lauantai 4. kesäkuuta 2011

Suolaista ja makeaa

Tarjoomukset katosivat sen verran nopsaan, etten ehtinyt (lue: muistanut) kuvata niitä, joten tarjolla pelkkiä reseptejä ilman kuvia.

Suolainen "pala" soveltuu myös vähähiilihydraattista ruokavaliota käyttäville, mutta maistuu kyllä muillekin :-)

Suolainen piirakka:
3-4 munaa
0,5 dl ruokakermaa
n. 200-250 gr juustoraastetta
250 gr kinkkusuikaleita
paprika kuutioina
1 rkl soijajauhoa
mausteita kuten mustapippuria, oreganoa ym. lempimausteita
homejuustoa oman maun mukaan

Kaikki ainekset sekoitetaan ja sitten levitetään pellille tasaiseksi laataksi. Paistetaan 200 asteessa n. 20 -25 min, tai kunnes pinta on saanut vähän väriä.



Makea suklaapiirakka on aivan taivaallisen makuinen ja helppo tehdä eli kannattaa kokeilla:

Suklaapiirakka
Suklaamurotaikina:
3,5 dl vehnäjauhoja tai perunajauhoja tai gluteenittomia jauhoja
2 dl tomusokeria
hyppysellinen suolaa
1 rkl kaakaojauhetta
200 g jääkaappikylmää voita pieninä paloina tai margariinia
2 keltuaista
1 rkl vettä

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Sen jälkeen nypi voi tai margariini kuivien aineiden kanssa. Lisää vesi ja keltuaiset. Paista 175-180 asteessa, noin 15-20 min.


Toffeenmakuinen maitosuklaatäyte:
0,75 dl sokeria
2,5 dl kuohu- tai ruokakermaa
250 g maitosuklaata

Sulata sokeri kattilassa ja lisää seokseen kerma. Kiehauta tasaiseksi seokseksi. Kaada kuuma seos kulhoon paloitellun suklaan päälle ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte kypsän murotaikinapohjan päälle ja anna jäähtyä.

Ei kommentteja: