tiistai 6. tammikuuta 2009

Jotain vikaa, vikaa, vikaa,,,

Elloksen ja Anttilan ja parin muun postimyyntifirman kevät/kesäkauden katalogit saapuivat eilen ja ryntäsin niiden kimppuun tänään, kun en enää eilen 13 tuntisen työpäivän jälkeen jaksanut.

Ja mikä pettymys! Esimerkiksi Elloksen noin 650 sivuisen katalogin tuotteista suuri osa oli ihan selvää kierrätyskamaa - eläköön ysäri! Kaapistani löytyy suurin osa noista, jos vaan sopivat päälle, olen tainnut turvota jokusen kymmentä kiloa niistä ajoista, mutta sittenpähän on vielä suurempi syy laihduttaa.

Jos ihan tarkalle mennään niin naisten osiosta, olisin voinut harkita tilaavani pari mekkoa, halterneck-mallisen mekon, jossa mustalla pohjalla valkoisia palloja (s. 63) tosin mekon malli on sellainen, etten sitä ikinään voisi käyttää. Toinen samanlainen kaunis katsella, mutta takuuvarmasti kaapin pohjalle jäävä on musta liehuhelmainen olkainmekko, joka löytyy luettelosta sivulta 82 . Classic womanin liituraita mallistossa jokin sytytti, ja jos jotain tilaisin, joutuisin käymään melkoisen kädenväännön mustan ja harmaan setin välillä, sillä haluaisin molemmat. Nämä ihanuudet löytyvät sivuilta 170 ja 171. Mielenkiintoista muuten huomata, että Classic womanin mallistosta netissä esillä olleet housut, hameet ja mekot olivat syys/talvikatalogista, muuta uuden luettelon tavaraa kuin nämä jakut ei netistä löytynyt.

Ja siis tässä todellakin kaikki, mita haluttavaa luettelosta löytyi...Mielesetäni se on aika vähän - ehkä yksi cw:n mekko vielä noiden lisäksi, mutta kun en käytä mekkoja, niin se siitä sitten.

Kengistä armon olisivat saaneet vähän useammat: konjakin väriset korkosaappaat, konjakinväriset avokkaat, turkoosit kivisandaletit ja vaaleanpetrolin väriset nilkkurit (nämä viimeiset tosin jo talvialesta). Ja yhdet blinkin leopardisadaletit olisivat kivat kaapissa, mutta korko on sellainen, etten voisi moisella kävellä - nimittäin max. 0,7cm x 0,7cm piikkikorko, joka minun painoisellani ihmisellä poraa reiän jo asfalttiinkin, kun painoa tulee pienelle alalle niin paljon.

Viimeksi vielä sananen plussa osastosta, joka minusta oli pohjanoteeraus viimeisten vuosien tarjonnassa. Yleensä sieltä löytyy jotain kivaa, mitä voisi haluta, mutta tällä kertaa tulos täysi nolla - yhdet farkut (mustat, joissa takataskuissa strassikoristelu) olisivat olleet menettelee linjalla, mutta niissäkin takataskut olivat mielestäni väärässä kohtaa ja väärän kokoiset runsas ääriviivaista pyllykkää ajatellen eli en tilaa niitäkään. Suurimmassa osassa ko. vaatteista oli leikkaus/rypytys/joku muu härpäke sellaisessa kohtaa, että ei varmaan istu isolle ihmiselle. Pääsemme siis tulevana kesänä nauttimaan kamalan näköisestä katumuodista isojen naisten osalta ja lukemnaan tekstiviestikirjoittelua, jossa joku 32-koon anorektikko parjaa sitä, miten isot naiset eivät osaa pukeutua!

Muita katalogeja en aio edes analysoida, tulos on riittävän samansuuntainen kaikissa. Lopputuloksena tulemme johtopäätökseen, että jossain on vikaa, joko minun vaatemaussani tai postimyyntiluetteloiden tarjonnassa, kun ne eivät kohtaa. Itse olen valmis epäilemään, että ensinmainitusta löytyy vikaa, vikaa, vikaa...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Se täytyy sanoa että kyllä tuo katalooki oli todella ala-arvoinen.

Meille miehille tarkoitetussa "osassa" eli tekniset härvelit ja muu elektronikka oli kuitattu VAIVAISELLA AUKEAMALLA ja rättiä ja riepua oli yli 600 sivua! MIKÄ VÄÄRYYS!

Totta on, että elloksen katalookit ovat ehkä enemmän tarjoitettu noille hameenkäyttäjille (enkä puhu skottilaisista). Että menköön tällä kertaa...

Mutta vinkkinä elloksen katalookin tekijöille: Lisää eletrokiikkaa sinne ja heti, niin alkaa katalookinne hieman kiinnostamaan.

Ps. Vaihtakaa katalookinne paperia, tämä nykyinen palaa huonosti saunakiukaan pesässä.

Ievuskainen kirjoitti...

En ole nähnyt Elloksen uutta kuvastoa, mutta kävin eilen netissä tutkimassa pikaisesti Plus-osion tunikat. Ei kyllä kolahtanut meikäläiseen millään tavalla, joten jotakin vikaa kai on sitten minussakin... ;)

En todellakaan voi mitenkään ymmärtää tuota villitystä leikata kaikki tunikat / paidat / yläosat poikki rintojen alapuolelta ja vetää siihen kaikki mahdolliset rypyt / laskokset / bliseeraukset / hörhellykset sekä etu- että takapuolelle! Tuollainen leikkaus kun nimen omaan levittää X-XXXXL -kokoista ihmistä entisetään juuri niistä isoimmista paikoista eli vatsan, rintojen ja pers... eikun pyllykän kohdalta!

Ehkäpä meidän pitäisi perustaa ihan oma vaatemerkki! Mitäs mieltä olet? Me suunnittelemme ja markkinoimme, Herra-salasananunohtanut-Kirjoitus visioi ja toteuttaa nettisivut ja kuvaukset, mutta... kuka pahus ompelee? ;D

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä nyt kuitenkaan 32-kokoiset eivät ole anorektikkoja.