perjantai 29. toukokuuta 2015

Pienin askelin takaisin kotiin

Putkiremontti osaltamme alkaa olla ohi. Urakan virallinen luovutuspäivä on tänään eli tällä päivämäärällä kello 15:30 jälkeen voimme palata takaisin kotiin asumaan. Käytännön syistä kuitenkin paluu menee seuraavalle viikolle, sillä olemme ajatelleet viettää viikonloppua maalla, minä vieläpä pidemmän kaavan mukaan eli palailen kotiin vasta tiistaina. Herra Kirjoitus puolestaan viettää alkuviikon vanhempiensa hellässä huomassa.

Remontti ei tietenkään lopu tähän, yleisten alueiden osalta se jatkuu vielä kesäkuun loppuun ja meidän osaltamme pintaremontin muodossa vielä useamman viikon ajan eli kokonaan uudistettuun omaan kotiin pääsemme ehkä heinäkuun lopulla. Siihen mennessä asumme kaaoksessa leiriolosuhteissa, mikä on tietenkin hauskaa ja nostalgista (kyllä, tässä vaiheessa ainakin vielä tuntuu siltä, että tunnelmat ovat innostuneen odottavat, eikä sitä pysty mikään muuksi muuttamaan). Ihan siitä syystä, että tässä samassa asunnossa on asuttu lähes samoissa olosuhteissa kymmenen vuotta sitten. No joo, plus pari viikkoa, jos oikein tarkkoja ollaan. Joka tapauksessa aloitimme näihin aikoihin muuton tekemistä silloin 10 vuotta sitten ensimmäiseen omaan yhteiseen kotiimme, vaikka silloin siitä suurimman osan omistikin pankki.

Sen verran otimme varaslähtöä, että eilen illalla raaputtellimme työhuoneen seinistä osan tapeteista pois ja tänään jatkamme harjoitusta. Maalle lähdetään vasta sen jälkeen, kun viimeinenkin tapetinriekale on seinistä poissa. Silloin on remppamiehen hyvä aloittaa urakkansa, jos hän viikonlopun aikana aikoo tuonne mennä.

Ei kommentteja: