perjantai 27. tammikuuta 2012

Täti suklaa

Olen täydellisesti keski-ikäistynyt, sen todistaa viimeisin hankintani. Ostin huuto.netistä jotain, josta olen haaveillut jo kohtuullisen pitkään. Ruskean liituraitaisen jakkupuvun - eikös kuulostakin täydellisen bisnesmäiseltä ja tätilookilta myös.

Aion käyttää sitä pehmikkeenä itseni ja maailman välissä aloittaessani uuden harrastustyön. Maanantaina menen ensimmäistä kertaa tuohon liittyvään koulutukseen ja olen kehittänyt tuosta jo jonkun asteisen stressin, ostittain johtuen varsin tiukasta aikataulusta. Lähden yövuoroista (siis viimeisestä kolmesta vuorosta) tunnin etuajassa ehtiäkseni ajoissa junaan ja pääsen takaisin kotiin vasta kymmeneksi illalla, voin siis veikata olevani hiukan väsynyt sen päivän päätteeksi.

Palaan tuohon harrastustyöhöni sitten myöhemmin kunhan olen itse siihen pätevöitynyt. Mutta takaisin tuohon hankintaan, ostin siis 16 eurolla itselleni jakun ja housut. Lahkeet kaipaavat vähän lyhentämistä ja housuista on yksi nappi hukassa, olen kuitenkin hankintaani kovin tyytyväinen.

Välttääkseni tätimäisyyttä, olen ajatellut yhdistää puvun vähän räväkämmin tai tyttömäisemmin eli kaivelen kaapistani valkoista pitsiä, jotain violettia tai turkoosia taikka sitten yhdistän puvun tähän.

Ei kommentteja: