lauantai 31. tammikuuta 2009

Ensimmäinen kuukausi

On kuukauden viimeinen päivä ja ensimmäisen kulutuskuukausi raportin aika - ja se on aika karua kertomaa...

Selkeästi suurin menoerä on asuminen, joka nappasi noin puolet koko kuukauden kulutuksestani. Se mistä olen erityisen ylpeä, on se että, kosmetiikka, parturi ja vaatteet sarakkeet näyttävät puhdasta nollaa. Niillä sektoreilla olen siis onnistunut erityisen hyvin, koska en ole hankkinut tässä kuussa mitään, en turhaa enkä tarpeellista.

Ruokamenot ovat todella pienet, vain 94,09e, mutta siihen on hyvä selitys tai oikeastaan kaksikin. Ensimmäinen on se, että avustaessani äitiä pakastimen sulatuksessa, pääsin osalliseksi pakastimen sisällöstä ja niiden "apujen" avulla ruokamenot ovat pysyneet kohtuullisina. Toinen syy on samansuuntainen, sillä olen käyttänyt mahdollisimman paljon vanhoja kaappeissa olevia kuivavarastoja eli kaupasta on haettu vain ehdottoman pakollinen. Sen verran extramenoja tuossa on, että yhdelle vieraspariskunnalle hankittiin reilusti limpsaa, dippejä, sipsejä ja karkkeja yms. turhaa, jotka olisi ollut järkevää korvata vaikka vihanneksilla, mutta hankittu, mikä hankittu ja niiden mussuttaminen näkyy sitten kohta vyötäröllä.

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että omiin karkkeihini meni 12,15e. Ja tuo koko summa on ihan liikaa. Lupaan pyrkiä parempaan ensi kuussa!

Kun tein oikein tarkan syynin kuukauden menoissa, huomasin, että sieltä löytyy useampi sellainen "pakollinen" isompi kertaerä, jotka ovat joko kerran vuodessa toistuvia tai muutoin tähän kohtaan tulleita esim. parin vuoden (jos paperinkulutuksemme pysyy tällä tasolla on todellisempi veikkaus 5 vuotta kuin kaksi vuotta) wc-paperit, äidin sairaala-aikainen puhelinlasku (joka oli noin 3x normaalin kokoinen), ammatillisen liiton jäsen maksu, yhdet silmälasit, töihin lahjakassamaksu jne. Niiden summa on reilu 185e ja kun siihen laskee vielä nuo karkit niin ollaan noin 200 eurossa. Sen kun laskee sitten tuosta kokonaiskulutuksesta pois, niin sitten oltaisiin ihan kohtuullisissa summissa. Toisaalta, tiettyjä asioita on ihan pakko ostaa, kuten nuo wc-paperit ja silmälasit (jotka nyt eivät ihan niin pakolliset ole), mutta kun sitten ostaa kerralla enemmän, niin ei aina tarvi olla muistamassa, onko paperi loppu vai ei...

Turhuuksia on oikeastaan vain kolme lottolappua, yhteensä 16,80e. Jotka kyllä mieluummin tulkitsisin sijoituksiksi kuin tuhlaukseksi, mutta kaipa se ihan rehellinen totuus on, että ne ovat paremminkin tuhlausta kuin sijoiutus, on se mahdollisuus saada voitto sen verran pieni. Toisaalta, jos se iso kala kerran osuisi kohdalle, kuittaisi se vähän enemmänkin kuin nämä lotot ;-).

Kokonaisuutena olen ihan kohtuullisen tyytyväinen tähän kuukauteen, käyn vielä laskemassa huuto.net myyntini ja toivon, että ne kattavat ebay-ostoksista tulleen visa-laskun. Jos näin on, voin huokaista helpotuksesta.

2 kommenttia:

Ievuskainen kirjoitti...

Nyt kyllä hävettää! En kehtaa edes tunnustaa, miten paljon olen tässä kuussa tuhlannut turhuuksiin... :( Kolme kynsilakkaa yhdellä shoppailureissulla on ehdottomasti liikaa, vaikka ne miten olisivat olleet tarjouksessa ja maksaneet vain euron kappaleelta! Muusta nyt puhumattakaan... Helmikuussa teen parannuksen! Ehkä? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Herra.Kirjoituskin on ollut törsääväuisellä tuulella.

Mutta Puolustukseksi on sanottava että tammikuussa on tullut pari isompaa, kokovuoden kattavaa maksua joka vääristää kyllä kuluja.

Nyt kun on taulukkolaskenta ohjelmaan tullut tallennettua kaikki menot... niitä on kyllä hämmentävän paljon, vaikka yksittäiset summat eivät suuria ole mutta jo kuukauden aikana niistä tuntuu kertyvän...

Mutta Vyössä on vielä ainakin yksi reikä johon voi kiristää ja pitää lompsan suu tiukasti kiinni.