Muutos

Lapsuudesta asti mukana kulkenut maakuntalehtemme on kokenut tänään ison muutoksen. Se on nykyään tabloidikokoinen eli pöydälle jää nyt enemmän tilaa kahvikupille, mutta silti jo ensimmäisenä aamuna kaipasin sitä vanhaa perinteistä lehteä, josta on tottunut uutiset lukemaan.

Vanhaa lehteä on hyvästelty pitkän kaavan mukaan ja siitä on tullut useampi viimeinen numero, koska maakuntalehden mukana on tullut kaksi eri liitettä. Toinen sunnuntaina ja toinen viikolla ja kummastakin noista tuli viimeinen numero.

Viimeisen viikolla ilmestyneen Virta liitteen kansi oli niin vetoava Eino Leinoa mukailevine runoineen, että se oli pakko ikuistaa tähän.
Runossa siis sanotaan näin:

Haihtuvi nuoruus niin kuin vierivä Virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, oi tuhaan tartuin ma hetkehen kiinni;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Taipuvat taakse tarinani taitavat päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Aika on painua tieni.
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauniiden kansien kaipuu.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat musteeni murheella maksoin.

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on taito, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Siis oli suotta kestetyt, kauheat kivut,
katkotut kahleet, poltetut rakkahat sivut?
Nytkö ma kaadun, kun olis kaikkeni tarpeen?
Tuhkaksi tulen, kun meni haavani arpeen?

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel: lohduta loppu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sana sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

(Eino Leinoa mukaillen)