keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hopotus: Rasilaisen hapankaali - reseptiä kehittelemässä

Kuten jo aiemmin täällä kirjoitin, pääsin mukaan Hopottajien ja Rasilaisen hapankaalin kampanjaan, jossa kehitellään uutta hapankaalireseptiä. Aikamoisen esityön tuo jonkinlaisen reseptin kehitteleminen vaati, sillä vaihtoehtoja oli runsaasti. Lopulta päädyin kuitenkin niinkin yksinkertaiseen arkiruokaan kuin hapankaali-jauhelihapataan, joka on helppoa, nopeaa ja useimpien raatiimme osallistuneiden mielestä hyvää. Yksi kieltäytyi maistamasta ennakkoluuloinen kun on ja toinen maistoi lusikallisen ja totesi sen riittävän. Onneksi pari, kolme henkeä sitten santsasi eli kaikkien makuun ei vain voi olla.

Tässä siis kehittelyni kuvallisessa muodossa.

Pääraaka-aineet valittuna:


Jauheliha paistettuna, seassa hapankaali, tomaattimurska ja salaiset mausteet

 Lisätään joukkoon ruokakerma


Annetaan kiehahtaa ja sekoitellaan hyvin.

Valmis annos perunoiden ja kasvisten kera näyttää tältä



Lisää infoa kampanjan tuotteesta löytyy Rasilaisen sivuilta:  www.rasilaisenhapankaali.fi
 #rasilaisen #hapankaali #hopottajat

Ei kommentteja: