sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Poistot osa 2/12 2009

Tässä sitten seuraava osa vaatekaapistani poistuvia tavaroita, alan olemaan tälläkin saralla varsin ahkera. Jos jatkan tätä tahtia, pääsen pian ostoksille, kun pohja kaapista alkaa paistaa - ja hah, ihan turha toivo.

Kuukauden huti, joka esitellään tarkemmin kuukauden lopussa ilmestyvässä kuukauden hankinnat postauksessa. Paita, joka ei päässyt edes vaatekaappiin asti, tarkoittaa siis, joutui poistoon ilman harkinta-aikaa. Kuosi oli ihana ja mietin edelleen, voisiko sitä fiksata jotenkin itselleni sopivaksi, mutta toisaalta se on varmaan liian työlästä eli menköön poistoon. Tämä siis palaa sinne mistä tulikin eli huuto.nettiin.



Samaan osoitteeseen olen päättänyt palauttaa myös alla olevan sinisen liehuke jakun/puseron, jota en ole kertaakaan pitänyt. Sekin tuli jonkun paketin mukana, vaikutti kivalta, vaikkakin aika isolta ja jäi sitten kaapin tukkeeksi, kun kuvittelin sitä joskus pitäväni. Se on kiva ja kaunis, mutta valitettavasti aivan liian iso tai ainakin näin kuvittelen ;-)

Samaan kasaan menkööt vielä talvikropsunikin. Ostin äidille alkutalvesta aivan ihanat mammuth crocs kopoit, mustat kengät mustalla turkiksella, oikein kivan näköiset ja mukavat jalkaan. Itselleni jätin ostamatta, koska päätin juuri sillä hetkellä olla tarvitsematta niitä. Sitten myöhemmin eräs halpamarket mainosti niitä hintaan 3,45e, joten pakkohan sellaiset oli käydä hakemassa, varsinkin kun olivat vihreät. Kotona tarkemmissa sovitteluissa osoittautui, että malli on räpylälleni aivan liian kapea ja kengät tulivat viskatuksi kaapin perälle odottamaan maailman yhdeksättä ihmettä tapahtuvaksi. Kuukauden kipuiltuani olen kuitenkin päättänyt luopua niistä- ihan vielä en ole varma laitanko ne huuto.nettiin vai annanko äidille annettavaksi eteenpäin.

Neljäntenä poistona listalle nostetaan tulee poistumaan kohde - tämä on sitten samalla herra Kirjoituksen työvoitto. Hän on keskittynyt aktiivisesti vainoamaan mokkatöppösiäni, koska ne hänen mielestään ovat jo aikansa eläneet ja rikkinäiset ja kantavat kiviä pieneen lemmenpesäämme jne. Olen päättänyt siirtää nämä pois herra Kirjoituksen mieliharmista ja käyttää niitä vain maalla korvaamassa sieltä poistoon tulevia poposia, sitten kun kelit kesäistyvät sen verran, että taas pääse eccoilla kulkemaan kaupungissa. Myönnettävähän minun, että nämä eivät varmaan ole maallakaan pitkäikäiset, mutta eipä voi syyttää haaskaamisesta, vaan tulevat kunnolla käytettyä loppuun.

Viidentenä poistona ovat sitten mustat melkein ehjät polvisukat, jotka menivät uusiokäyttöön. Herra kirjoituksen vanhoista hyvistä kuulokkeista oli alkanut korvatoppausten suojat murtua niin, että huushollimme alkoi olla täynnä pientä mustaa putua. Rakas mieheni olisi hävittänyt kuulokkeet, mutta enhän minä antanut, kun ne olivat ihan toimivat. Eli päätystin siis kuulokkeet puhtailla, ohuilla, mustilla polvisukilla, jotka estävät päällyksien leviämisen pitkin huushollia, mutta eivät äänen etenemistä. Tässä vielä kuva vivusta ja virityksestä, jonka kultani lupasi ilmoittaa niksi-Pirkkaan miljoonanneksi ja ensimmäiseksi sukkahousuniksiksi.

Ei kommentteja: