn toiseen purkkiin ja dippaan lapun kerrallaan sinne. Toinen vaihtoehto olisi tunkea joku kasa lappuja öljyn kanssa purkkiin ja ottaa laput sieltä, mutta se vaikuttaa suttaisemmalta kuin kahden purkin taktiikka.

Ei kommentteja: