torstai 5. elokuuta 2010

tuunauksia ja muuta touhotusta

Urheilukalastajakaan ei oikein taida hyväksyä mato-onkijaa kalastajaksi, joten en oikein hyvällä omalla tunnolla voi kutsua viimeaikaisia töitäni tuunauksiksi. Ne kun ovat olleet lähinnä korjausompeluita eli pudonneiden nappien kiinnittämisiä ja ratkenneiden saumojen ompelua.

Yhdet caprit vaativat vähän isompaa remonttia, sillä ne kiinitettiin tarranauhalla vetoketjun lisäksi ja tuo pesuissa rispaantunut tarranauha petti minut pahemman kerran kesken erään iltalenkin - kotiin palattiin sitten toisella kädellä housuja kannatellen. Lisäsin capreihin vyötärölle kuminauhan, jossa oman hankaluutensa teki tuo vetoketjusysteemi, sillä sitä ei voinut tuosta vaan pujotella ympäri. Ompelin siis napinreiät vyötärönauhan sisäpuolelle ja niiden avula pujottelin kuminauhan vyötäröön + kiinnitin sen. Tarranauhan tilalle tein napinläven ja neuloin napin.

Tarkoitus oli myös tehdä postaus kirppikselle menevistä vaatteista ja kuvata ne muistojen kansioon. En vain yksinkertaisesti jaksanut, ei huvittanut, en viitsinyt eli kiikutin osan räteistä jo kirppikselle ja loput odottavat tuolla pakattuina ilman ajatustakaan siitä, että valokuvaisin ne. Se mikä on mennyttä, on mennyttä ja se siitä.

Olen jo aikaa sitten kertonut miten punaiset glitteriballeriinani hajosivat, mutta olen edelleen empinyt niiden viemistä roskikseen- jaksan uskoa ihmeisiin, jospa ne vaikka siellä eteisen nurkassa itsekseen korjautuisivat. Tänään olen päättänyt viimeinkin toimia niidenkin suhteen...

Ei kommentteja: