Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun herra Kirjoitus ja minä vahvistimme maistraatissa tapahtuneen vihkimisemme reilun sadan todistajan läsnäollessa ja minä tipsutin kirkon käytävää 12 sentin koroissa ja unelmamekossani.
Morsiuspukuni löysin jo edellisenä syksynä ja tiesin heti, että se on mun juttu - samaa mieltä oli puolisoni, joka oli yllättävän aktiivisesti mukana tässä projektissa.
Keväällä, tarkemmin huhtikuussa 2006, sovitin mekkoa uudelleen ja tajusin kauhukseni, ettei se mahtunut päälle. Siitä alkoi intensiivinen kuntoilu ja laihdutusjakso, jotta mahtuisin unelmieni mekkoon suurena päivänäni. Työ tuotti tulosta ja mekko mahtui päälle niin kuin pitikin.
Aviovuodet ja rouvaistuminen paisuttivat minua niin, etten ole mahtunut mekkooni enää aikoihin. Joulukuussa 2009 aloin ihan vakavasti miettiä, että entä jos kuitenkin ensi hääpävänä...Vaikka miten kuntoilin, niin tulosta ei tullut riittävästi. Viime syksynä tapasin ihmisen, joka toimii mentorinani tässä asiassa ja kannustaa muutenkin painonpudotukseen ja tervellisiin elämäntapoihin. Tämä terveysliikuntasuunnittelija on oikea ihme ja hänen tapaamisestaan alkoi taas uusi kuntoilu- ja elämäntapamuutoksen jakso, haaveena mahtua taas kesäkuussa 2011 morsiuspukuuni.
Tässä ovat todisteet siitä, mitä on tapahtunut noiden kuuden kuukauden aikana: morsiuspuku solahti päälle ilman kureliivejä ja korsetteja, joita vielä häissä tarvittiin.
Seuraavaksi nostan esille ylioopilaspukuni, josko siihenkin mahtuisi joskus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti