Useampaan kertaan olen täällä tunnustautunut sekä hamsteriksi että nuukailijaksi. Ensin mainitussa on tosiaan se huono puoli, että tavaraa on kertynyt nurkkiin sellaisia koko elämän varastoja, jälkimmäinen taas kuluttaa äärimmäisen tarkasti kaiken loppuun. Tässä yhteydessä koko elämän varastoilla tarkoitetaan sitä, että kyseisen sortin tavaraa on sen verran, että se todennäköisesti riittää minulle loppuelämäksi tai ainakin melkein - varsinkin loppuun asti käyttäen ja kuluttaen. Olen täällä useaan otteeseen valitellut sitä, että olen noita varastoja kerryttänyt ja että kämppä on kovinkin täynnä erilaista roinaa ja rompetta. Nyt kun olen seuranut yhä kiihtyvää hintojennousua, olen alkanut olla kiitollinen sille epävarmalle hamsterille, joka aikanaan kokosi ja keräili melkoiset määrät sitä, tätä ja tota. Hamsteri shoppaili lähes maanisesti, kuten tuolta ensimmäisten vuosien blogiteksteistä on saanut lukea. Nykyiään en juuri shoppailua harrasta, vaikka tietenkään hamsterointi ei ole edelleenkään kokonaan ohi, mutta on hyvin, hyvin maltillista aikaisempaan verrattuna ja keskittyy suurimmalta osaltaan Naamakirjan roskalavan ilmaistuotteisiin ja kirpputoreihin.
Tavaravarastot onneksi mahdollistavat sen, että on varaa, mistä valita ihan oman kaapin puitteissa. On jokseenkin helpottavaa shoppailla omasta kaapista, kun tarvetta johonkin ilmenee. Myönnetään, että on huojentavaa kun ei tarvise ihan ensimmäisenä lähteä ostamaan sukkia tai lankaa, vaan riittää, että kaivelee omia kaappeja ja ottaa sieltä käyttöön. Sisäinen nuukailijani tosiaan huokaisee helpotuksesta jokaisen vältetyn ostoksen kohdalla ja myönnetään,että samalla se myös pohtii sitä, miten pärjäävät ne, joilla vastaavia varmuusvarastoja ei ole.
Lopputulema on se, että aikaisemmin painolasteilta tuntuneet varastot alkavatkin tässä yhteydessä tuntua aarteilta ja nuukailija kiittää hamsteria, joka ymmärsi silloin hyvinä aikoina hankkia jemmaan. Kyllähän mä sen tiedän, että tavara ei maailmasta lopu, mutta uskoakseni tulevana syksynä joudutaan miettimään sitä, mihin on varaa ja mitä voi ostaa eli mihin kulutukseen rahat laitetaan. En ole edelleenkään unohtanut sitä, miten vuoden 2008 talouskriisin puitteissa italialainen kaverini kertoi, että heillä Italiassa on talouskriisin myötä tavallista, että keskiluokkainen perhe joutuu miettimään pizzan syömistä ulkona. Siis sitä, onko siihen varaa, kun aikaisemmin se on ollut itsestään selvyys, että totta kai on varaa ja totta kai syödään ulkona päivällistä. Sama lienee edessä meilläkin, enkä viittaa tällä pelkästään omaan perheeseeni, vaan yleisesti suomalaisiin, koska nyt jo esimerkiksi bensan hinnassa lähestytään sellaista kipurajaa, että meilläkin mietitään tarkasti se, mihin ja miten lähdetään autolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti