Antijouluihmisen joulukuusi ja muuta jouluhöpinää

Olen, niin valitettavaa kuin se onkin, melko täydellinen antijouluihminen. Siinä missä muut nauttivat koristaessaan kotiaan joulukuosiin ja ripustellessaan sinne tänne jouluisia pikkujuttuja, minä yritän mennä siitä mistä aita on matalin. Joululahjat ostan tietenkin, koska se kuuluu tapoihin, mutta ne eivät joulussani näyttele kovin suurta osaa.

Tähän asti olen siis jättänyt joulukuusenkin laittamatta kotiimme, käyttäen tekosyynä sitä, että emme kuitenkaan ole jouluna kotona ja joulu on vain niin lyhyen aikaa. Tuohon on rakas mieheni valittamatta tyytynyt ja niinpä kotimme koristeina ovat riittäneet jouluvalot.

Tänä vuonna tein kuitenkin poikkeuksen ja senkin vain ihan siitä syystä, että sopiva kuusi suorastaan heittäytyi syliini. Laitoimme maalla kotiini pihakuusen ja sitä pellon ojasta pelastettaessa (meillä yhdistetään huvi ja hyöty - samalla kun haetaan joulukuusi, siivotaan pellonojat) sen vieressä oli maailman suloisin joulukuusi, joka suorastaan kiljui, että haluaa tulla mukaani. Niinpä meillä nyt sitten on joulukuusi.

Ette uskokaan, miten pahan omantunnon sain kun rakas puolisoni kuusta maljakkoa varten siistiessään nuuski poisleikkaamiaan oskia ja ihasteli niiden tuomaa lumoavaa tuoreen puun ja joulun tuoksua. Minun laiskuuteni ja jouluantipatioideni vuoksi mieheni ei ole voinut nauttia tuosta tuoksusta kymmeneen vuoteen. Niin monta joulua olemme näet yhdessä viettäneet ja yhtä monta kertaa olemme nauttineet vain muiden joulupuiden tuoksusta.

Sen verran kapinallinen kuitenkin olen, että ihan perinteinen joulupuumme ei kuitenkaan ole; ei latvatähteä, ei hopeanauhoja, vain hopeinen puolikuu latvassa ja punaisia palloja tehosteena.