Hämmentäviä huomioita

Paluu arkeen on toden teolla alkanut. Jokunen päivä sitten tein  parikin melkoisen hämmentävää huomiota. Ensiksikin olen tilanteessa, jossa olen viimeksi ollut yli kymmenen vuotta sitten. Tilipäivään on aikaa pari viikkoa ja tuleva tili on etukäteen kolikolleen budjetoitu johonkin käyttöön. On totta, että tämä kuukausi on varsin poikkeuksellinen monestakin syystä, sillä tähän kuukauteen ajautuvat maksettaviksi auton molemmat vakuutukset (tietenkin koko vuoden maksut kerralla, koska siitä saa vielä vähän lisäalennusta, jos maksaa niin), huolto ja katsastus, alustavista remonttihankinnoista aiheutunut normaalia isompi visa-lasku, hyvän ystävän synttärit, sillä haluan muistaa häntä kunnon lahjalla sekä lainanlyhennyksen loppuerä normaalien kulujen lisäksi. Olisin halutessani voinut valita toisin ja jättää tuon lainan odottamaan loppuun maksua normaalisuunnitelmalla, mutta halusin edes hetkiseksi päästä nauttimaan velattomana olemisesta ja päätin maksaa sen pois siitäkin huolimatta, että budjetti menisi miinukselle.

Tässä kohtaa on pakko myöntää, että tajusin melko selkeästi, miksi ja miten on niin kovin helppo päätyä siihen kierteeseen, että visaa tulee vingutettua enemmän kuin oikeastaan olisi varaa. Jos on pakko etäisyyden vuoksi käydä autolla töissä, on pakko myös pitää huolta siitä, että auto on sellaisessa kunnossa, että sillä pääsee etenemään muutoinkin kuin työntämällä ja tankissakin on pakko pitää menovettä ihan tuosta samasta syystä. Kun tekee remonttia, on pakollisia hankintoja, jotka on pakko tehdä, muuten homma ei etene. Niin ja syödäkin pitää...  Olen sikäli onnekkaassa asemassa, että aikaisempien kuukausien ja vuosien aikana olen säästänyt pahanpäivän varaa, jota nyt voin käyttää, mutta ellei sitä olisi, pitäisi miettiä kaksi tai kolmekin kertaa, mistä oikein nipistäisi rahat syömiseen tai bensaan.

Tiedostan kyllä senkin, ettei ole kovin kaukana se henkilö, joka vielä jokin aika sitten pohti, että voisihan sitä koittaa, miten tulla toimeen toimeentulotuen suuruisella rahalla kuukaudessa. No, nyt sitten ihan melkein oikeasti pääsee kokeilemaan, miten se onnistuu.

Koska olen nuuka ja nulju, ensimmäiset nipistykset suoritin kuitenkin tuolta auto-osastolta. Huollatin auton "luottokorjaajallani", jonka taksat ovat eri luokkaa kuin merkkikorjaamoiden, mutta tulokset yhtä hyviä. Samoin tutkailin netistä katsastusten ja päästömittausten hintoja ja huomasin, että melko isolla hintahaitarilla niissä mennään. Päätin sitten tehdä todellisen säästöratkaisun eli käytin auton päästömittauksella halvimmassa paikassa ja varasin katsastuksen toisesta paikasta, sieltä, missä sen sai etukäteen netistä varaamalla ja ennakkoon maksamalla huomattavasti halvemmalla. Kokonaissummaksi tuli siis 44€, mikä on vähemmän kuin pelkän katsastuksen hinta joillakin asemilla. Kun autohuolto vei 60€, on 200€ autobudjetissani vielä 96€ varaa bensaan tai mahdolliseen lisähuoltoon ja uusintakatsastukseen. Myös autovakuutuksen olin budjetoinut pyöristetylle summalle, joten sieltä jäi reilut 30€ ruokarahaa... Onpahan ainakin selviö, ettei tarvitse paljon herkkuja shoppailla eikä ravintolassa syödä tuolla budjetilla.

Ehkä se on vaan hyväkin, ettei sitä ruokarahaa jää liikaa, sillä toinen vähintäänkin yhtä epämielyttävä huomio tuli vilkaisemalla peiliin. Lomalta paluusta on pari viikkoa ja peilistä tuijottaa kuluneen näköinen, hoitamaton ja entisestään lihonut akka. Olisikohan aika tehdä asialle jotain? Esimerkiksi käyttää viisi minuuttia kulmakarvojen nyppimiseen, toinen viisi minuuttia siihen, että varaa parturin ja kolmas kynsilakkojen korjaamiseen, niilläkin saisi jo jotain aikaan.  Lisäksi voisi heittää roskiin sen korallinpunaisen huulipunan, joka kyllä sopi Teneriffan aurinkoon ihan hyvin, mutta ei välttämättä Suomen sateisiin. Vähän treeniä ja lenkkiäkin saattaisi tehdä ihmeitä...